lauantai 27. kesäkuuta 2015

niin siinä kävi

KISS-paita tuoksuu puistolta,
tupakalta, kello yhdeltä.



Töiden jälkeen olen aina tullut takaisin,
ja ollut lähtemässä johonkin.
Tosiasiassa en ole lähtenyt yhtään mihinkään,
en ole tehnyt mitään.

Olen ollut valmis,
mutta siihen se on jäänytkin.
Pisin matkani oli lähimetsään,

mutta sitten alkoi satamaan.

Sormeni ovat verillä
ja kaiken tekeminen sattuu.

Ulkona sataa vettä, taas.

Tähän mennessä tällä viikolla
kaikki on mennyt
enemmän tai vähemmän pieleen,


(esim. porkkanat jäätyvät homeisiksi, kellooni ei löydy pattereita,
perinteisesti koko maailma on minua vastaan, junat myöhästyvät, en omistakaan raastinrautaa,
kengästäni irtoaa pohja, on tylsää, rahat on loppu, oma saamattomuus raivostuttaa)


vaikka yritys on ollut hyvä 10.

Mutta viikonloppu,
elämä vähän kuin alkaa uudestaan?
Aloitetaan puhtaalta pöydältä,

jooko?



Ostin kaupasta viisi kiloa säilykepunajuurta,
jonossa seuraava taas kymmenen litraa maitoa.

Kun katsoo kymmenvuotiaiden videoblogeja
ja törmää asemilla pyörätuolijuoppoihin housut nilkoissa,
menettää välillä uskonsa ihmislajiin.



Olen aivan täpinöissäni.
Ruissalon safareilla kivasti viikon päästä kesämekossa liehun,
vyölaukku lepattaen kiidän lavan edustalta toiselle.
Homman nimi on camouflage, eikä tästä varmasti
seuraa mitään hyvää - parasta vain.

Onko vielä pakko mennä kotiin?
-en vain millään tahtoisi

tiistai 23. kesäkuuta 2015

joko unohdit miltä se tuntuu?

takareiteni ovat hyttysenpistoilla
istun puisella penkillä risti-istunnassa
kulunut, kolme kokoa liian iso
festaripaita päällä
jokainen kohouma pianon soidessa taustalla tuntuu niin tuskalliselta tahtoisin raapia ihoni irti viimeisen kesän tahtiin puremia on
polvissakin

ranteessa
sääressä
korvasi takana

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

sähän käyt heittämässä meidät lavatansseihin

Kasvoilleni liekit nuotiosta
piirtävät ääriviivoja


ja minä sanon ääneen
paljon sellaista,
mitä en ole koskaan ennen
ääneen sanonut.


En tiedä onko sillä mitään merkitystä,
tai suurempaa väliä
- sanoinpa kuitenkin.


Pienenä tyttönä aikuisten humaltuessa tapasin istua hiljaa paikallani, kesäöisin landella. Hassuja tarinoita oli liikkeellä, enkä olisi halunnut mennä nukkumaan ennen aamua. Nyt vuosia myöhemmin kertomukset opettavat, asioita alkaa ymmärtämään, ja kaikki tuntuu paljon maanläheisemmältä. Tädin kanssa tehtiin silloin joskus sanomalehdestä hattuja, välillä mietittiin tämän päivän tulemista. Mulla on paras täti ikinä. Nyt tajuan, miten tärkeitä ne lapsuuden kesät olivat. Vielä tärkeämpää oli palata takaisin samoihin maisemiin vuosien jälkeen.


Aamulla liekki on sammunut,
kukat ovat keränneet kosteutta
ja minä hypin trampoliinilla.

Eräs kaunis päivä
katsoin telkkaria
kymmenen tuntia putkeen.

Välillä kävelin jääkaapille,
sitten lysähdin sohvalle.

Pienet päikkärit väliin,
sitten nukkumaan.

Siinä sitä ihminen ehtii
miettimään yhtä sun toista.


Olen täynnä rauhaa.
Vaatteeni tuoksuvat havupuilta
ja lattialaudoilta.
Jalkapallo-ottelulta kukkapenkissä
ja liiterin aarteilta.



Odotan yllätyksiä, vaikkei
ne silloin niitä ole,
jos niitä osaa odottaa.

Alladinin linnan ääriviivat korostuvat pilviin.

Haluan elää kuin kirjoissa,
tuntea tarinat omikseni
luomalla jotain täysin uutta.

Vielä tulee
valoisia kesäöitä,
kallioita, korkeita paikkoja
- ikuisia aurinkoja
ja loppumattomia hetkiä.

torstai 18. kesäkuuta 2015

vaikka en tahtonutkaan vielä irroittaa jalkoja pinnasta maan

Kirjoitan,
ennen kuin hetki liukuu läpi sormien.


Löydyn kaapistasi.




Täällä minä olen.



"Missä meet?"

-Aina jossain kulmilla.


Laitanko levyn soimaan?
Mitä sanoisin?



Huomenna on vapaapäivä,

ja minä haluan tehdä jotain tyhmää.


Olen kuitenkin jo sen verran vanha,

että minun pitäisi tietää


minkälainen

sellainen todellinen vertauskuva on.


Ostin elämääni
monta päivää festivaalia.

Minulle riittäsi pienempikin,
mutta tykkään isoista fiiliksistä
-kaikesta mikä on päinvastaista.

Toisaalta mistään sellaisesta
ei koskaan tule mitään hyvää,

sillä nukkuva ei voi olla hereillä.

(?)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

tuoksuva ilta värisee

200 cupcakea
1 kilo suklaata
monta tiskiä
8 minuutin junaanjuoksu
lukemattomat matot
illan harvenevat asiakkaat
pari tuskaisia jalkoja
56,5 tuntia työn iloa
seitsemässä päivässä


Kun avaan silmät, olen ylösalaisin,
enkä saa henkeä. Ilmavirta hivelee kasvoja,
enkä tahtoisi tästä hetken kestävästä kuplasta.
Voisin jäädä kieppumaan ikuisiksi ajoiksi
- jäädä katsomaan, mitä sadesäällä tapahtuisi.


Ruttopuiston ilta,
ystävät halauksineen.
Siveä stay-upeista irtautuminen Aurinkomäellä,
bailut kissakatraan kanssa parvekkeella,
kaikkea oman maun mukaan.
Keinumisen hienous,
rappukäytävästä herääminen,
taisteluarvet.

Tältä kesä tuntuu.



Kenkäni ovat läpimärät,
enkä osaa tehdä asialle mitään.


Onneksi joku osaa rauhoittaa,
ettei se ole niin vakavaa.
Että kyllä ne siitä sitten
itsestään kuivuvat.


Ranskankielinen teekauppamusiikki
kuljettaa tuulisille kaduille,
vakiohiusvärini on loppunut hyllystä
jälleen.

Kiusaantuneella hehettelyllä
vastaan ympäripyöreitä
ja lasi räsähtää sirpaleiksi lattialle.
Toinen pamahtaa käsiini tiskialtaaseen.

"Tavoitteena vain vapaus,
onks musta tehty joku ennakkotapaus?"

perjantai 5. kesäkuuta 2015

tuntuu, että tämä saattaa vielä siihen päätyä

Eilen kävin mutsilla syömässä jäätelöä potiessani tuskaa likaisten pyykkien kirouksesta. Niitä ei ole koskaan aikaa pestä, kun aamulla lähtee ja illalla tulee takaisin. Seuraavana aamuna silti pitäsi jotain pukea päälle.

Joku juttu tässä ei täsmää.




Hattarakone hyrrää, popcornit pomppivat, sumopuvut eivät makaa maassa kauaa ja minä esittelen teidät lavalle vetämään viimeistä keikkaanne. Glitterhattuun sataa ropisee jokavuotiseen tahtiin. Ei, kenkäni eivät ole political statement - ne ovat vain rakkaat. Tuntui oudolta sanoa kiitos, eihän taas yksi vuosi ole pulkassa? Sain aplodit grillipihtien kuorolta kera adjektiivien.

Ota tästä hali, ja vie se
hyvään kesään.
Tuo se takaisin sitten,
kun syksy saa.

Poistuin pk-seudulta ensimmäistä kertaa kuukausiin, en tiedä mikä siinä kesti. En tiedä, milloin tauko olisi viimeksi ollut näin suuri. Matkalla sain viestin, stipendi plakkarissa. Vieläkään en tiedä, mistä hyvästä. Mikä sitäkin tärkeämpää, tien päällä.



Kakkua aidoissa kesämaisemissa, idiootti hattu päässä. Täältä loma kuuluu aloittaa. Tunnelma sangen lämmin, kun toisella yksi suuri etappi takana. Toisen kaupungin lattialla maatessamme tyyppi oli juuri koulun aloittanut, tuntuu kyllä, että sillä hetkellä oltiin molemmat tosi pieniä. Nyt Heban pitäisi kolmen vuoden opintojen jälkeen tietää kaikesta kaikki ja käydä kampaajalla joka päivä, niin ja käyttää korkkareita. Olet sankari, taitava sankari! Vein lahjaksi hyvän cd-levyn ja söin niin paljon kakkua, että söin kakkua vielä seuraavanakin päivänä.




Verta vieraskirjan sivuilla.
Punkkarit hyppelevät vastaan metsäpolulla,
vuosi sitten kietouduttiin orjantappuraan
- tänä vuonna kuvitteelliseen serpentiiniin.
Jossain kohtaa aamua
tyyny pääni alla alkoi ääntelemään,
minä nauroin.






Neljän kuvan sarja matkakuvia; herätys on puoli viisi,
sitten ollaankin jo landella. Väliin mahtuu kauniita maisemia,
paikallisia yökerhoja, kyläkauppa, ihmeellisiä tienviittoja
sekä tunne kesäelämästä.


six feet underground // shut the fuck up // valehtelisin jos väittäisin

Tänään pesin ne pyykitkin, kuuntelin suomi-klassikoita ja
yritin funkata päämääräni elämälle, kesälle.
Se vain tuli, ilmestyi, varoittamatta.
Vähemmästäkin hämmentyy ihminen.

Viimeisillä minuuteilla lähikauppaan fillaroi ihmisiä
t-paita päällä, sisällä soi Kirka
ja aurinko lämmittää vieläkin.