keskiviikko 31. elokuuta 2016

23.25: älyttömän siisti juttu

sunnuntai-ilta klo 1849
The Cure soi, Boys don't cry on liian kliseinen lemppari. Vitut siitä, sitä se silti on. Ovi kolahti äsken kiinni, hetkeksi. Enemmän antibiootteja, kuin ehkä ikinä. Flunssaa toisen perään. Syys. Mut onneks on parannus, ja muitakin nameja. Hiukset liikkuu, ilman et pidän kii.



Kaikki alkoi kirjoituksilla siitä, miten kaikki pitäisi rakentaa uudelleen, ihan koko palatsi. Pohjasta aloittaen kohti lasikattoa. Seinämateriaali sai nimen, vaikka ei alunperin tiennyt, mitä se pinta oikein on nimeltään. Tai tavallaan joo, väri oli selkeä. Mut toinen juttu olikin se, mitä sekoittamalla saa aikaan tasan oikeaa sävyä.

Kalusteita saa aina hankittua, mutta seinien maalaaminen on miltei mahdotonta suuressa linnassa. Puhumattakaan niiden kaatamisesta. Päätä yritettiin takoa kuukausia ja kuukausia. Etkö sinä ymmärrä? Vasara huusi itsepäiselle kyseenalaisista valinnoista. Mut se ei missään vaiheessa lyönyt läpi. Siihen vaadittiin matchaavat visiot ja uusi ensivaikutelma.



11-tuntiset sesonkipäivät ovat ohi, voit taputtaa itseäsi selkään. Arvostus kasvaa tiiviissä porukassa, kun huikkaa vaan "pimpom"! Kristallikruunujen alla jauhettiin maat ja taivaat. Upottiin nojatuoleihin ja naurettiin maailmaa Töölönlahdella. Pieniä yksityiskohtia, laituri, mökki ja rauhalliset vapaapäivät. Ei yhtään mansikkaa, mutta uimarannalla istumista koivun alla. Spontaaneja idiksiä, ei mitään kovin kummallista. Luontoa, katuja ja kauniita taivaita.



Yhtäkkiä kaikki on edessäsi - koti, tulonlähde, festarit ja uusi ovi avattavaksi joka aamu

Juostaan ympäriinsä. Kruunuina röpellilippis ja pahvilaatikko, joen varrella aidan vierellä ulkopuolinen onnittelee ennen aikojaan. Mut ei mene kauaa, kun himalteet loistavat useiden silmissä. Seikkailu avainsanana, koko maailma aikana, inkkarihelmistä luetaan tulevaisuutta vihreässä. Nostettiin kädet ilmaan, ihan tosi lujaa. Se viimeinen yksi.





Se oli perjantaiyötä Järvenpään kotihipoissa, kun multa kysyttiin. Niin et mikä on totisuuden taso. Ja sit juteltiin näkemyksistä. Sit toinen huikkasi charmista, silleen hymyillen ja ohimennen. Oli lauantaiyötä Keravalla, kun kuvailtiin S-sanalla ja avaralla positiivisuudella. The-puheenaihe jokaisen huulilla, kuljetaan junarataa mihin suuntaan hyvänsä. Kaikilla on kysymyksiä, joihin vastataan valtaisalla hymyllä. Kantsii olla otettu.

Aistit matkalla ympäri karttaa, kuukausia. Kivi lähti vyörymään. A i t o u s. Irtokarkkeja ja hetkiä keittiön lattialla. Juhlaa ystävien keskellä ja parikuperkeikkoja nurmikolla. Aina vaan "ja", "ja", "ja" ja sitä ja tätä ja tuota ja mitä vielä no just sitä ookoo. Mut luettelointi on se juttu. Kesä maistui ja tuoksui ja kuulosti.



Lähdön kynnyksellä silmät kostuivat. Pieni blokki tyhjyyttä, mutta sitten ovikello soi ja puolen kuun päästä asemalla iltayhdentoista jälkeen oli lämmin ilman takkia. Maailma koostuu rappukäytäytävistä, ihanku ois kuumetta. Testaa otsaa, mut se on vaan vakiotila. Treenikämpän röökipaikka, kirjaston suihkulähde, se loppuunmyyty klubi, riipus, huvipuisto, kylässä, kirje, se vähemmän loppuunmyyty klubi, ne tietyn mielentilan laulut. Ei haittaa olla hiljaa, vaikka tekis mieli kiljua riemusta. Siinä ihan v i e r e s s ä. Ois kuulemma parempi tottua.


ei kai mitään lisättävää


On puhuttu meteoriiteista ja numeroista vuotta kuvailevista. Sanottu on värien keskellä ja lehtileikkein seiskytluvun rikkinäisessä vessassa. Aina vauhdin keskipisteessä, mutta silti niin kovin turvassa.

oikeassa paikassa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)