tiistai 27. tammikuuta 2015

silmät kiinni, mennään päivä kerrallaan

niin
ei mietitä vielä huomista
pidä se mielessä
vain se on tällä hetkellä tärkeää

mä en tiedä mitä haluan, vaikka niin haluaisinkin
ehkä tiedän enemmän kuin aiemmin, tai vain eri tavalla
varman sanominen on vaikeaa, tai mahdotonta
mutta tavallaan tiedän missä muutaman vuoden päästä tahdon olla
tietäminen tuntuu liian helpolta

tuossa kaaduin pyörällä ojaan
ensimmäisen pitkän fillarointireissun puolivälissä
tuossa vastapäätä me viime kesänä
odotettiin kaiken alkavan

ehkä tiedän enemmän, vaikka tietoa tullaan tarvitsemaan kymmenkertaisesti enemmän
ei, en ehkä tiedä sittenkään
seitsemäntoista ja puoli tuntia ei riitä, tarvitaan enemmän vietettyjä tunteja
studiossa, tarvitaan enemmän kaikkea
tiedän, ettei kukaan usko minua
odota ja kuule


kauniita neliöitä pääni sisällä, niin ja kissa ja kesäkoivuja
koivut ovat kesäisin niin kauniita, vai mitä
kyllä mä tiedän

mitä siitä mopon karkaamisesta nyt sitten

lauantai 24. tammikuuta 2015

kautta hämärän uudelleen

Vaniljaa vastalauseeksi, kirsikkaa kimalteeksi ja yöorkideaa pitämään silmät auki.
Kaupungit viuhuvat silmissä, aikaa on kerrallaan vain yhden tervehtimiseen.

Kuinka siinä kävikin niin?

Puhuttiin. miten mitä vain voi tapahtua milloin vain.
Lähi-Itä on täältä kaukana, mutta kuka siitäkään päättää.

On niin kylmä ja oikea käsi on tunnoton.


Vuorokauden sisään olen istunut eri liikennevälineissä seitsemän tunnin verran, katsonut Salkkareita, käynyt sadankolmenkymmenen kilometrin päässä, jutellut nimiyhdistelmistä, hypistellyt mukeja Stokkalla, ostanut mehupillejä lahjaksi, potkinut fiiliksiä, maannut pehmeällä matolla, mennyt seitsemältä nukkumaan ja nähnyt yhden hartaan toiveen.

Tuntuu rauhalliselta.

torstai 22. tammikuuta 2015

satunnaisesti

Tuoksuista puhumiseen on hyvä päättää, astella eteen kysyvien kasvojen.
Joo, korkokengät tuo itseluottamusta myös puhelinsoitoissa.
Päähän jäi kaikumaan neljästi.

On uskomatonta, miten merkityksettömät asiat ovat niitä merkillisimpiä.

Pelko on kuin kongin kumahdus.
Pelko on sadepisaroita kylmillä kasvoilla.
Se on puristavaa kipua
ja unettomia öitä,
jolloin katkonaisissa uneksi kutsutuissa pätkissä seikkailee pistoolit.
Tunnet olevasi hereillä,
mutta tieteellisin määrittein
kyllä, olet unessa.

Me kuullaan susta vielä.


Paperimeren keskellä
minne kääntää pää?
Korkealle, tervehdi stressitasoa.
Lahjaksi toivomuskiviä hyvän haltijan,
kirjastosta opus
mustan magian.

Kaikkeen sitä lähteekin.

Nestemäistä ilmaa,
kohta olemme jo kaukana.
Tieto nipistää energiaa,
jota jäljellä rauhattomien viikkojen jälkeen
ei kai paljoa ole.
Ikkunat on avoinna,
vaikka ulkona on pakkasta.

Mutta eihän millään yksistään ole
maailmankaikkeuden suurinta merkitystä.
Miettikää, oikeastihan se
on ihan yks hailee.

maanantai 19. tammikuuta 2015

kaikki on punaista ja vihreää

Hyvät matkustajat,
Seuraava pysäkki on kahdensadankymmenen minuutin päässä.
Moottori käynnistyy,
musiikki käynnistyy.
Takaisin tien päälle.

oh, yeah, rock steady, yeah

Matka on yksi pimeä tunneli, kun maailma ikkunaa vasten näyttää suloiselta mustalta aukolta.
Voi päätyä minne vain.

i'm ready for the weekend


Iltakahvi maisemanvaihdon seurauksena, samat katseet ylittivät suojatien. Samat asetelmat hyytävässä tuulessa, huulipunajäljet ja kahvivalumat tahraavat valkoisen pohjan. Varmuuteen en ole päässyt siitä onko kylmien väreiden sarja mikrobien vai jännityksen aiheuttamaa.
Pari vuotta sitten tuli oltua tyhmänrohkea, hyvä että sen teki silloin. Vastoinkäymisistä ei otettu takkiin, niistäkin pystyttiin nauttimaan.

Alansa parhaita leijanlennätyksen parissa. Kun leija liitää tuolla jossain, se heijastelee pelipalloon iskeytyviä valoja. Kyyneleet silmissä se näyttää niin kauniilta, ettet ikimaailmassa halua päästää narusta irti.


Hyvät naiset ja herrat,
seikkailu jatkukoon.

Aurinko melkein polttaa selkää. Tiet on pitkiä, kirkot kauniita ja Rölli huutaa stereoista häläpätihämmää.
Ei, ei liftattu. Yöpaikkakin löytyy.
Kuinka epätavallisen tylsää, niinhän sitä luulisi.

Kaikki ei ole miltä näyttää, muutaman sana voi muuttaa kaiken. Ovi sulkeutuu. En unohda sitä näkyä. Askeln lähempänä oikeaoppista kopittelua.

close your eyes and realize




Keisareiden salissa
on penkeissä korkeat selkämykset ja pöydällä astia täynnä jääkuutioita.
Jos jonain päivänä yllät kiipeämään tuolille, on edessäsi kaikki
mitä olet koskaan uskaltanut toivoa.

Paino sanalla luottamus,
toinen kirjaimilla jotka muodostavat kunnioituksen.



Kaikki porautuu jonnekin syvälle.
Mielensisäiset skenaariot näyttävät ottaneen vallan todellisuuden puolella.
Mustavalkoisuus tunnelmavalaistuksessa tekee yhteisestä hetkestä hartaan kaltaisen.

Kuinka monta halausta yhteen vuorokauteen voi mahduttaa?
Kuinka monta nukuttavaksi tarkoitettua tuntia voi ohittaa?

can't you see we're living on the run




Harmaa maailma, taivas ja tiet.
Korvat tinnittää ja autoradiossa soi svenska party hits.

Kyläpahasista seuraaviin, on hyvä olla viimeisessä linkassa. Vesipisarat muodostavat uria ikkunaan tarinan lailla. Kun oma elämä tuntuu seikkailulta, suurelta unelmalta,
on kyyneleet herkässä.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

lettuja vadelmahillolla, kiitos


Vuodenvaihteessa kontrastia hienostuneeseen maailmaan ja kivikasassa istumista. No mutta, sehän on silitysrauta. Enemmän kuvia, kiitos. Törmäyksiä rumana päivänä, paitsi uudet kengät. Siitäkin on jo vuosi. Hyviä iltoja. Kaikki on samaa, mutta kahvilla istuminen saa unohtamaan, miten paljon pesemättömät pyykit vievät elintilaa. Iltaisin lumi kimaltaa kilpaa poskipäiden kanssa. Siinä noin puoli kahdeksan. Confettitykki tekee juhlan. Hyviä tulossa. Kadonneen kansion metsästys päättyy piikkimatolle ja ymmärrän, miten nopeasti sain hävitettyä keltaiset verhot.

Nukun vielä tämänkin yön makuupussissa lattialla, koska se tuoksuu niin kovin turvalliselta.