sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

tärkeä tarina

"En tule koskaan unohtamaan sitä, kun näin sut ekan kerran."

Vuonna 2013 astuin sisään tiiliseen taloon, jota Vaskivuoren lukioksi kutsutaan. Kun myöhemmin ajattelee, silloin Tiina oli vielä tosi pieni Tiina. Olin fiiliksissä, koska ajattelin medialinjan tarjoavan minulle itseäni kiinnostavia asioita. Niin siinä kävikin. Kuvasin, editoin, taitoin ja tein radiota. Kuljin viisnelosella, muuton jälkeen bussin jälkimmäinen numero vaihtui. Ensimmäisenä koulupäivänä tarkastelin luokkaani, ja bongasin kaksi ihmistä, jotka näyttivät siltä, että niistä voisi tulla mun kavereita. Ei mennyt kauaa, niin meillä oli porukka kasassa. Radio Terva nimeltään.

Kellarin punaisilla sohvilla tuntui aika kuluvan paljon nopeammin, kuin oppitunneilla. S-Marketista haettiin energiajuomia ja suklaata, raitin varrella hengailtiin sateella ja paisteella. Opiskelu oli kovaa duunia kuitenkin, kolmeen asti yöllä tuli kurssitöitä väännettyä. En ymmärrä, miten siihen on kyennyt. Muistan päivät, kun ennen nukkumaanmenoa puki seuraavan päivän vaatteet valmiiksi päälle, ettei siihen aamulla kulu aikaa, vaan on valmis heti lähtemään. Päivät venyi koulullakin usein kolmetoistatuntisiksi, kun oppituntien jälkeen jäi vielä työskentelemään prokkiksien parissa, tai fiilistelemään koulun bändejä. Koulu tuntui kodilta, mut hyvin hyvällä tavalla. Ei sinne "oikeaan kotiin" oikeastaan ikinä mikään hirveä kiire ollut. Viimeisenä koulupäivänä opettajani pyysi minua päätoimittajaksi verkkolehteemme seuraavaksi lukuvuodeksi.

Se kesä oli tosi huoleton. Vähän töitä, parvekejuhlia, Kaisaniemen allas, sadettajat, jänikset ja puhdasta onnellisuutta vapauden tunteesta.




Vuosi wanhana oli opiskelun täyteinen ja alkoi ryminällä, ihan kirjaimellisesti. Arki oli tasaista. Voitin kirjoituskilpailun, sanoituskilpailunkin hopeasijan. Vai oliko se pronssia, en nyt ihan voi muistaa. Laitoin lehtihommat liikkeelle ja kävin luennoimassa asiasta sun toisesta uusille medialinjalaisille. Panostin radion tekemiseen ja tein ensimmäisen juontokeikan Petruksen kanssa. Sen jälkeen ollaankin varmaan kymmenen tapahtumaa palttiarallaa yhdessä liidattu läpi. Treenasin live- ja radiojuontamista toden teolla. Koulu alkoi myöhään, mutta menin sinne jo tunteja aikaisemmin. Koulukaverit olivat tärkeitä, kuten aina. Yhdessä frendien kanssa vietetty aika koulussa tuntien ulkopuolella oli kultaista. Niin pientä ja yksinkertaista, mutta suunnattoman tärkeää.

Kirjoitin paljon. Wanhojen tansseista on vaan hyviä muistoja. Kaikki oli niin hyvin, vaikka tanssiparin metsästys jäi aika viimetippaan. Ja wanhojen risteily oli aikamoinen seikkailu kerrassaan myös. Juhlaa tuntui olevan vaikka muille jakaa. Ensimmäiset yo-kirjoitukset kunnialla läpi, kun 2015 keväällä nappasin Terveystiedosta laudaturin. Niin hyvää aikaa, kivoja juttuja ihan todella paljon. Yhdistin koulun ja työn, päivät olivat pitkiä. Luulin vuoden päästä lomailevani abi-keväänä, mutta tosiasiassa tarinahan ei niin kyllä todellakaan mennyt.

Se kesä oli jotain niin uutta ja jännittävää. En ymmärtänyt maailmaa, koska kaikki tuntui ihan tosi hullulta. Oli taas parvekejuhlat. En ole koskaan ollut yhtä onnellinen, kuin silloin.



Abivuonna kouluhommat oli jo aika hyvin purkissa, ja kurssit omalta osalta hoidettuna. Koululla aikaa silti tuli vietettyä entiseen malliin. Täytin 18 ja olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Juontokeikkoja, ylppäreihin lukemista, mediadiplomi ja abivideo. Muistan sen, kun maikat käskivät tulla käymään jossain välissä. "Meillä ois Ryynis sulle ihan mahtava juttu! Sä tuotat meidän abivideon!" Hämmennyin, koska leffat ei mulle henkilökohtaisesti ole kovin tuttua aluetta. Otin haasteen vastaan, ja se olikin hyvin opettava prosessi. Se oli jotain sellaista, mitä voisin nähdä itseni tekevän enemmänkin. Etuoikeutettu fiilis siitä, että mua pyydettiin tuollaista tekemään.

Abivuosi oli tosi rankka vuosi, monella tapaa. Oikeastaan voin sanoa tämän lukuvuoden olleen rankinta aikaa koko elämästäni. Unelmia ja toiveita revittiin rikki väkivaltaisen lujaa. Maailmanluokan kusetus. Ei ollut yksi. tai kaksikaan kertaa, kun käytävillä itkettiin. Vastauksia odotellessa sekoittui pakka, jos toinenkin. Sitten kortit vain katosivat ihan varoittamatta. Ja vaihtoivat väriä, ettei niitä enää tunnistanut omikseen. Kuvisluokan ruskealla sohvalla käytiin kehityskeskusteluja ja terapiaistuntoja. Mulle läheisimmät opettajat olivat muuten paljon enemmän, kuin perus maikkoja. Kaksikosta molemmat olivat koko kolmen vuoden ajan henkisiä tukihenkilöitä, jotka boostasivat aina huononakin päivänä ja antoivat vastuuta. Luottivat.

Murtui varvas. Tuli ihanat penkkarit. Ristiriidoilta ei vältytty. Oli lukuloma ja viimeiset kirjoitukset. Sairasloma. Töitä. Tuomarointia. Palkitsemisia. Abiristeilyn ostoskärrykierrokset laittoivat pisteen, ja alun muutokselle. Ei ollut yhtään ikävä takaisin kouluun, ajatuskin oksetti. Muutin, ja ostin hienoja lamppuja. Kävin kahvilla ja kaljalla.


Lauantaina olivat lakkiaiset. Sitä ymmärsi, että osaa kivoista ihmisistä näkee viimeistä kertaa. Se jää sille surullisen kuuluisalle Facebook -linjalle. Halasin, veikkaan viimeistä kertaa. Oltiin hienoina ja käveltiin koroissa. Yläfemmat ennen hatutusriviä, levee hymy, näyttävä lakinjako ja klikkaus sormus kädessä. Laulettiin Gaudeamus. Vaikeinta oli hyvästellä maikkakaksikko, kyyneleet virtasivat. Otettiin yhteiskuva ja lähdettiin ruusut kädessä tyhjän olon kanssa kotiin, mutta toisaalta hyvin onnellisena. Niin kovaa duunia ollaan painettu, oikeesti. Kun sanon, että lukiolainen on superihminen, niin moni saman reissun läpikäynyt varmasti ymmärtää.

Terveystieto - Laudatur
Psykologia - Eximia cum laude approbatur
Ruotsi, keskipitkä oppimäärä - Eximia cum laude approbatur
Äidinkieli ja kirjallisuus - Eximia cum laude approbatur
Englanti, pitkä oppimäärä - Magna cum laude approbatur

Oli elämäni ensimmäiset tällaiset juhlat. Oli sukua ja kavereita, ja joitain joita en tuntenut laisinkaan. Oli skumppaa ja rakkaudella leivottuja kakkuja. Kerrottiin tarinoita ja juteltiin kaikenlaista. Pyysin Fb -kaveriksi lapsuusajan bestistäni, joka muutti Kanadaan, kun olin viisi. Mieli oli korkealla ja kukkia ihan liikaa, en ollut tottunut tuollaiseen.

Radio Terva tuli luokseni illanviettoon. Ei lähdetty taksilla kaupunkiin, vaikka piti. Tärkeintä itselleni oli se, että oltiin yhdessä. Kuunneltiin musiikkia, juoruttiin, keinuttiin pimeässä, hypittiin hyppistä ja tehtiin kärrynpyöriä. Halattiin ja itkettiin vähän lisää. En osaa sanoin kuvailla, miten paljon nuo ihmiset merkkaavat. Turvallinen olla. Aamulla herätessä tuli tosi onnellinen olo kun huomasin, että oltiin kaikki nukahdettu vierekkäin samaan sänkyyn. Tärkeiden ihmisten ympäröimänä hyvä olla. Tärkeä ilta yhdessä vietetty, pitkä polku yhdessä kuljettu ja monta seikkailua yhdessä vielä edessä. Kiitos Lärde. Kiitos Huuso. Kiitos Jere. <3





Tässä on vain murto-osa lukioajan muistoistani. Parhaimmat jutut varmaan unohdin kertoa... Mutta tämä kolme vuotta on ollut seikkailu, jos mikä! Niin paljon on tapahtunut ja asiat muuttuneet, aina on kuitenkin ollut Vaskis, jonne mennä päivittäin. Se on ollut kaiken pohja. Ihmiset, opettajat, ilmapiiri, ympäristö. Lakki sinetöi kaiken tämän yhteen nippuun, se oli nyt siinä. Hankala sanoin kuvailla tätä merkityksellisyyden määrää, ja haikeus on myös asia ihan erikseen. Paljon on opittu, maailmasta ja omasta itsestä. Mutta olen onnellinen lukiovalinnastani, en olisi voinut olla paremmassa paikassa. Kerran Vaskislainen, aina Vaskislainen.

Tahtoisin nyt lainata lakkini lipan alla olevaa kaiverrusta:
"viski purkissa on
radio terva, aina ja ikuisesti
hashtagyolo 2013-2016"

KIITOS, IHAN KAIKESTA



"Sä tulit tänne parhaana, ja parhaana sä myös lähdet."

2 kommenttia :

  1. Apua, meinasi "muutamat" kyyneleet alkaa virrata. Onnea! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinullakin? :D en siis ole ainoa... oivoi. kiitos paljon onnitteluista <3

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)