lauantai 21. helmikuuta 2015

minä haluan hieman huvia

jätin nykyhetken
heittäydyin tuulen vietäväksi
kivistä jäätikköä
kohti kaakaonväristä taivasta
mutta siitä on jo aikaa


Onpa hassua, siitähän on jo melkein kuukausi aikaa. Pieniä kappaleita sanoista löytyy satunnaisilta papereilta. Levottomina ja irrallaan, kuten kaikki tänä aikana. En ole osannut osannut ilmoitella itsestäni, vaikka olisi pitänyt, sokeana ilman huivia silmillä. Mä vaan chillaan, mä vaan yritän olla vaan, antaa kaiken mennä omalla painollaan sekunti kerrallaan. Niin kuin aiemmin sanoinkin. Joten olen ehkä onnistunut. Stressitasot laskee, kun ei ajattele liikoja. Pari päivää sitten olin teeseremoniassa, jossa ajatukset keskitettiin teekupposen keskustaan. Se momentti tiivisti kaiken kasaan.


Tähtihetki tanssilattialla oli ohi, ennen kuin sen alkamista oli edes ehtinyt ajatella.
Autiossa huvipuistossa kävely ei ole edes vertauskuva millekään, saati sitten tunnin jono yökerhoon tai karmaisevat passikuvat.


Miltä tuntuu omata vakituinen ihailijakunta?
Miltä tuntuu olla jokaisen pienen tytön esikuva?

-Noh, onhan se ihan pirun siistiä. Kymmenen vuotta sitten katsoin ylöspäin omia esikuviani samalla tavalla, miten he katsovat minua joka sunnuntai. Yritän tehdä kaikkeni ollakseni sen arvoinen.


Mistä tunnetila koostuu?

Muistot eilisestä,
liika tieto tulevasta.
Keitä on lähellä
(kevät on),
missä on kaukana?
Pystytkö demonstroimaan välimatkan?

Mikä kukaan
on mitään sanomaan?

Ei hassumpi sunnuntai. Olgalle propsit fotosta.
Seitsemän vuoden jälkeen perspektiivi on muuttunut, silloin tajuntani laajeni Slipknotin riehuessa jäähallin lavalla.Tällä kertaa en katsonut kaikkea samoin silmin - niin ne ajat muuttuvat, ihmiset kasvavat ja uudet biisit löytyy settilistasta. Enkä sano, että se olisi huono asia.

Takataskussa ikimuistoisia iltoja, joita ei koskaan pitänyt tullakaan. Viimeinen lähtölaskenta yläfemmoineen, taivaalta sataa muovin palasia ja kapinahenkeä. Mikään ei ole ohi tunnissa.


Kympin sporassa
eilisen meikit kasvoilla.
Töölöstä keskustaan,
lahden värikoodi
on tasaisen harmaa.
Elämän pelilauta
ilmenee tanssimattona
ja heikkoina piloina,
jotka naurattavat enemmän.
Pelinappuloita hallitsee paavi,
jonka hattu on tehty lampunvarjostimesta.


Oisko sulla vielä jotain kysyttävää?

-Ylipäätään olen tajunnut, miten vähän oikeastaan oikeassa elämässä kysellään.
Vastailuhan on hauskinta ikinä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)