lauantai 31. joulukuuta 2016

vastaus siihen, mikä on tärkeintä maailmassa

Mulle sanottiin, että "tuo ei ole järkevää". En uskonut ennen kun koin sen kantapään kautta.

Mulle sanottiin lohdutuksen sanoja varpaan, sisäelimen ja opiskelusuunnitelmien murtuessa.

Mulle sanottiin "sä ihan hehkut", kahdesta eri syystä. Toisen niistä toi kevät ja hyvin käytetyt maanantait pelloilla, kahviloissa, museoissa ja huvipuistoissa.

Mulle sanottiin, että laita lakki päähän. Sitten juhlittiin.

Mulle sanottiin niin kauniita sanoja kauneudesta ja silmistä, että tunsin itseni kuningattareksi ilman ensimmäistäkään vikaa.

vuosi 2016
oli tähänastisen elämäni
paras vuosi

Mulle sanottiin rajoja, joiden sisään en tahtonut mennä. En totellut missään kohtaa.

en ole koskaan
ollut näin onnellinen

Mulle sanottiin "mä rakastan sua" ja mä sanoin takaisin.

tiistai 6. joulukuuta 2016

hypystä toiseen

myöhä on ja
monia välilehtiä auki

projektia, dokumenttia
ceeveetä, hakemusta
kansio nimeltään "työharkkaan 20xx"

Tiiu Helinän Susi saa
tuntemaan illan heinäkuuksi                                                                                     helvetti, että oltiin onnellisia
marras-joulukuun vaihteen sijaan

se kertoo hetkistä joina
rakastui (tai muita isoja tunteita) kaksi
yksiössä

                                                                                                                                                                                            ihan ääriherkillä

mielissä kaikki muu
paitsi h e t k i
tyhjiössä

                                                                                                                                                                                              ollaan vieläkin

"ja" on melkein liian miellyttävä sana
mutta kun se jatkaa
jatkaa ja jatkaa

listaksi
jatkumoksi

ei ole listoja parempaa
koska niiden ei tarvitse loppua koskaan
aina voi jatkaa
ja jatkaa
ja jatkaa

Miksi lopettaa,
jos voi jatkaa?


k i e t o u t u n e e n a

Vastaan hämmästyneellä äänellä puhelimeen
ja seuraavana aamuna ovelleni kuskataan
äänentoistoa maalattavaksi.

Sohvatyynykikan keksimiseen meni yllättävän pitkä aika.

Asioiden arvoa ei aina voi ymmärtää. Ensin muistelee, sitten seuraa ehdotus, jonka jälkeen innostus on käsinkosketeltavaa ja tunnet itsesi energiseksi viime yön neljän tunnin unista huolimatta. Sitten alat puhumaan asiaa auki ja kyyneleet valuvat silmistä ja hysteerisyys on käsin kosketeltavaa koska tilanteet voivat olla niin pirun ristiriitaisia. Sitten ymmärrät arvon, sen reaktion perusteella. Poissa silmistä, poissa mielestä, niin mä sanoin. Mahdollisuus on annettu, aina mielessä. Pitäis saada kaikki, pieni pala ei riitä. Kimallusta ja kunnolla.

rakkaudesta lajiin

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

annoin avaimen

Tahtoisin osata kertoa siitä tunteesta, joka jyllää. Hiljaisissa hetkissä se huutaa hulluudellaan. Kun katson silmiin, se leviää ympärille sumupilveksi. Sitä ei voi selittää, vaikkei muusta osaa puhuakaan. Vie kaikki, vie. Ota. Älä palauta. En tarvitse omaa, jos voi olla yhteistä. Voi, miten kova kaipaus voi ollakaan. Se palkitaan kyllä. Tieto ei tuo tuskaa.



Pelkoa ei ole, pelkästään puomin alituksia käsi kädessä ja isoja sydämenlyöntejä livemusiikin keskellä.

Paitsi aina pimeissä yökerhoissa vähän pelottaa, vaikka ei voi hävitä tuhkana tuuleen sieltäkään. Sitä vain kuvittelee, ettei ison väkijoukon keskeltä voi löytää hukkunutta. Nykyaikaiset matkapuhelinvälineetkin ovat olemassa, mutta sen verran perinteinen ihminen kun olen, niin niiden tehoonkaan ei voi luottaa.

Ei mitään pahaa, pitää vain uskaltaa. Sanoja voi miettiä loputtomiin. Puhutaan opettelusta. Puhuttaisko siitä ja tuosta? Papupatakin saadaan hiljenemään. Ei sitä aina voi ymmärtää. Se vaatii vaan yksinkertaisesti sen, minkä kaikki tietää. Hyväksytty ja tilaa kaikelle.


Sunnuntainen perinne on maratoni sinkkuillallista. Yöpöydästä rakennetaan sohvapöytä, ettei vesilasia aina onnistuisi potkaisemaan. Mozzarellatikkuja ja pannullinen kahvia. Hiuksia silitellään, ja vaik eilisen juhla painaa päälle, ei voisi olla inaustakaan onnellisempi.



"Sinä valitsi minut
ja minut sinä sait"

torstai 24. marraskuuta 2016

tunteella

Kuulostaako kaikki aina yhtä typerältä? Järjestykää järjestykseen.




Keskity hetkeen, rauhoita se. Pyyhi pois kalenterin seuraavat sivut. Totea ystävälle "ihanaa että sä olet siinä". Syökää salaatit hitaasti, ja anna se synttärilahja (ei 3kk myöhässä haittaa). Pussaile yökerhon lattialla bändin soittaessa kesäisintä rakkauslaulua. Älä jätä mitään sanomatta. Sun pitäisi antaa pahallekin tilaa, jos se tulee esiin päivästä. Naura kaatuessa suihkun lattialle, vaik polvesta tuleekin verta.

On hassua miten prioriteetit vaihtuvat, ja merkitykset muuttuvat. Ennen ei ollut ikinä kiire kotiin. Nykyään yrittää hidastaa kiirettä kotoa lähtemisestä. Se tulee aina liian äkkiä.

Leiki hienoa kauluspaidassa, ja fiilistele kerrankin esiintyvää aurinkoa bussin ikkunasta. Piristä omaa, ja muiden päivää. Osta lehti ja lue se. Pohdi, mut älä liikaa. Tai ei, älä aina pohdi. Ruksaa se yli. Tee kappaleisiin syviä merkityksiä ja saa niistä seuraavana päivänä kylmiä väreitä. Hengitä lempparituoksuja mahdollisimman paljon, äläkä vielä tänään mieti huomista.



Ehkä sä vielä jonain päivänä pääset tanssimaan. Sydänjuttuja, jotka unohtaa helposti. Poissa silmistä, poissa mielestä. Mut oh boy, kun näköpiiriin astuu, se on menoa sitten. Mielessä koko ajan. Liikeradat, ojennukset, aaltoliikkeet. Varsinkin ne aaltoliikkeet.



Hahmo kävelee vastaan pimeää katua ja ottaa kiinni kädestä. "Ei talvikunnossapitoa" -lukee portaiden molemmissa päissä. Jokapäiväinen kyykkäys puomin ali. Kädet kurassa. Valoa, sormenpäitä ja hymyjä hiuksissa. Pesäpallomailalla saa aikaan parhaimmat naurukohtaukset.




"Miten voi olla kevät
marraskuun kuudestoista?"

Onneksi oikeaan kevääseen ei ole enää kauaa aikaa. Pian koittaa maaliskuun viidestoista, eikä sitten enää tarvitse antaa hyvän yön kuiskausta juna-asemalla kello 1932. Saadaan kuulla, ei tarvitse lukea. Unien sisällöstä tulee päivittäistä todellisuutta. Lempiasia on herätä siitä, mihin nukahti.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

kirstinkatu - koivukylä - kerava

Takiainen tapansa mukaan täyttyy ristiriidoista, joten peiliinkatsomista kannattaa välttää kaikkien mahdollisuuksien mukaan. Pakahtumista päivittäin. (Kerran kuukaudessa Lauantaidiscon tanssilattialla) Silmien ja sanojen solmut on avattu, ne on tarjottimella. Tarkoitettu nautittavaksi. Aika miljoonasti kliseitä, mut ei haittaa tippaakaan. Tuomitkaa pois, ei se oo multa pois.

Vahvuutena hyvien aamujen tekeminen. Vaik ei jaksettaiskaan nousta, tai tulis kiire, tai ponnari ois hukassa, tai vaik ulkona olis kylmä ja junassa ei pääsis istumaan. Silti.

disco ensemble - fight forever
anna puu - nuori loiri
pariisin kevät - tuu rokkaa mun tanssilattiaa
varsity - so sad, so sad


Keho käy kaikkialla. Vierailee Mumbaissa, Moskovassa ja Malediiveilla. Se on käynyt läpi sademetsän, aavikon ja maanjäristyksen. Kiertänyt kierroksilla kaikkeuden. Mielen kanssa käsi kädessä reppureissataan. Risteyksissä välillä erkaannutaan, ja käydään ottamassa kuvia eri turistikohteisa. Siinä pistessä muistetaan, miten paljon toista tarvitaan. Joku ulkopuolelta huutaa hei mikä vaivaa. Kun tärkein on hukassa, ei osaa toinen toimia. Hei beibi tuu bäkkii! Mennään mieluummin samaa matkaa. Matkamuistomyymälässä samaan pussiin ja lentokoneessa vierekkäiset paikat.

Kaksi K -kirjainta. Kirjoitus ja kengät. Koetetaan kiristää karsintaa.


Karnevaalit läpikäytiin, kaikki saatiin käyntiin. Istuttiin akvaarioon muistelemaan päiviä sirkuksessa. Tilattiin pullo skumppaa pöytään, koska juhlapäivänä kuuluu tehdä niin. Yksi ympyrä sulkeutui. Otan aamukahvin mukaan suihkuun.

Överi - sanan kaikissa muodoissa. k a d u t k o ?

Se osti uudet lakanat ja kuuden euron yöpöydän. Ei se sitä jaksanut kyllä kantaa kotiin asti, et ei siinä. Se kiharsi tukan ja otti dösän Kumpulaan. Sit ne oli hienoina ja heittäytyi festareiden viimeisen bändin kyytiin. Se kaatui asfaltille, vaik ei enää ollu korkkarit jalassa. Sit se istui treenikämpän lattialla hauikset mustelmilla ja hymyili.


Vaniljaviini lämmittää rauhantäyteistä torstaita. Hengitys tuntuu niskassa. Vaikka ei saa mennä nukkumaan vielä tänään, niin pian kello on tuulinen aamuseitsemän. Tuoksu on turvallisin. Ja joka kerta yhtä ihmeellinen todeta. Vaikka kelloja siirrettin, ne vois tähän hetkeen pysäyttää. Ei tarvitsi päästää irti.

perjantai 14. lokakuuta 2016

olisi niin paljon kerrottavaa

Olo kuin merenneidolla konsanaan. Sinä puhut melkoisesta synonyymistä, ja mulla on aika iso kaulahivi. Luotan siihen, että muistaa voi, miltä syksy on näyttänyt. Ja tun tu nut.


olen kadottanut sanaisen arkun,
piirrän kirjaimia sormilla

en osaa kuiskia,
mutta puhun lapsen äänellä

Keitettäiskö kahvit? Silittäisitkö tukkaa, kun funkkaus ei onnistu?


heittelehtimistä



Olen kirjoittanut kirjeitä käyttäen muiden latelemia sanoja. Tv:ssä on pyörinyt avaraa luontoa ja sotaelokuvia. Vuoronumeroita, haastattelukysymyksiä ja keittiön harmaalle lattialle kaatuneita vesilaseja. Puistossa alkaa olla jo todella kylmä, vaikka valot heijastavat lämpimintä tunnetilaa sisälläni.

tässä lähellä on paras paikka

torstai 29. syyskuuta 2016

kuumeessa

muut eivät varmasti olisi uskoneet
minun sanovan sen olevan
jopa tärkeämpää kuin oikean leikkiharjoituksen
kaltaiset asiat

minä uskoin aina

vaikka muut
niin vahvasti tahtoivat
laittaa sanoja suuhuni

varvas vakuutettuna

ja sydän

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

joka hetki

Nautin hitaista sunnuntaiaamuista,
sormilla tehdyistä kuvioista yläselkään.


On pieniä juttuja: Kotitekoista jäätelöä, taas se sama tv-ohjelma, kirjeiden piilotusta, keittiöhetkiä, satunnaisia jekkuja. Lehdet alkavat tippumaan, pakko ennustaa lämpötila aina väärin. Suunnitelmia lumentuleen saakka. Pullot vois viedä joku kerta, se laitetaan nyt muistilistalle.
Läsnäläsnäläsnä. o n n i

koostuu


Vaikka välillä tuntuu olevan kiire, aikaa on vaikka muille jakaa. Mut pidetään se kuitenkin itsellä. Ei tarvii laittaa kelloa tikittämään, ei ole halua. Sanaton ulottuvuus on mielestä vapaa ilmaus.
Ihan samoilla raiteilla. r a u h a

"Olet _ _ _ _."

Kun käveltiin telakkarannassa, paistoi aurinko. Kirveli silmiä. Kun käveltiin samaa reittiä asemalle neljättä kertaa viikonlopun aikana, paistoi aurinko. Mukana pleksit, mut ei tarvinnut laittaa niitä päähän. Kaikki on.
k i r k a s t a

"Mä en kestä."

Stressi on mielenkiintoinen ilmiö. Ei samaistumista, pieni uutismaailmainen nakerrus ja painekattilan käyttämättömyys. Sanat ei riitä. Yllätyksiä korkeilla kaduilla ja karaokea leveämmillä kujilla. Nostetaan kädet ilmaan. Sit sä vedät matoliikkeillä tanssilattian halki. Porkkanoita yöjunassa. "Mä nään, mä nään." Niin sanoi lampun henki. Niin just, Alladinissa. Minäkin nään. Kauas näänkin.
t u l e v a i s u u s



Sit mä sanoin, että alkaa itkettää.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

tarina jatkuu


Se tuntuu rytmien elävöittämiseltä. Syksy. Ja nyt huomasin, että puut kellertävät. Kuolleiden lehtien tuoksu olisi toimiva bändin nimi, rinnalle leikkipuistossa keskellä yötä otetut kuvat valoviivoista.

ei ole yhtään kysymysmerkkiä, sanotaan suoraan

Ihanteellisinta on toteuttaa itseään mieluisimmalla tavalla. Hallinta ja roolit pohdituttavat, niin paljon hankintoja. Huimaa, mut pelkällä hyvällä tavalla. Sosiaalisen median vastaava. Iltapäivän rauhoittumiset Kalliossa kalliolla antaa tilaa hetkeksi ottaa silmät ruuduilta pois. Ikävä ei ole vaarallista, koska kaupunki on sama. Kun tarvitaan asiantuntijaa, jolla on suuri tietämys pääkaupunkimme puistoista, puhelimeni soi.


Katsoa sai. Jotta tulevaisuudessa saisi koskea, on mietittävä tarkkaan draaman kaari. Mitä pitäs ja millon pitäis. Miten olla in, eikä out? Tuo esille, ole. Tahdonvoima ja motivaatio ovat avaimia sukkulamatkalla. Puhutaan unelmista. Haluat olla yksi niillä käytävillä. Tiedä paikkasi. Matka tavoitteiden saavuttamiseen ei ole helppo, mutta vahvasti läsnä. Koko ajan mielessä, hullun lailla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.


huumoripitoisia hetkiä

tilannerikasta, öitä yhteen

ei unia

ehdi 

ehdi

kerkeä


palvele
istu narikassa

uinu, uinu

                  

                   sen ihmeen synnyttää
                    halu tehdä asioita


niitä hyviä, revi lisää

ota kaikki irti
ja teippaa vihdoin se
"ei mainoksia, kiitos" -lappu
oveen


 Nopeatkaan päiväkahvit eivät ole koskaan liian kiireiset. Sekunti vain, niin keitin on jo päällä. Luonnollisuus kertoo siitä, miten itsestäänselvää kaikki on, vaikka ei olla itsestäänselvyyksiä. Ei mikään koskaan ole, mut silti. Kristallinkirkasta.

Matkustetaan väärälle asemalla, väärän junan vaunu nauraa. Eikä eksyminen oikeastaan haittaa yhtään. Istutaan pilkkopimeässä järven rannalla, odotetaan jokaista tähteä erikseen. Tilataan yhdet, vaikka toisetkin. Kutitetaan nilkkaa ja nukahdetaan autoon ja poikittain. Valot jää päälle kahdesti.

Taas yksi sotaelokuva. Rauhan aamut ovat harvassa, mutta sitäkin täydellisempiä. Leit lentää ja kaupassa tulee vastaan koko kirjo kamuja. Tavallaan tavallisuus on tapana aivan yksinkertaisuutta. Mutta tämä ei ollut millään tapaa vähättely, koska yksinkertaisuus on kovin kaunista.

Laitetaan ilta käyntiin. Kumpi on parempi, tää vai tää? Kutsutaan kylään ja katsotaan kuvia. Pelkkää hymyä. Juodaan kaikki neljä puolilaittomasti linjurissa, samasta tölkistä. Otetaaks shotit?! -No totta kai! Lisää ihmisiä valuu mestoille. Ei mahduta enää istumaan. Seuraava suunta kehiin! Eikä kaikesta tarvii kaikkee muistaakaan. Kolmanteen meinasi kadota kissalaukku. Heitin jalat syliin. Ne sanat merkkasivat todella. Ja mitä muut puhuu, on pehmeintä hunajaa.


Istun ikkunan edessä, tukkan ihan takussa. I h a n. Sää on ihan harmaa ja
kattolamppu tekee tunnelman tässä kodissa.

Muuri soi samaan tapaan, kuin sohvalla silloin festivaalien jälkeisenä päivänä. Mulla oli pussi aakkoskarkkeja vatsan päällä. Samalla sohvalla tuhottiin tänään kilo nameja, tarjoiltuna kattilasta. Molemmat oli sunnuntai. Näitä tulee olemaan niin monta, että pienemmästäkin pakahtuu. Kahden sanan lause. Ihoni tuoksuu neljältä kirjaimelta.

Olet _ _ _ _ _ .

keskiviikko 31. elokuuta 2016

23.25: älyttömän siisti juttu

sunnuntai-ilta klo 1849
The Cure soi, Boys don't cry on liian kliseinen lemppari. Vitut siitä, sitä se silti on. Ovi kolahti äsken kiinni, hetkeksi. Enemmän antibiootteja, kuin ehkä ikinä. Flunssaa toisen perään. Syys. Mut onneks on parannus, ja muitakin nameja. Hiukset liikkuu, ilman et pidän kii.



Kaikki alkoi kirjoituksilla siitä, miten kaikki pitäisi rakentaa uudelleen, ihan koko palatsi. Pohjasta aloittaen kohti lasikattoa. Seinämateriaali sai nimen, vaikka ei alunperin tiennyt, mitä se pinta oikein on nimeltään. Tai tavallaan joo, väri oli selkeä. Mut toinen juttu olikin se, mitä sekoittamalla saa aikaan tasan oikeaa sävyä.

Kalusteita saa aina hankittua, mutta seinien maalaaminen on miltei mahdotonta suuressa linnassa. Puhumattakaan niiden kaatamisesta. Päätä yritettiin takoa kuukausia ja kuukausia. Etkö sinä ymmärrä? Vasara huusi itsepäiselle kyseenalaisista valinnoista. Mut se ei missään vaiheessa lyönyt läpi. Siihen vaadittiin matchaavat visiot ja uusi ensivaikutelma.



11-tuntiset sesonkipäivät ovat ohi, voit taputtaa itseäsi selkään. Arvostus kasvaa tiiviissä porukassa, kun huikkaa vaan "pimpom"! Kristallikruunujen alla jauhettiin maat ja taivaat. Upottiin nojatuoleihin ja naurettiin maailmaa Töölönlahdella. Pieniä yksityiskohtia, laituri, mökki ja rauhalliset vapaapäivät. Ei yhtään mansikkaa, mutta uimarannalla istumista koivun alla. Spontaaneja idiksiä, ei mitään kovin kummallista. Luontoa, katuja ja kauniita taivaita.



Yhtäkkiä kaikki on edessäsi - koti, tulonlähde, festarit ja uusi ovi avattavaksi joka aamu

Juostaan ympäriinsä. Kruunuina röpellilippis ja pahvilaatikko, joen varrella aidan vierellä ulkopuolinen onnittelee ennen aikojaan. Mut ei mene kauaa, kun himalteet loistavat useiden silmissä. Seikkailu avainsanana, koko maailma aikana, inkkarihelmistä luetaan tulevaisuutta vihreässä. Nostettiin kädet ilmaan, ihan tosi lujaa. Se viimeinen yksi.





Se oli perjantaiyötä Järvenpään kotihipoissa, kun multa kysyttiin. Niin et mikä on totisuuden taso. Ja sit juteltiin näkemyksistä. Sit toinen huikkasi charmista, silleen hymyillen ja ohimennen. Oli lauantaiyötä Keravalla, kun kuvailtiin S-sanalla ja avaralla positiivisuudella. The-puheenaihe jokaisen huulilla, kuljetaan junarataa mihin suuntaan hyvänsä. Kaikilla on kysymyksiä, joihin vastataan valtaisalla hymyllä. Kantsii olla otettu.

Aistit matkalla ympäri karttaa, kuukausia. Kivi lähti vyörymään. A i t o u s. Irtokarkkeja ja hetkiä keittiön lattialla. Juhlaa ystävien keskellä ja parikuperkeikkoja nurmikolla. Aina vaan "ja", "ja", "ja" ja sitä ja tätä ja tuota ja mitä vielä no just sitä ookoo. Mut luettelointi on se juttu. Kesä maistui ja tuoksui ja kuulosti.



Lähdön kynnyksellä silmät kostuivat. Pieni blokki tyhjyyttä, mutta sitten ovikello soi ja puolen kuun päästä asemalla iltayhdentoista jälkeen oli lämmin ilman takkia. Maailma koostuu rappukäytäytävistä, ihanku ois kuumetta. Testaa otsaa, mut se on vaan vakiotila. Treenikämpän röökipaikka, kirjaston suihkulähde, se loppuunmyyty klubi, riipus, huvipuisto, kylässä, kirje, se vähemmän loppuunmyyty klubi, ne tietyn mielentilan laulut. Ei haittaa olla hiljaa, vaikka tekis mieli kiljua riemusta. Siinä ihan v i e r e s s ä. Ois kuulemma parempi tottua.


ei kai mitään lisättävää


On puhuttu meteoriiteista ja numeroista vuotta kuvailevista. Sanottu on värien keskellä ja lehtileikkein seiskytluvun rikkinäisessä vessassa. Aina vauhdin keskipisteessä, mutta silti niin kovin turvassa.

oikeassa paikassa

sunnuntai 28. elokuuta 2016

ilmapalloista

Onko susta koskaan tuntunut siltä, että olisit ilmapallo? -Kuori, joka on puhallettu täyteen. Huono ilma saa aikaan räjähdyksen, liika aggressio rikkoo pinnan jo ennen alkujaan. Hyvä ilma nostaa sut kohti katon rajaa ja saa ihon kihelmöimään kutkuttavalla tavalla.

kaasumainen hymy ja heittäytyminen,
luovuttautuminen toisen tähden




Mut milloin käsitykset samasta asiasta kohtaa? Mikä saa kahden yhdeksi, tai vastakohtaisuudet samankaltaisuuksisti? Mielipidekysymyksistä on niin mahdottoman vaikeaa tulla lopputulokseen. Joskus voi erehtyä luulemaan, ettei kellään ole mielipidettä. Mutta sitten, kuin taikaiskusta,
kohoat.

KLiK

ja ilmavirta liikkuu syvin henkäyksin




Mut kuka puhaltaa? On kai tekninen mahdottomuus, että moni puhaltaisi samaa palloa samanaikaisesti. Siltähän se saattaa tuntua. Mut jos ensin yksi puhaltaa, sitten pitää suuaukosta lujasti kiinni sormilla ja varovasti passaa seuraavalle, niin toimenpide voi onnistua. Yhteistyö leijattaa taivaisiin. Kun et sinä pelkällä tahdonvoimalla itseäsi täytä. Niin voi uskotella, mutta paskapuhettahan se on. Myönnettäköön se jo heti alkuun. Jos olet taikuri, on tapaus toinen. Joku saattaa puhaltaa enemmän ilmaa keuhkoistaan, verrattuna hahmoon seuraavaan. Jono ei tarvitse jatkoa. Ilmanlaatu ratkaisee, tahdot saada enemmän parempaa. Eniten sitä hyvää, puhdasta hyvyyttä. Se tuoksuu loppukesän illoilta keinuissa ja pehmoisilta aamuilta raidallisissa lakanoissa.

Kaikkea ei aina kykene sanoin kuvaamaan. Jokaiselle ajatukselle ei löydy kirjallista ilmaisua, mikä on hassua ajatusten kuitenkin ollessa äänettömiä sanoja. Siksi on tärkeää luottaa oman kehon painoon, ja puhaltaa. Ja muistaa se, mitä mä olen puhunut käsien tärkeydestä.

Kädet, ne ottaa kii (jos välil tarvii päästä käymään maan kamaralla täyttökieroksella).

oikeassa paikassa oikeaan aikaan

yhdistelmiä pikkusanoista

haja-ajatuksia mielen päällä,
alituisesti



t i e d o n k ä s i t t e l y (ä)



matkalla
                                    uutisii
                                                                             

                                                                          uutisiin
                                             musiikkii
                   ihmisii hyvii


                                                      rutiini, mut ei silti


                                           lämpimät maisemat

                                                                 mieltä lämmittää
               nämä aamut



Neljättä linjaa pitkin kohti Tylypahkan kaltaista rakennusta. Värikkään ryhmän kanssa yritetään saada aikaa laajaa kieltä. Hyvissä käsissä on myös porukan kovin jätkä, joka tanssii portaita ylös-alas. Joka päivä uudestaan. Se heittää jalat pöydälle ja ottaa asemansa. Ei koskaan kotiin. Ensihetken klikkaus tulevaisuuden kollegoille. Aseet on ladattu hyväntahtoisella ivailulla ja rehdillä meiningillä.
ne on ne niin sanottu paita ja takamus


puhelimen muistiinpanot 17.8-
*liitto?
*apteekki
*kuuntele hcss
*hammastahna, 10dl vispikerma
*seuraa maikkari ja yle
*kun olet minun
*palkkapäivä, laskut
*ruger hauer to?
*j
*heo salis
*passikuva
*hsl ja aikaa, spotify
*6 omena
*kaupasta
*sokos
*25.8
*teidät minä näin
*tv
*ihmiset takertuvat epäolennaisuuksiin
*pikkuponnarit
*soita takaisin




Mitä on tapahtunut? = paljon

Rakas päiväkirja,
anna anteeksi.

Anteeksi sinä vuosien päästä,
anteeksi kun en kirjoittanut.

Piti, mut ei
muka ehtinyt.

Mut muista silti,
et paljon on tapahtunut.





Ensimmäiset lehdet ovat tippuneet. Nimeltämainitsemattoman vuorokaudenajan linja-autoon paistaa aurinko. Vaik äsken oli sumu, kun koira astui varoittamatta ovesta sisään. Tänään ihmiset kulkevat punaisissa takeissa ja tummissa nilkkureissa, aurinko paistaa. Syksy alkaa samaan tahtiin teatterin näytösten kanssa. Tänään on aivan hyvin oleva päivä, tosiaan. Iltapäivällä torkahdus kirjasto Kymppiin. Töitä pimeyteen asti, tai vaihtoehtoisesti iltalenkki pururadalla auringon laskiessa. Sen pelottavan luolan ohi. on arki