perjantai 29. tammikuuta 2016

onks toi muka reilua

ne muuttavat prosessissa muotoaan

suhtautuisivatko
ihmeet
nuorina
ääniin toisenlaisiin
?


viidennen luokan
perjantainen yö
ilkeitä kertosäkeitä kuunnellen

muuntuu

torstai-iltapäiväksi i:llä alkavaan verbiin
kolmannella vuodella
samoja säkeistöjä sadatellen



Viimeinen kilinä nousee päähän.

olemassaolo
lisääntyy
etenkin
tänään, koska __________

Katse kertoo ei-hyvää,
enkä haluaisi joutua selittelemään valintojani.

Taas on jokin vialla, eikä
luottamusta ropise -saati arvostusta.

vaikka kaikkensa yrittää, eikä tahdo mitään pahaa

pojat ei tanssi, soundtrack

Silmäparien välinen ajanmittaus alituinen
saavuttaa sen sanoinkuvailemattomuuden.




anteeksi nyt taas
pettymyksentuotto

ei tahallaan

Ikätoverit tuntuvat tietävän parhaiten,
ehkä samanmielisyyden takia.

ja meillä on samat aiheet peloissa


yksinkertaisesti
kokonaisvaltaisesti
silloin
ikuisesti
niin ehkä kävisikin

Vahvistaisitko lausunnon, vai kannattaaks se oikeesti?
Mieti kahdesti. Teet mitä teet, mutta pliis älä vihaa.

torstai 28. tammikuuta 2016

pelkoa suurehko kimpale

mikään ei kelpaa

ei mikään

epäonnistuneisuus
jokaisella tavalla

jokaisella alalla

pelkkää vihaa

joku niistää
sun hihaan

välikappale

näen ongelman, mutten sen sisältöä

tiistai 26. tammikuuta 2016

ootko sä olemassa

Korrektius on käsitteenä tavoiteltava, käytännössä välimaastoakin kauempana aina toisinaan. Ihminen huolissaan tekee syvää jälkeä, se on jotain ennenkuulumatonta. Jotain, mitä kukaan ei ole koskaan ennen ollutkaan. Olo, oleva laitakaupunki. Tarina huulista, kasvoista, hiuksista, huulista. Improvisaatioteatterin koomiset hahmot näyttävät liian tutuilta, se ehkä on vähän surullista. Näytös käynnissä, elämä elävä elokuva ilman feikkausta ja stuntteja. Oletko sä hyvis, pahis, pelastaja ja puistokohtaus?



valtameri ihmiskuoressa

myrskysää

pelastusrenkaat lentelee pimeyteen

joku haukkoo ilmaa
kun saa päänsä pinnalle

oletko sä siellä



Olemassaolo on vastaus kolmevuotiaan lapsen kyyneliin, sekä taipumus ymmärtää fyysistä-, ja psyykkistä ulottuvuutta. Sinusta, minusta, meistä kaikista voi tulla ihan mitä me halutaan. Mutta voidaanko me aina siihen edes itse vaikuttaa? Oletko sä runoutta?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

kalenterin ylänurkassa: pidä musta kii


"Peruskoulun loppuun mennessä olin kokenut sen kaiken,
mistä olin hiljaa unelmoinut -ja paljon enemmänkin."

mutta ihan kaikesta en osannut
vielä seitsemänvuotiaana uneksia

lauantai 23. tammikuuta 2016

mustat farkut valkoisessa liidussa

sydämiä puhelimen muistioon piirtäen

Hajamielisyys lisääntyy, ja epävarmuus, muiden kuiskiessa kyseenalaistavia kommentteja. Vastapainona pientä arvostusta. Lähden mukaan. Sitten paljon naurua, kohdetta vaihtaen. Ehkä negatiiviseen Kapteeni Koukun laiva sittenkin keinahtanee. Pidetään kesällä edes viikinkilaiva tasapainotettuna. Pakko rapsuttaa kynsillä viimeisetin maalit irti kuolemaa tekevästä talosta. Sitten taas katselen. Holtittomat tanssiliikkeet ja värivalot sammuttavat hehkuvan kipsiveistoksen.

puristat pääsi käsiesi väliin


"ei sun kannata nukkuu yksinään
sillä yksin tarviit pakkasilla monta peittoa"

Ovikello soi, kun olette jo nukkumassa. Viikko painaa ainakin sata kiloa, tai enemmän. Ja se linja-auton kuskikin näytti jotenkin kummalliselta. Keskellä yötä herätessä vihreä merkki tuo lämpöä laajalle.


Suhteita taiteilijapiireissä, tahtoa kokeen läpipääsyyn. Kiva päivä menossa ja missio täten suoritettuna. Tässäkin voisin olla paljon parempi. Voi olla, että vaatimattomuus on kuumailmapalloakin suurempaa. Ostoskeskuksessa soi se kappale, jonka johdosta tahtoisin lähteä iltaisalle vaellukselle. Oikeasti haluaisin, ja mennä katsomaan. Mutta ulkona on kylmä muutenkin, ja tänään silmiä kirvelee.


Tarkoituksena oli, että olisin voinut lopettaa kesäpäiväkirjani jo ajat sitten. Mut ei se mennytkään niin. Se jatkuu edelleen. Se jatkukoon niin kauan, kuin tarpeellista on. Minä jatkan, vaikka seuraavaan asti. Tai sitä seuraavaankin, en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi laittaa maailmalle rajoja.

ranteet otsaa vasten, ääneen vaikeroituja kirosanoja

torstai 21. tammikuuta 2016

mis mä oon

Maanantai. Hattu päähän. Printit kansioon ja show päälle. Glitteriä kosteusvoiteella käsiin, kalvot sulamaan. Kaikki se käytäntöön. Matka lähikapakkaan, noin bisnesmielessä. Onks kaikki redi? Sit käy. Lamput palaa samaan tahtiin, kuin joku mun sisällä.

Tiistai ja tahdittomien siipien havinaa. Rusken sohvan syvyyksiin uppoaa ajatukset. Tästä aamusta eteenpäin mua puhutellaan sukunimellä, eteen sana tuottaja. Paikalla, ilmoittautuu. Vaativat veronsa, puhelin lattialla näyttö irti. Kello kuudentoista taistelun jälkeen, bileiden saatossa, mietin. Niin paljon mä tästä tykkään. Muistan ikuisesti viidennen luokan opettajani sanat: "Susta tulee vielä joku päivä johtaja."




Keskiviikko ja edustuskengät. Voisin vain istua, ja katsella, koko päivän. "Pojat auttaa koulussa." Kuusi jätkää ja yksi laite. Boissit auttaa aina, ootte parhaita. Neljäs, viimeinen, vuosi esittelypäivää. Minä nautin jokaisesta esitetystä kysymyksestä ja vielä muutamista hetkistä keskiössä, kohta ympyrä täytyy rakentaa uudestaan. Mut esitellään etuliitteellä. Emotionaaliset tilat. Jäädään tuoleille pyörimään vaikka koko illaksi, vielä kun siihen on mahdollisuus. Keskellä luovaa prosessia. Ammatinvalinnan ammattilainen huusi mun perään, kun astuin jakku päällä pakkaseen. "Kiitos Tiina. Isona sua ihan varmasti kuullaan radiossa!" Kiitos itsellesi.

Torstai. Haalari niskaan ja juttutuokio nykypäivän esikuvista. Tietoteknistä tukea ja tukisanalista. Nää on kultaisia aikoja, monin tavoin. Kerroin, että musiikki on mun juttu, vaikken osaa soittaa. Sitten tuli hehkutusta tutuilta ja tuntemattomilta. "Se oli erinomainen suoritus, ei olisi voinut näyttää enemmän sulta." Nukahdan halaten läppäriäni. "Sä näytät laittavan tohon ihan helvetisti likoon." Hämmennys näitä päiviä kohtaan ei tunnu loppuvan. Tuntuu siltä, että oikeasti osaan jotain. Että nyt ollaan siinä ytimessä, tää on just sitä. Tää on mun juttu. Kuvauksia, haastattelutilanteita, edustusta ja puheita.

Mulla on kaikki, paitsi yks puuttuu.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

vaihtoyhteys

Vapisevuus ja hauraus käski poistumaan. Elokuvalta näyttää aina lavuaariin nojaaminen. Nosta pää, tsekkaa ketä näkyy. Iske selkä lokeroita vasten, liu'u alas istumaan. Riisu kengät. Mieti miksi teit niin. Ole hiljaa, vaikka sun piti huutaa. Miksi lahjakkuus on oletettua vaikeampaa? Ajatuksen tasolla moni asia toimii, konkreettinen tilanne level seuraava.

Tunnun puhuvan usein täällä aamuista, öistä, kellonajoista. Anteeksi toisto, mutta niillä on väliä. Mene pois, jos et halua ymmärtää. Jää, jos tahtoisit tietää enemmän merkityksellisyyttä.

Sä näytät siltä, että voisit tehdä tuota duunikses.

Kohti h-hetkeä läpi lumimyrskyn ja kymmentuntisten organisointipäivien. Unohdan itseni, kun kerron muille maailmojen tapahtumista. Kruunaan heidät. Kirjoitan sanoja toisten ihmisten suihin, laitan äänen laatikkon oman puheeni tueksi. Silti kieleni ei taivu avustamaan niitä äänteitä, joihin muka henkisesti olen valmistautunut jo kuukausia kuukausien perään. Kirjoitan itselleni kirjeitä, joissa torun ja puhuttelen pahasti.

"that would be the only thing
i'd ever need"




Käsien tärinä
puhuu aitouden puolesta.

Onks ollut rankka viikko?

-En minä tiedä.

Menen sänkyyn makaamaan päivävaatteet päällä, koska uskon sattumien voimaan. Uni aikojen jälkeen tahtoo tavoittaa, mutta pyristelen. Kuus, kuus, kuus. Odotan: Kun silmät painuvat kiinni, väkivalloin ne avaan. En voi lopettaa, koska jos. Oon makee, kuin jogurttirusinat salmiakkipitoisesssa irtokarkkipussissa. Tuu se lukee.



Ja taas minä kaaduin keskellä suojatietä,
mutta teen sen kyllä mieluummin seurassa.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

ei pysty

Täyttötehtävä!

Kun __________ elämässä __________ on löytynyt,
ei voi antaa sen __________.

Keksi sisällölliset vaihtoehdot:
a)__________
b) __________
c)__________
d)__________
e)__________
f)__________

Joskus sitä liukastuu, kaatuu keskelle katua. Joskus jää mieleen,
vaikka edellisestä kerrasta paljon aikaa onkin.

Ylpeydellä uuteen vuoteen,
suunnitelmat puoliksi valmiina.
Jo puolet enemmän,
mitä syksyllä.

On paikkoja, tiloja, kolmiuloitteisia,
joissa vain tekeminen ratkaisee.
Ajatukset eivät liiku niiden
neljän seinän ulkopuolelle. Se välillä rauhoittanee
maailman keskellä.





Tiedät kyllä missä haluaisit olla, kun dj on soittanut suosikkikappaleesi, ja istut vessan lattialla kuuden euron colajuoma kädessä, ja sulta kysytään kysymys: "Tykkäätkö suudelmista kaulalle?" Se on se paikka: se välähdys, joka näkyi sekunti kysymyksen jälkeen silmiä räpsäyttäessä. Sinne sä kaipaat.

Suihkun kuuminkin aste
aiheuttaa kylmiä väreitä. Tammikuu.

Kädet tärisevät, hengitys muuttuu raskaammaksi.
Yksi sana puoliksi ääneen.


Herään kolmelta yöllä miettimään, miten
saisin avattua solmun hiuksistani, ja sidottua sen uudelleen.

Viikon suositukset, ja sisäinen sirkus huudattaa musiikkia epävireisesti.
Välkyttää valoja sillä vauhdilla, että kiittää voi, ettei sairasta epilepsiaa.

hereilläolotunnit: 6
ja kello on kello 0944

Jokaisen välähdyksen aikana uusi kylmä väre tavoittaa,
joku tuntuu pallean kohdalla todella oudolta.

se säteilee
ja ottaa haltuun

tiistai 12. tammikuuta 2016

keskipisteessä

kirjoittaisin tähän
kaikki kauneimmat sanat

Kukaan ei tiedä,
miten paljon niitä
oikeasti löytyisikään.

Kenelläkään
ei ole siitä
pienintäkään hajua.

Tässä on painavaa uhoa,
vaikka taustalla soi kevyttä kesämusiikkia,
mutta se kaikki on totta.

mä en valehtele, en huijaa

Ehkä kukaan ei usko,
eikä ketään edes
kiinnosta tietää.

mut ei se kai mitään

Tai kyllä se oikeastaan,
kyllä se mitään. Paljonkin.

Ois kiva, jos joku
kertoisi mitä olen tehnyt väärin.

Onks se maailma,
vai onks se vaan minä?

Mutta minäkin haluan oikeuden.


Heinäkuun soittolista viideltä aamulla,
ja kokonaisvaltainen en edes
tiedä mikä.

Maailma, anna
mun purkautua.
Anna mun
päästää kaikki irti, maailma hei.
Anna mun tehdä
tästä paikasta
niin paljon parempi.

maailma, anna mulle mahdollisuus

Mä tiedän, että olen
sanojeni väärti.
Mä tiedän sen, vaikka
tietellistä toteutusta,
en ole itsekään nähnyt.

ei kukaan ole

Anna mulle mahdollisuus,
anna mä näytän.

hei maailma, kuuletsä mua

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

haluan vastata


*kuva 2/3 puuttuu*


olisitko

lauantai 9. tammikuuta 2016

vastaaminen vie vain kolme minuuttia

seassa juhlakoruja
kaksi lasia
kaksi kahvimukia

päällä kaksi hupparia
yksi viltti
ja leopardilakana

tää talvi menee syvälle

silti kaipaisin vielä makuupussia
ja pannullista teetä

ja ehkä halausta



Jos yhdeksän vuotta sitten olisi saanut vilkaista tulevaisuuteen, niin kuolemaan olisi kenties johdattanut kimaltava uskomattomuus. Voi kun tietäisit.



Maisema ei sano mitään. Lumi roikkuu puissa kiinni ja kertoo tyhjyyttä. Asemat lipuvat ohi, kuten tavallista. Taivaalta sataa päin, varpaat tuntuvat kohmeilta vieläkin. pressure, godzilla, whine

Tuottajan toimistossa soi Veronica Maggio. Mitä sä siitä ajattelet? Taikaihmiset laittavat miettimään omaa asemaa, vaikka aikaa olisi vain aikataulujen tekemiselle, kuvauspäivien rakenteelle ja satuhahmojen letkautuksiin perehtymiseen. Jos joku antaisi listan, jossa kohta kohdalta eriteltäisiin parannuskeinot, sitä silti kaiken muun jättäisi.



Irtonaisia sanoja: aamupuuro, kurssien keskeytys, sun nimi, piuha seinään idiootti, mitä tehdään parhaiten, luotto, kylmyys, kysymys, pikkusormen ympärille, oivoi, liikaa, mestariteos, silti mitäänsanomaton, kylmä, tekniikka, silmien kimallus kertoo, sit mä taas hymyilen



Kävelen penkillä ees-taas, koska
istumisyrityksissä putoan. Kävelen koulun penkkiä ees-taas
puhuen jostain sellaisesta, mitä en itsekään oikein ymmärrä.
Multa kysytään, haluaisinko halin.
Vastaan joo, ja kurottaudun.

tiistai 5. tammikuuta 2016

mikä on sun suosikkiraaja

Seeprasta vankikarkuriin, kaikki näpistelystä paloittelusurmiin asti. Mikä on sun suosikkiraaja? Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat. Sä tiedät, missä tatuointeja otetaan, muttet suostu kertomaan.

Tanssilattia on sovellettavissa kaikkialle elämään. "Kato poispäin, kun oot mun kohdalla" -ja niin mä huudan. Rotsi niskassa ja kimalteita silmäkulmissa, kaikki katoavat ympäriltä. Tää on niin tätä. (Kaikki häviää ja haihtuu, vaikka itse pysyy kuin ilmastonmuutos.) Pakko ottaa kii valoista, ettei nekin karkaa. Siks kädet korkeella, koska pelkkää pimeyttä ei pysty käsittelemään. Tarvitaan vastapainoja. Kevyttä, raskaampaa, pimeää, valoisaa, kaikkea ja ei mitään.



teipinpalasilla koristeltua
vähän arvokkaampaa olemista

yks tonne, toinen tuonnemmas

pettymys
tahdonvoima

liimaa

kello tulee taas
aamulla kuusi
ja rauhalla on
vielä pitkä matka

silmät kii

Ystävä soittaa kitaraa ja laulaa lauluaan
makaamisesta kynttilöiden keskellä. Silmiini nousee kyyneleet.
Vaihdamme keskenään taidetta.

arvokasta



Voisinko tehdä sen kaiken?
Saisinko?



siinä elokuvassa sanottiin,
että nyt

jumalauta taistellaan

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

hänen majesteettinsa

Pikkugootit tyllihamoissa kahdeksan vuotta sitten
olivat melkein yhtä söpö näky,
kuin liiallinen vapaa-aika arkipäivinä.

Maailman hiljaisuus
toistuu tasaiseen tahtiin.

Puuterinpehmeää lumea se
potkii maihareiden kärjillä.
Miettii: milloin milloin milloin milloin

Istun junassa ja musiikki tuntuu jaloissa,
pohkeissa puristaen. Tai jotenkin.

Jos soitat mulle, luultavasti olen kotona. Jos pyydät mua mukaasi tänä iltana tanssimaan, kyllä mä luultavasti lähden. Ja olen tosi otettu siitä, että kysyt. Kyllä mä lähden. On vaikeaa kuvitella kyllästyvänsä ikuisilta tuntuviin valoihin, ja siihen, että sun suosikkibiisit soitetaan pyytämättä.

Kyllä mä muutenkin lähden
ihan melkein minne vaan, jos vain kysyt.



Passion's killing floorin soidessa taustalla mä hymyilen,
koska uskallan luottaa lukemaani. Tahdon ainakin, tosi paljon luottaa.
Kyllä mä luotan.



Piirrä sormella ilmaan mun nimi. Kerro,
miten kahvikuppini reunoille jää aina huulipunaa ja valumajälkiä.

"tell me what you dream about"

devotion

honey

razorblade kiss

vuoristorataa

when love and death embrace

something in the way you move

the sacrament

"you know our sacred dream won't fail"

Ylihuomenna avaan hiukseni puolentoistavuorokauden korkuiselta nutturalta. Tuoksuu röökikoppi, ja kello 0249 toivomus teleportista.


ja sit oltais kuin elokuvassa