keskiviikko 13. elokuuta 2014

on

Niska on saatanan riivaama, pohkeet kramppaavat ja käsivarressa on nyrkin kokoinen mustelma.
Sitä ihminen hämmentyy, kun auto ajetaan takaisin parkkiin vuorokauden jälkeen, tuntuu kuin lähdostä olisi arviolta noin kaksi tuntia aikaa. Todellisuudessa kaksi tuntia on aikaa siitä, kun auto stoppasi unen siivittämän  neljänsadan kilometrin harhailun jälkeen huoltoaseman pihaan aamunkoiton merkiksi.

Sitä ennen yö oli ollut pimeä, niin pimeä ettei tunnistanut kasvoja muualla kuin HIM:in keikkavalojen hohteessa, eikä nähnyt askelmistaan edes puolia.



Ehdin kuitenkin jäädä sanattomaksi, löytää tuttuja kevään huoneista, kadottaa kaiken ja unohtaa minne olinkaan menossa. Lumoutuminen ajaa pääosaa, kun musiikki saa vallan. Jotain maagista. Sanotaan "joo". En haluaisi sokeutua. En välttämättä heti olisi uskonut päätyväni taas jumalan selän taakse Miljoonarockiin, mutta se oli hieno. Erittäin.

Keväisten kulmien läpi jälkeen lähtökuoppien, joita ennen laitettiin kauniita koruja kaulaan. Kuten todettua, nukkuminen ennen seikkailuja on turhaa. Miksi pitää silmät kiinni, kun voi nähdä aamuisen sumun ja tuntea viiman...vielä kun se on edes mahdollista.



Kertokaa minulle joku, miten voi kahdentoista tunnin aikana...

a) törmätä ala-asteen parhaaseen kaveriin?
b) nähdä ala-asteen luokanopettajan puhuvan puhelimessa?
c) onnistua lähtemään samoihin illanistujaisiin Essin kanssa, ollaan siis tunnettu ykkösluokalta asti? (Taisin mainitakin hänestä kesän alussa!)
 d) huomata pikkutunneilla samoissa kemuissa pari häiskää, joita on viimeksi nähnyt kutosluokalla?

Ollaanko me siirrytty takaisin vuoteen 2009?
...Tai sitten joku ylempi voima yrittää ohjastaa minua etsimään elämääni ohjeita alakoululuokilta.

2 kommenttia :

  1. miljoonarock oli kyllä hieno! taisin jopa ehkä nähdä sun vilahtava tiksifestareillakin? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä magee! ihan hauskaa kyllä se pusikkosijainti, erämeiningillä. ai sä olit kans molemmissa? hyvin mahdollista, että oot nähnyt...tulihan siellä pe & la pyörittyä ihan kokonaisuudessaan. hauskaa! :)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)