sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

mistä pitäisi aloittaa?

Samana iltana sain kuulla olevani äijä, sekaisin, mahtava.
Vaikka tiedostan sen, mitä kukaan ei sano ääneen.
En mä oikeasti ole niistä täysin mitään.
Enkä tiedä mitä ne katoamistemput on,
joihin kuulemma olen erikoistunut.

Saldona kipeät niskat, sata salamaa,
yhdet hajonneet sukkahousut, likaiset hiukset ja ikimuistoiset tovit.


Huippuporukka, huippuihmiset joita ympäriltä löytyy. Voidaan puhua kuolemasta, armottomasta pistejahdista ja pienistä tärkeistä hetkistä. Ei pelätä kyyneleitä, niitä tarvitaan. Meil on tsemppi ja hyvä kutina, eikä mikään voi mennä tänään pieleen. Mitä muut mistään ajattelevat? En tiedä, eikä kukaan varmasti sitä oikeasti haluakaan. Motiivit, ajatukset, kieroutuneisuus. Kaikessa merkityksessään tärkeitä ovat kysymykset ja vastaukset.
Molempia tarvitaan.

Koska kaikki on sattumaa, olen eri ihminen, kuin pari päivää sitten. Niinhän me kaikki.
Tai ehkä sittenkin ollaan samoja ihmisiä vieläkin, uusilla vaatteella vain, tai kuin huononäköinen laserleikkauksen jälkeen.


Pilvisellä taivaallakin
aurinkoiset kadut.
Soljuvaa puhetta kaikissa kulmissa,
kuperkeikkoja metrossa ja hetki maamme laulua.
Likaiset on kädet
suojatien yli konttaamisen jälkeen.
Tukholma, mulla on ollut ikävä.

Stay alive.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)