tiistai 24. marraskuuta 2015

eerikinkatu

Puisella penkillä taas, enkä osaa istua normaalisti. Noh, enhän minä muutenkaan. Jalat vielä enemmän solmussa, kierteellä kolmesti. Prahan öiset kadut yhden rakennuksen sisällä. Eikä mua päästetä tilanteesta pois, nyt ei voi kiertää kulman taa. Pakko soveltaa.

"noi on kyl pahoja juttuja"

Vastaan en, mut kyl mä silti. Kyllä minä aina, aina jotenkin. Kyllä minä, koska mulla on toivoa. Luen horoskooppeja, ja toivon. Mä tiedän, että vielä se siitä. Se kyllä siitä, mitä se sitten ikinä mahtaa tarkoittaakaan.



elämänhallintaa tunteellisten tuntien vallitessa
pizzaa ja neonväreinä kahisevia tuulitakkeja
puhutaan ehkä
päivistä, pienellä peellä
viikoista
kuukausista

mitä näitä nyt on

joskus mietin itsekin mahdollista
ajattelemattomuutta

ehken, en suinkaan
tavarat eteisen matolle putoaa



kaikki kahden aseman välissä
on pimeää

kuhmu ohimossa
ovea päin kävelit

vekki leuassa
asfalttia vasten makasit

takaraivo tuntoherkkä
vettä sataa kuin saavista

me ei makseta mistään
ja kokemukset kasvattaa



Kun mennään, mennään satastakin enemmän.
Mennään tuhatta ja sataa, i h a n täysii. Nyt mennään, ja ihan saatanan lujaa mennäänkin.
Niin täysii, ettei kukaan ole ennen nähnyt
miten täysii.

parasta - vaikeinta

Sanavarasto ei tunne puolivillaista,
tai edes j o t a i n pientä sinnepäin.

mut se on mä vaan

Silloin sanoin, etten tahtoisi olla kukaan muu.
Haluan olla minä vaan. Minä vaan, vaikka seuraavaksi sanoin, ettei
mulla ole m i t ä ä n
mitä muilla on.

Onko mulla
sitten j o t a i n
mitä kellään muulla ei ole

?

O n k o

?

Olen paljon, moniakin asioita. Sen verran itsetietoisuutta,
tiedän olevani. Eikä niistä ennakkoluuloista y k s i k ä ä n pidä paikkaansa.

Mut m i t ä mä vielä
oikein voisin tehdä ollakseni vielä enemmän

?

ollakseni m i t e n k ä ä n tarpeeksi
yhtään m i t ä ä n
yhtään m i k s i k ä ä n

?

ihmisyyden suuri arvoitus

Mutta silti,
mulla on n i i n paljon annettavaa.
Ette usko, miten paljon annettavaa
minulla oikeasti onkaan.
Mä tiedän, mulla on
ihan h e l v e t i n paljon annettavaa.



Ei se ollut naurua, ystäväni.

Yöllä en unta saa,
kännykän kello näyttää
0254
0348
0437
0545
...
Halaan tyynyä tosi lujaa.

aina pitää toivoa

Aiemmin junassa näin tutun selän.
joka laittoi miettimään.
Miten tää systeemi oikein toimii.
mikä tää maailma on?

kaikkea peilaa itseensä

Normaalit asiat
näyttäytyvät epänormaaleina omissa silmissäni.
Täähän menee ihan
nurin
kurin.



Yskin ja löysin itseni taas istumasta yhdestä turvapaikastani. Ohi käveli koiraihmisiä ja lapsiperheitä. Valkoista satoi katulampun valoa vasten ja mä mietin miltä tää paikka näytti muutamia kuukausia sitten. Niin se aika kuluu, kohta ollaan jäässä. Lämmitystä lisää. Mietin vain, että tässä kun silloin istuttiin. Ilma jäähtyy, samaa tahtia sulan päivä päivältä enemmän. Nestettä, joka ei kiehu.

Mulla oli lenkkikengät jalassa, kun syksyn ensimmäinen lumimyrsky iski päin kasvoja. Pysähdyin ja katsoin ylöspäin. Taivas oli tummansininen ja annoin kylmien hiutaleiden sulaa poskilleni. Lumihiutaleita tulee aina lisää, loputtomasti. Ymmärrättekö, miten maagisen näköistä se on!? Niitä vain sataa taivaasta, taivas on niitä täynnä. Lähdin liikkeelle, en minä pitkälle päässyt. Pysähdyin ja peitin silmät käsilläni.

"jos annan sulle kaiken,
kiehtooko se sua?"

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)