maanantai 8. helmikuuta 2016

kohoumia

Epiikkaa, draamaa vai lyriikkaa?

Viikon sairasloma on vasta alussa. Keppien kanssa kahlaillessa räntäsateessa maailma tuntuu värittömyydessään monimutkaiselta paikalta. Soittoja työnantajille, isojen laitosten ja käyttäytymismallien hämäryys. Miksei kouluissa opeteta aikuisuutta? Tienylittäjä osoittaa sympatiaa, vaikka mieli tekisi näyttää keskisormea. Miten se, joka on liikkeessä koko ajan, pystyy pysähtymään pakon edellä? Rajoittaako raajarikko? Pysäyttääkö pakko? Taksimatka on sanaton ja radiossa soi joku kappale, ei tietoa mikä niistä. Ei se ainakaan hold it against me ollut. Pelkkää maiseman kuvausta.


Argumentaatiota, kuva-analyysejä vai vastineita?

On eri asia pitää asioita hyvinä, tai oikeina. Se äidinkielen huippuosaaja ei tiedä mitään oikeaoppisuudesta. Se ei tiedä, mihin kohtaan pilkku kuuluu, mutta se tietää tahdostaan käyttää eri sanoja eri konteksteissa. Ristiriitaisuus on valtaisaa, kuin elektroninen goottimusiikki aamukymmeneltä. Onko halu kapinoida?

Lähdekritiikkiä, proosaa vai tekstilajeja?

Kun sielunsisko aikoo muuttaa rapakon taakse prinsessatarinaa toteuttamaan, mieleen nousee miljoonia kuplia. Kuplissa on tekstiä, värejä, aikakausia enimmäkseen. Miten kaiken jälkeen tähän on päädytty. Miten ajatuksissa tämäkin päivä oli kysymysmerkki. Miten onnellinen voi toisen puolesta olla. Vaikka maailma on hullu paikka, sitä se on. Mutta maailmaa, ei sitä vieläkään pidä estää.


Ja kyllä,
kyllä kannatti hypätä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)