maanantai 29. syyskuuta 2014

jotenkin oudon levoton





Joskus vain tuntuu, että kaikki loksahtaa paikoilleen. Makoilin tänään sängyllä, yritin saada selkoa ruotsin sanastosta. Hetki meni, ja löysin itseni tanssimasta maailman typerimmillä muuveilla ympäri asuntoa, pakahtuen hyvän olon tunteesta. Mulla oli tosi rauhallinen viikonloppu, nukuin myöhään, kävin hienostuneella lounaalla ja näin paria ystävää. Jo tekisi mieli taas lähteä jonnekin seikkailulle, koska energiaa on tullut jostain jo niin paljon, että sen tahtoisi ravistella pois...Tai vaihtoehtoisesti jakaa burnoutin partaalla oleville. Aloin myös viime viikosta käymään sellaisella viikottaisella lastenhoitokurssilla. Tänään kävin Idan kanssa vanhassa koulussamme ja leivoin Sannalle suklaa-kirsikkacupcakeseja. Perjantaina lähden Turkuun kirjamessuille. Onks Turussa jotain muuta, mitä mun pitäisi nähdä? Lähteekö joku messiin? Huomenna voisin jättää puhelimen koko päiväksi kotiin ja lähteä jonnekin kauas opiskelemaan. Ei tästä muuten oikein tule mitään. Maalaan oransseja tauluja, enkä pysty pysymään aloillaan. Syksy ja 76 runoa jännittää mua.
Rauhaa ja tsemppiä ihmiset!

perjantai 26. syyskuuta 2014

kaiverran nimesi ihooni

lehdet kuusipuissa
muuttuvat astetta värikkäämmiksi
ki
      lo
              met
                      ri
                            ki
                                  lo
                                          met
                                                   ril
                                                          tä

Maisemat lipuvat ohi pikkukylien,
joku syö lapsuuden suosikkipastilleja.
Ne toimivat aasinsiltana sille,
miten hienolta tuntuu nähdä Deathstars livenä
ensimmäistä kertaa tässä elämässä.

now lean back and enjoy the show


so face the dark
and I'll teach you about fire
in the blink of an eye
now drink the cyanide

 

boys and girls - stay away from the light
sell yourselves - be a part of the night

Tämä taas on yksi niistä,
joista haluaisi selittää jokaisen yksityiskohdan omana kokonaisuutenaan, muttei vaan pysty. No words.
Just can't. Uskomaton fiilis päästä vihdoin näkemään yksi suosikeista ja kaikki, mistä on nämä kaikki vuodet uneksinut.

Miten hyvältä keikka näyttikään,
kuinka savu sai maailman loppumaan,
milloin käskettiin huutamaan.
Mielelläni tulen mukaan leikkimään jumalaa.
Oi, miten hyvältä se kuulostikaan.

Kuuden tunnin tyhjyyskin täyttyi
vihreistä seinistä
ja löytyvistä mysteereistä.


when the day is dead to you
and the silvery starlight seductively glimmers through
it's night
night electric night

herätessä lähtöpisteestä
eilisen meikit levinneenä
ja joku soittaa harmonikkaa

tuoksuu muiden ihmisten kiire
oma kiireettömyys ja rauha
aamukahvi ja croissantit
yllä kaupungin

ohi kasvitieteellisen puutarhan
raitiovaunujen kolistessa
olen ihan saatanan onnellinen

torstai 25. syyskuuta 2014

hopeakellot ja kissanpäivät fuusioituvat tänään

usein unohdan, että
palava tulitikku
pitää sammuttaa
ennen kuin liekki
sormet tavoittaa

i wanna watch you burn


Tuuli puhaltaa vasemmalle,
auringonpaiste saa katukyltitkin
hymyilemään.

Käännät pääsi mukaillen-
ei smaragdeja,
ei karmiinin rubiineja.
Hetken tuntuu,
kuin elämän syklisyyden putki
olisi imaissut
sinut ja kaikki alkusyksyn värit
levottomuuden kautta
suoraan ikiroutaan.


se reilu neliömetri
tänä iltana

vuorattu kimalteisilla kynttilöillä
ja kummallisella ahdingolla

a change of speed, a change of style
a change of scene, with no regrets
a chance to watch, admire the distance

mitä teet
kun teet
samaa
mitä syksy tekee kesälle

pikku hiljaa työntää pois luotaan
kuin tyhjän ikealaisen muovilaatikon
ja lopulta itsekin kuihtuu

niin

pois

maanantai 22. syyskuuta 2014

sano ihan mitä vaan

ihmiset usein
kirjoittavat tunteistaan

miten päässä pyörii
kuin pyörremyrskyn sisällä

kuinka mieli on
korkeammalla kuin pilvet

en tiedä
mikä olisi se
oikea malli toimia
kun kukaan ei ole antanut sääntöjä
tilanteeseen, jossa ei tunne mitään

ei inhoa vituttavista naamoista
ei katkeruutta vanhoista ajoista
ei pikkulapsen iloa pilvilinnoissaan
ei pettymystä itsestään ja koko maailmasta
saatika sitten suunnatonta jännitystä huomisista juhlista
ei absoluuttisen yhtään mitään

mistä sitten pitäisi kirjoittaa?





Ehkä minä ainakin
kirjoitan kauan haaveilemastani pölyhuiskasta, vaikkei se olekaan sateenkaaren värinen. Voin myös kertoa täydellisistä kirppislöydöistä joista en ole ottanut kuvia, valospektaakkelista, runoudesta, verisestä pankkiautomaatista, rakkaudesta ja anarkiasta. Tai siitä, miten henkeäsalpaavan rauhallinen, tyyni, harmaa ja kaunis Pasila oli sunnuntai aamuna, kun sumu laskeutui Linnanmäen ylle. Parhainta hetkeen on spontaanit keikkareissut keskellä viikkoa. Olin hämmentynyt, kun löysin kahdeksan vuotta vanhat kuulokkeet.
Ja hei, ne toimii vielä.

mä oon miettinyt
kun kukaan ei kiinnosta sua




kirjoitettu: lauantaina. (vaikka vuorokausi on vaihtunut ajat sitten)

hiuksissani
kiinnittyneenä uuteen paitaani
jossa tuoksuu ikuisuus ja musta pitsi
sekoitettuna hajuveteeni
ja bussipysäkillä kirpeään ilmaan

vaikken koskaan ole ymmärtänyt
mistä lähtien puuron syömistä
on pidetty hulluuden kriteerinä

minusta hulluutta on
jättää lähtemättä
tai olla syömättä hyvää puuroa



sä oot kaikin tavoin outo

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

sielunmessua vailla

Mietittekö koskaan, elävätkö jotkut tietämänne henkilöt oikeasti muka ihan tavallista ja normaalia elämää? Tarkoitan siis, se tuntuu niin mahdottomalta...Joillain on niin mageita harrastuksia, saavutuksia, töitä sekä mielipiteitä, ja ne vaikuttavat vain niin hienoilta että on vaikea kuvitella sen kaiken päälle piirtyvän mitään tavalliselle ihmiselle liittyvää. You know what I mean? Makaavatko hekin lattialla tekemättä mitään ja miettivät näitä typeriä kysymyksiä? Valittavatko hekin tylsyyttä ja viettävät päiviä neljän seinän sisällä?


 Äkkilähtö etelään houkuttelisi huokaamaan, eikö?
Vaikkei välttämättä ole mitään mistä hengähtää,
jos olet unohtanut hengittää.

Vuoden päästä ehkä lähdetään katsomaan,
mitä maailmalla on tarjottimellaan antaa.
Tai ehkä sekin on vain yksi niistä tuhansista suunnitelmista.
-Sitä en tiedä.

Ottaako nyt sitten äkkilähtö vai tatuointi?
Ostaanko suklaalevy vai uudet sukat?
Fiksummat ehkä ajattelisivat elämäänsä kuukautta pidemmälle.


taivas kerran syytti meitä
osoitti luisevalla sormellaan

hän kertoi isosiskon tulleen takaisin matkaltaan
kaukaa maapallon toiselta puolelta

viime paluuretkeltään hän toi mukanaan
kyyneleiset illat ja epävireiseltä tuoksuvat päivät

mitä tällä kerralla on valittuna tuliaisiksi?
-sitä en tiedä

kumpi määrää säännöt, sinä vai sisko?

pelkäät, että joku aamuyö
olet niin valmis ja varma, miten sydän lyö
isosisko hyppää kulman takaa
puhaltaa päällesi tuulen
repii sinulta raajat irti
ja heittää mereen

toisaalta, maihareidesi kärjet ovat rautaa,
toisin kuin isosiskolla


Tyttö, jota vuosia sitten opetin mesessä leipomaan, on oppinut vuosien varrella käyttämään muffinsseissa jotain muutakin kuin sämpyläjauhoja. Helmi oli valmistanut herkkuillallisen ja pohdittiin, että tällaista olisi mukavaa tehdä useammin, vaikkei kukaan täyttäisi vuosia. Lahjaksi tarjosin aiemmin viikolla kupin teetä ja maalasin viinipullosta kynttilänjalan. Helmi on värikkäin ja sympaattisin ihminen, jonka tunnen. Helmi on ihana ja aina kun me ollaan liikkeellä yhdessä, jostain syystä saamme neuvoa ihmisiä englanniksi kohteesta toiseen.


hajuvesi, yöt, tupakka, kynttilät

...niiden tuoksussa olen elänyt,
ja ne aistimukset tekevät univerumista
jotain todellisuutta suurempaa.

Olen saanut tällä viikolla hirmuisesti kannustusta kaikkeen, mitä olen tekemässä. Ihmiset ovat sanoneet tosi nättejä sanoja, joiden johdosta olen saanut lisää uskoa siihen, että kykenen vaikka opettamaan farmilliselle strutseja takaperinkuperkeikkoja. Mutta se ei kuitenkaan ole vielä ensimmäisenä listallani.

oltiinko silloin sekaisin?

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

sumuinen komppikitara


Miten vaikeita aloittavat sanat voivatkaan olla, siksi pidän loppusäkeistä eniten. Ne kiteyttävät kaiken, jos se niille tarkoitukseksi luodaan. Mutta toisaalta sekin on vähäpätöistä, jos niin tahdotaan. Mitätöntä tuskin kuitenkaan on kirsikkakauppa raitin varrella, tai ihmisen kasvot asfaltissa. Arvokasta on iltakahvit, joissa elämänasenteissa ei ole reikiä kuin sählypalloissa...tai yhtä syviä kuoppia, kuin dubstepissa. Välillä mietin, miten näin hienot ihmiset haluavat tuhlata aikaansa istumalla nurmikolla minun kanssani puhuen maailman hämmentävyyksistä.


"Onks teillä ollut kiva ilta!?"

Vyölaukkujen, puhkeavien ilmapallojen ja glitterin vallankumouksellinen maailma tahtoi tanssittaa. Onnistuneet teemajuhlat, ihmisillä hymyilevät kasvot ja taskuissa leffalippuja. Tennismailatyttö oli kaikista kasarein ja kettu saatiin kiinni yhtä nopeasti, kuin tiedettiin Jacksonin myydyin albumi.

Discopallo häikäisi ylimeikattuja silmiä, kun seisoin illan seitsemättä kertaa keskellä lavaa. Hetken tuntui, kuin olisin omistanut vähintään sen kokoisen maailman, vaikka vain olin ja puhuin. Se tuntui niin luotevalta ja mietin, miksi viime kerrasta on niin pitkä aika.

Mutta sitten jouduin kuuluttamaan tälle maailman valaisemalle ihmismassalle, että on aika lähteä kotiin.


Seven nation army kuljettaa edestakaisin ajatuksiani, joissa viinipullojen maalaaminen mustia kynttilöitä varten kuulostaa yhtä hyvältä, kuin tiskiharjan ja kahvimitan ostaminen. Niiden keskellä voin juoda latteni tarpeeksi makeana unohtaen, että parin tunnin päästä pitäisi olla jo hereillä. Aamuiset herätykset satiinilakanoissa tuntuvat ihanan pimeiltä ja verkkaisilta, ihanan inspiroivilta. Taas seuraavana iltana,
ne eivät tunnu yhtä herttaisilta.


Voitin kuulemma kirjoituskilpailun.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

never get enough

Ehken kymmenen vuotta sitten osannut odottaa, miten paljon asioita tietyt 203 sekuntia voisivat elämälleni tehdä. Ne ovat tehneet kodin, rakentaneet pääni päälle turvapaikan ja heittäneet lisää halkoja liekkeihin. Jos koti todella on siellä, missä sydän on, omani on tien päällä ja vieraiden kaupunkien öissä...Odottaen seuraavia hetkiä, seuraavien bassorumpujen iskevän ja sitä jotain. En mä halua olla paikallaan, en tosin tiedä onko se tätä niin sanottua nuoruuden uhoa ja elämyksien tavoittelemista...Muttei se voi väärinkään olla.
Vittu, mä rakastan tätä.


 Matkatoimiston mainos voisi kuulua:"Tervetuloa viettämään riemuisa vampyyri -teemainen viikonloppu halki eteläisen Suomen." Tarinan ytimeen, rikospaikalle, jossa esirippu avataan juuri nyt. Lahden Finlandia-klubi on tuottanut niin mahtavia fiiliksiä läpi vuosien, eikä se vaan petä koskaan. Tiedättekste sen fiiliksen, kun tunnette olevanne juuri siellä missä kuuluukin? Vanhanaikaisia puhelinluureja, toispuoleisuutta, hilpeydensekaisia hymyhuulia ja tarkoituksenmukaisuutta. Voisin käyttää tuoksuja ainoana ravintonani ja nukkua ääniaalloilla. 

Ensimmäisen illan jälkeen on aika lisätä kierroksia.


Vanha tuttu linja kohti ydintä ja seuraavaa kuunnousua on yhtä kylmä, rämisevä ja ystävällinen, kuin sen kuuluukin. Aamut asfaltilla saavat elämän tuntumaan samalta, ei tiedä onko unessa vai hereillä. Ei tiedä jutteliko äsken jonkun kanssa vai ei, eikä välttämättä ole varma olinpaikastaan. Lokaatio onneksi on useimmiten se, mihin viimeksi jääty on, eli juuri se oikea.

Kesäloman jälkeen olen aamuseitsemän busseissa miettinyt, mikä on tarkoitus elämälle. -Onko se tätä termari kädessä nuokkumista? En pelkää unelmointia, koska olen taas saanut tuntea, että elämälläni on kyllä tarkoitus. Varsinkin silloin, kun kitaralegendat meinaavat kaatua jalkojeni juureen, saan tanssia eturivissä, nostaa kädet korkeammalle, huutaa ja elää tätä elokuvaa...
...jota kukaan ei todeksi uskoa voi.

Viimeinenkin todentuntuisuuden häivä lähtee juoksemaan karkuun sadan kilometrin tuntivauhtia viimeistään siinä kohtaa, kun taustakangas hilataan ylös ties kuinka monetta kertaa, lavan valtaa täysi verenhimo ja valot tekevät savusta punaista. Joskus sitä luulee, että kaikki on ohi, vaikka paras on vielä edessä...Vaikkei vuorokausi ole vielä edes sulkeutunut umpeen.


just one drop and I'll give you...
eternity

Loputon energiamäärä potenssiin sata kertaa matalat bassokuviot. Liike saa sut lumoukseen, psykoosiin, transsiin. Te käskette ja me totellaan. Tuntuu, että olen nähnyt yhden suuren, uskomattoman salaisuuden, joka jäi Tavastian seinien sisäpuolelle. Siellä oltiin, me kaikki, yleisö & bändi...yhtä kaikki.

En tiedä, tulenko koskaan enää sellaista magiikkaa kokemaan. Kaikki tietävät, mitä näkivät. Sanaton lupaus, tästä ei puhuta. Sitä salaisuutta ei voi sanoiksi kuvailla, tästä maailmasta ei löydy siihen oikeita adjektiiveja. Joten siksi maailma ei vieläkään ole tarpeeksi ja parempi olla hiljaa, koska kuka tahtoisi pilata salaisuuden kertomalla vääristellyn sisällön? -En minä ainakaan. Ehkä jätän puheeni tähän, varjellen tätä suurta salaisuutta ja ihanaa vaaran tunneta, jonka muutamat meistä ovat todistaneet.

let this city baby set you free


Ryytynyt, sanaton, sekava & onnellinen Tiina kuittaa. Haisen pummilta, viikko ei varmasti ole tarpeeksi aikaa univelkojen poismaksamiseen, joka paikkaa kolottaa, enkä varmasti pysty enää elämään normaalia elämää.
En kyllä tahdokaan.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

syyskuu






p.s.
Vähän kuin se kaatosade vasten linjurin ikkunaa,
tai ehkä vähän enemmän kuin öinen keskustelu Manchesterilaisen juipin kanssa.
Verrattuna kokonaisuuteen, oma _______________________
on pieni hinta siitä
miten monta lintuparvea voi nähdä lentävän,
ennen kuin voi istua pulkkaan ja syödä lunta.


Olavi Uusivirta, kalliot, siivouspäivä, avaisitko aivojasi hiukan, korvakorut, Glorian katujuhla, videomatskun editoiminen, milloin olisi runopiiri, kirsikkasuklaa, kahvi, kokoukset, juhlien suunnittelu, vanhempainiltajaarittelu, sähköposti, kenellä on kreppirauta italiaksi, jaarittelun maailmanmestaruus, Muumimusiikki, kuka puhuu, verkkolehtihässäkkä, kalenteri on rikki, ainiin kohta on taas koeviikko, missä laiskiaiset asuu google translate, osta uudet nahkalegginsit, avaisitko tätä tekstiä hiukan, Sannalle syömään riisimuroja.