perjantai 8. elokuuta 2014

ota kiinni, jooko


Otettaisko kaksi askelta
sinne, mistä minä en tiedä mitään.
Paineittais pedaalii pohjaan,
pyörät pyörimään.

Meen ja teen.
Mietin myöhemmin (ehkä)
ja pian unohdan.

Mä olen ollut tänä kesänä
sellainen nopeasti taivaalle kiitävä ilotulite,
joka ei tiedä minne on menossa
ja minne laskeutuu.
Eikä kukaan muukaan pysty määrittämään sen suuntaa,
eikä kiinni saa.

...Mutta vauhti päätä huimaa.



Tunnen välillä itseni pikkutytöksi,
jota virallinen maailma ei löydä.
Ehkä hyvä niin,
koska minä haluan olla piilossa.
Tehdä omia seikkailujani
ilman turhia paperilennokkeja.

Jos laitan puolen vuoden jälkeen sulle viestin
"lähdetäänkö huomenna koffariin joogaamaan?"
...ja vastaat myönteisesti, teet minusta maailman onnellisimman.



Olenko kertonut siitä, kuinka pidän pihlajanmarjoista?
Niitä oli mäessä, jossa mummi asui, kun olin ihan skidi. Me askarreltiin, tehtiin voikukan lehdistä salaattia, kuunneltiin lastenlauluja vinyylisoittimella, leikittiin koulua, sammutettiin kynttilöitä, pakastettiin Juissia, laitettiin terassille uima-allas, kirjoitettiin prinsessasatuja ja otettiin kuvia minun prinsessatansseista.

Oransseista marjoista tehtiin pihalla kavereiden kanssa sosetta ja sitä vietiin oravien juottokuopan viereen kalliolle.



Ylösalaisin käännettyjä ristejä rystysiin,
aamukahvia,
tuntemattomiin ihmisiin tutustumista,
ja konkreettinen törmäys viiden vuoden taakse.

Makeisista tehdyt ruusut eivät ole samoja,
kuin ne joita viedään hautajaisiin.

Voisin taas tehdä yhden unelman todeksi
ja hankkia sateenkaaren värisen pölyhuiskan.



Olen kävellyt korkeilla koroilla
ja vaihtanut vaatteita bussipysäkillä.

Olen päättänyt jatkaa matkaa,
vaikka olen jo lähempänä kotia,
 ja vaikken tiedä mistä itseni jälleen löydän.

Olen yrittänyt painaa mieleen
miltä minun harju näyttää kesäyönä.

Olen ajatellut jatkaa rappiotani
vaikka syksy saa ja minä jään.

Mutta oi harjuni, olet kuullut kaiken,
kuten monet tuppaavat sanomaan.

Tapaamme taas yhdeksän kuukauden kuluttua,
kun auringonvalo voittaa kuun sumun.
Aamusta yöhön
ja yöstä aamuun.

2 kommenttia :

  1. Siis sanattomuus iskee, kun luen blogias. Sun blogissas on niin sitä jotain. Sun tyyli kirjoittaa on jotain taianomaista. Sun blogi on taidetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sä vedät mut sanattomaksi! herranjesta, kuusi ämpärillistä kiitosta! en tiedä miten näin isoihin kehuihin pitäisi suhtautua, ihanaa kuulla että tykkäät. ihan huippu juttu! toivottavasti tykkäät lueskella mun tarinointia vielä vastaisuudessakin.

      kiitos, tosi ihanaa että jaksoit kommentoida. tällaiset kommentit piristää ihan mielettömästi!

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)