maanantai 31. elokuuta 2015

mmxv - kesätuuli sekoitti sun tukkas

ajatuksenvirtaa

kertaakaan kahlaamatta

kaksi liukumäkeä

turvaan




yhden jatkumon keskellä

värihehkulamppujen alla

yhdet festarit

pohdintoja punaisessa takissa

tunteja makuupussissa olohuoneen lattialla




lähijunia

vähiä unia

pitkiä runoja

outoa




enemmän ajatuksia

eristäytymistä

tähän kohtaan kuva mun parvekkeesta

uutta





ettei muuta edes ehdi ajatella

tulkkaamista

Suokkiin vaikka sitten talvella

mieltä



kaatumisia

sävyjä ilman nimiä

keinuja



pakokauhua

ilta-aurinkoja jossain korkeuksissa

ihanan paljon puistoja

rikkoutuneita viinilaseja



paikallaan olemista, lähtemättä kauas

ystäviä

uusia arpia polvissa

sellaisia fiiliksiä, joiden olemassaolosta en ole koskaan tiennyt




tanssimista aamuun asti

kaikkea hyvin yksinkertaista

revontulia ja hälytysääniä

ihmisten kesä

perjantai 28. elokuuta 2015

aamukymmeneltä olin jo valmis itkemään onnesta

"i'm alive
when the night falls
on the city lights"



Mulla oli maailman hienoimmat synttärit,
en olisi ikinä osannut odottaa niin hienoa iltaa.
Oli yllätyksiä, kymmenen pulloa kuohuvaa, kyseenalaisia kukkia
ja puistossa enemmän ystäviä,
kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Arvostan teidän olemassaoloa ihan hirvittävän paljon.

ja sitten joku kysyy, että
mikäs biisi laitetaan soimaan

Elämä on hektistä koulukurssien, syksyn kirjoitusten,
töiden ja nukkumisen siivittämänä. Kenttä kuulostaa suunnitelmalta,
korjatkaa, jos on jotain huomautettavaa.
Aamulla kuuntelin Gimmeliä, enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.
Nautin olemisesta todella paljon. Roskat voisin silti viedä.

tuijotan Espan pimenevää taivasta



Kesä vaihtui syksyksi yhdessä yössä,
juuri kun eilen junassa minua käskettiin olemaan hiljaa.
Yritin avata sitä, miten kesän ja syksyn risteyksessä on oma fiiliksensä.
Sellaista ei ole toista. Aurinko laskee,
lehdet tippuu
ja melankoliset illat ovat tulleet takaisin.
Aamuista tulee sateisia,
eikä enää
olekaan lämmin.

Aika kaivaa rotsi kaapista,
vetää uudet maiharit jalkaan,
kohottaa katse

ja mennä päin aikaa.

lauantai 22. elokuuta 2015

tätä on olla



mä olen niin helvetin onnellinen,
etten osaa sanoin kuvailla

keskiviikko 19. elokuuta 2015

melkein pakenee

Mikä on sun toinen sana
kunnianosoituksille?

Hassun talon virnuleivat veijarit
jäivät laskemaan mäkeä
alaspäin auringosta.

Eikä minkään pitänyt olla ohi
näin nopeasti, kuten mietintä kävi
silloin sateisena päivänä
märät villasukat jalassa.

p.s. rakkauskirje löytyy ylätasanteelta 
vasaran ja seinän välistä



Olen ylpeä siitä tytöstä, joka tärisevin käsin
puhui mielensä tyhjäksi.

Sillä tytöllä oli kolmen yön unihiekat silmissään,
kantapäät auki ja velvollisuudet hoitamatta.

silmät tuntuvat itkeneiltä
ilman ensimmäistäkään kyyneltä

Koru tippunut oli kaivoon,
sinne yritti kurkottaa. Antoi kaikkensa.

heikko olo
voi johtua myös unohtuneesta lounaasta

Tyttö katsoo itseään peilistä ymmärtäen
kaiken olevan vasta alussa. Vastakkaisen laiturin ihmiset
hukuttavat itsensä huomisen identtisyyteen.

Se tyttö ei tiennyt minne on menossa.
Se tyttö on hukassa.



He nauravat kaupungilla,
mitä jos se ei koskaan lakkaisi?

tuoksuja tulisi vastaan jokaisen kulman takaa,
ja katukuva olisi yksi suuri kirpputori

Sitten tajuttaisiin,
miten sekaisin oltiinkaan

ja miten elämä
on pienistä säikeistä kiinni.

Ne on niitä sattumia,
joista kannattaa pitää kiinni.

museon täti puhuu melankoliasta

Joskus oli
matossa Ariel uimassa kissankarvojen seassa.
Tänään on
mustassa nukkamatossa heiniä.

jalassa kerhotossujen sijaan korkokengät

Ylihuomenna ajattelin
käydä täyttämässä lottokupongin.


Kotimatkalla tulee vastaan valkoisia hevosia,
ilmassa tuoksuu vanhat astiat ja rapistunut paperi.
Aurinko polttaa rintaa. Tunnelataus on valtaisa tajutessa miten tämä kappale
kertoo täydellisesti päivästä muutamia päiviä sitten.

siellä lauletaan jotain pulssista, junista ja sanoista ja hiljaisuudesta
ja metelistä sen keskellä ja jostain täysin uudesta ulottuvuudesta

torstai 13. elokuuta 2015

74 - lopussaan jälleen


yksi viikko, kaksikymmentä ja neljä, kahdeskymmeneskahdeksas

Kysymys "mistä kaikki koostuu?"
on huvittava, kun puhutaan kokonaisuuksista.
Sellaisista ainakin, mihin tarvitaan enemmän
kuin yksi numero.

Vastaus ei ole monivalinta,
koska se olisi huijausta.



Mittarin toisesta päästä löytyy ihana,
toisesta kamala.

Neula hypähtelee vauhdilla päädystä toiseen
pysähtymättä välillä.

Elämä näiden seinien sisällä päättyy niin nopeasti,
etten tahdo ajatella.

Seuraava lehti kääntyy, en toisaalta jaksaisi odottaa.

Toisaalta en tahtoisi koskaan lähteä.
En tahdo kadottaa näitä ihmisiä,
tai pieniä hetkiä aulassa.
Hymyjä käytävillä, sitä kun on aina tiellä.

Mutta täällä olen turvassa,
vielä muutaman kuukauden ajan.

"alkaa uusi aika"




maailmalla ja minulla on molemmilla
toisistamme opittavaa

ei se ole yksipuolista,
meillä on toisillemme paljon annettavaa

korot uppoaa soraan
tänään ei kukaan
kaadu ojaan


lapset kiipeää
toiset keinuu
rööki palaa

nää hetket
vielä mieleen palautuu


Lasien rikkominen
on uusin bravuurini.

ihan täysii

sunnuntai 9. elokuuta 2015

nää on teiltä suoraan, teille

Ja niin kaikki, jälleen kerran, lähti ristiriidoista. Niistä tuntuu myös muut pitävän. Muttei nekään nyt näytä aina pelkästään positiivisia asioita olevan, kun miettii uusin silmin. Käytännössä niissä piilee ovela ansa, salakuoppa, jonka päälle on laitettu lehtiä hämäämään. Vaikka eihän sen niin pitänyt mennä, että jonnekin tietämättömään putoaa. Senhän piti olla vain kävelyretki kesäisessä luonnossa.

Oisko sulla jotain käytännön esimerkkiä heittää?

-minä itse


Ihminen fiilispohjalta tutustuu uusiin ihmisiin. Jos tuntuu synkkaavan, syntyy mahdollisesti ystävyyssuhteita. Jos ei homma skulaa, se ei skulaa. Jollain tapaa kuitenkin ihminen kerää miellyttävät toverit ympärilleen. Miellyttävillä tovereilla usein myös on sellaisia kavereita, jotka tuntuvat myös kivoilta tyypeiltä. Tästä voitaisiin päätellä, että yleisesti frendiporukassa olisi suhteellisen samantyyppistä jengiä.

Duuniporukka on yleensä sellainen, johon ei voi millään tavalla vaikuttaa - se on sellainen, joka on lyöty eteen yhtään varoittamatta. Oma sellaiseni on sekalainen seurakunta todella erilaisia persoonia. Valehtelematta, en varmaan muuten olisi koskaan suurimpaan osaan tutustunutkaan, koska tunne hyvin erilaisista maailmoista on niin vahva. Se ehkä onkin avainpointti, vaikka en tosiaan tiedä missä muualla olisin näihin kaikkiin tyyppeihin törmännyt. Kun erilaiset ajatusmaailmat kohtaavat, nousee pintaan aivan uudenlaisia yksityiskohtia. Olen tänä kesänä oppinut uusien ihmisten takia maailmasta ja itsestäni hirveän paljon uutta. He ovat esittäneet paljon erilaisia kysymyksiä - sellaisia, joita en ole koskaan edes ajatellut. En välttämättä ole miettinyt niiden olevan millään tasolla olennaisia, tai tajunnut niiden olemassaoloa. Kun elää eri maailmassa, näkee eri asioita ja pitää eri asioita tärkeinä.


Hienointa on ehkä se, että nämä muukalaiset muilta planeetoilta ovat paljastuneet aivan upeiksi hahmoiksi. Siitä huolimatta, vaikka olemme mahdollisimman erilaisia keskenämme, meillä synkkaa mainiosti.

Ei ennakko-oletuksia, ei tietoa ihmisestä. Ei pienintä aavistustakaan käyttäytymismalleista, harrastuksista, taustoista. Hedelmällinen keskustelu ilman muureja on valmis. Ei ole mitään, mistä "ei olisi sopivaa puhua", tai mitä "ei saisi kysyä". Emme tunne sanoja, joita "ei voisi oikein käyttää". Mikään ei "hävetä", koska kukaan ei tuomitse, kellään ei ole varaa tuomita. Sana on vapaa, peilejä ei ole.

Pakko kysyä, että onks toi vekki sun polvessa
taas joku hieno tarina?



Takana on pian neljä kuukautta omana ryhmänämme. Tuntemattomista on tullut päivä päivältä tutumpia, pikkuhiljaa käsitykset jokaisesta ovat muodostuneet. Aika äkkiä osataan arvata, kuka on murtanut varpaansa perunalautasella ja kuka onkaan istunut lumihangessa kaksitoista tuntia putkeen.

Rakkaat hupsut, kissatädit, arvostan todella paljon levottomia naurukohtauksia ja diipeille tasoille yltyneitä kotimatkoja. Ne eivät ole ohi, mutta en voi koskaan kiittää tarpeeksi. Ajatukseni ovat avautuneet, enkä tule koskaan unohtamaan meininkimaanantaisia terapiahetkiä. Ilman kultaisia neuvojanne olisin voinut tehdä paljon toisin, vaikkette ehkä edes tiedä minulle ohjeita antaneenne. Tuntuu, että olen itsekin pystynyt antamaan teille jotain, tai niin olen ymmärtänyt. Olen vähän sellaista tyyppiä, että jos kysytään, kyllä vastaan. Tai ainakin yritän parhaani mukaan.

Olen vain itse aika huono kysymään.

torstai 6. elokuuta 2015

kylmää - kuumaa

Ilmalentoja,
kiinni
                                                                                                                                                               jäit.

Jotkut,
jotkut muuttuu

hyvä [  ]
huono [  ]

puheluita pankkiin, verotoimistoon taas, pöytävaraus neljälle



Tää menee aika vauhdikkaasti.
-Miten sä tiedät?

Mä tiedän kaiken.
-Aijaa, noh niin no
naisethan tietää kyllä kaiken.

Sateen jälkeen pikkulinnut hyppivät terassilla
ja vesi kimaltaa Tokoinrannassa.

Kaivopuiston kalliot

Istun keskellä Hämeentietä,
keskellä ihmisiä.
Puhun siitä, mihin uskon.
Enkä voi uskoa
miten paljon kerrotaan
kahdessa viikossa tapahtuneen.

Kärrynpyörät, oli jo aikakin.

ja pian mulla on hiukset solmussa



Ikävä

pitkittyneitä iltoja puistossa,
joiden jälkeen hortoillaan asfalttimerten välissä
ja päädytään jonnekin

minne ei ainakaan ajateltu päätyvämme.

Ikävä

festareita, jotka ovat kahden käden
sormilla laskettavissa.

Mutta mulla on sentään
maailman rumimmat sandaalit.

Olen viettänyt niin paljon aikaa keskenäni,
että alan jo kyllästyä paljon arvostamaani omaan rauhaan.
Olen ollut yksin paljon, vastapainoksi pyydetty jäämään

vielä pariksi minuutiksi.

Ääripäät.

"Miten me pärjätään sitten
kun sä lähdet, kuka sitten luo uskoa?"



maailmanpyörän valot on päällä

Katson lattialta käsin
värikkäiden hehkulamppujen rivistöä.

Olo on haikea,
rauhallinen.

Juostaan bussiin.

kello näyttää 

2222

aina uudelleen