tiistai 26. elokuuta 2014

sinisiä ruusuja ja joulukuusia


Viime päivät ovat koostuneet lapsuuden toukokuiden tuoksusta, tuhansista halauksista, kaatosateesta, Sisters Of Mercysta, elämyshakuisuudesta ja raparperin makuisista illoista.

torstai 21. elokuuta 2014

ikuisen auringon kaupungin jälkeen

Ihmiset ympärilläni ovat olleet suuria kysymysmerkkejä varustettuina huolestuneilla kasvoilla. Itse olen ollut uupuneempi kuin koskaan, hämmentyneisyystasoni on saavuttanut eeppisen tason, enkä ole ennen huomannut olevani säikky. Olen yrittänyt ajatella, mutta epäonnistunut siinä aika mainiosti. Kaikki halaukset, katseet, sanat ja hartiahieronnat ovat monet sellaisia, jotka muistan pitkään... On turvallinen tunne tietää, että edes muutamia ihmisiä kiinnostaa ihan oikeasti, mitä maailmassani tapahtuu. Toivottavasti teillä kaikilla on sellaisia ystäviä, tai edes yksi sellainen.

Satunnaisten päivien vain olemisen jälkeen on ihanaa keskittyä ääniin ja kuunnella ulkona ropisevaa sadetta. En haluaisi vielä sanoa olevan syksy, mutta mä tykkään syksystä. Se on vuoden inspiroivimpaa aikaa.
Ja hei, mulla on tänään vissiin synttärit! Synttärini ovat muuten aina tähän mennessä olleet kesällä, niin saa luvan olla tänäkin vuonna!

Kaikki hyvin on.


Se oli yksi tavallinen lauantai-ilta ja yksi linja-automatka,
jonka aikana taivas oli kauniimpi kuin hetkeen.
Kristallikruunujen loiste, pullotaiteilijat ja yleisön seassa heiluvat käsiparit. Askel hakkasi tahtia.
Se oli ihana ilta.

Musta on uusi musta, kunnes joku vastaa puhelimeen.
Jos se olet sinä, olet aika onnekas pirulainen.

Tällä kertaa se joku vastasi luuriin väärässä päässä.

Klassiset lähtökohdat heittivät meidät ylösalaisin, enkä vieläkään osaa ajatella olleeni siinä tilanteessa, joka päättyi Vammalan aluesairaalan mehukesteille.

torstai 14. elokuuta 2014

jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua



Kesäloman viimeiset hetket tapahtui töistä saatu pullapussi kädessä. Järjestin elämäni aikajanan ikkunalaudalleni ja lopulta tsygäilin kotiin mustan taivaan alla kaatosateessa. Pystyn kertomaan tasan tarkkaan päivä kerrallaan, mitä olen tehnyt lomalla. Day1, day2...day76. Vielä minä tästä kaikesta runokokoelman kirjoitan, mä lupaan. Paljon tuli tehtyä, monessa paikassa tuli käytyä ja monia ihmisiä sain tavata. Niin paljon tanssia, taputuksia, sadettajissa juoksua, hiekan tuoksua, onnellisten ihmisten kauniita hymyjä ja vittu sitä kaikkea,mikä tekee kesästä niin jumalattoman kaunista ja ihanaa. Kiitos!



Enää ei kuitenkaan voi siirtää herätyksiä ikuisuuksien päähän, eikä kukaan edes tuo aamuisin valkoisia tulppaaneja. Mutta ei se kai haittaa...Tai siltä ainakin tuntuu, kun kävelen käytävää eteenpäin ja kuulen kiljahduksia, joissa nimeni kaikuu. Olen muistanut, miten hienolta tuntuu radio tervan perinteiset eväsretket Myyrmäenraitilla viimeisinä aurinkoisina päivinä ja miltä kuulostaa maailman parhain kamalin koodikieli. Vaikkei silmät pysy auki ja kirjan tekstit näkyy kolmena kappaleena, voi käydä torkkumassa telkkaristudiossa...Ainakin siihen asti, kun joku tulee tökkimään kaiken maailman kameratelineillä, tai vaihtoehtoisesti tuhertamaan asiattomuuksia käsivarteen tuoksutussilla. Kyllä koulussakin on aika kivaa.



T-juna, päättymättömät kesäyöt ja festaririemu,
MINULLA TULEE IKÄVÄ.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

on

Niska on saatanan riivaama, pohkeet kramppaavat ja käsivarressa on nyrkin kokoinen mustelma.
Sitä ihminen hämmentyy, kun auto ajetaan takaisin parkkiin vuorokauden jälkeen, tuntuu kuin lähdostä olisi arviolta noin kaksi tuntia aikaa. Todellisuudessa kaksi tuntia on aikaa siitä, kun auto stoppasi unen siivittämän  neljänsadan kilometrin harhailun jälkeen huoltoaseman pihaan aamunkoiton merkiksi.

Sitä ennen yö oli ollut pimeä, niin pimeä ettei tunnistanut kasvoja muualla kuin HIM:in keikkavalojen hohteessa, eikä nähnyt askelmistaan edes puolia.



Ehdin kuitenkin jäädä sanattomaksi, löytää tuttuja kevään huoneista, kadottaa kaiken ja unohtaa minne olinkaan menossa. Lumoutuminen ajaa pääosaa, kun musiikki saa vallan. Jotain maagista. Sanotaan "joo". En haluaisi sokeutua. En välttämättä heti olisi uskonut päätyväni taas jumalan selän taakse Miljoonarockiin, mutta se oli hieno. Erittäin.

Keväisten kulmien läpi jälkeen lähtökuoppien, joita ennen laitettiin kauniita koruja kaulaan. Kuten todettua, nukkuminen ennen seikkailuja on turhaa. Miksi pitää silmät kiinni, kun voi nähdä aamuisen sumun ja tuntea viiman...vielä kun se on edes mahdollista.



Kertokaa minulle joku, miten voi kahdentoista tunnin aikana...

a) törmätä ala-asteen parhaaseen kaveriin?
b) nähdä ala-asteen luokanopettajan puhuvan puhelimessa?
c) onnistua lähtemään samoihin illanistujaisiin Essin kanssa, ollaan siis tunnettu ykkösluokalta asti? (Taisin mainitakin hänestä kesän alussa!)
 d) huomata pikkutunneilla samoissa kemuissa pari häiskää, joita on viimeksi nähnyt kutosluokalla?

Ollaanko me siirrytty takaisin vuoteen 2009?
...Tai sitten joku ylempi voima yrittää ohjastaa minua etsimään elämääni ohjeita alakoululuokilta.

perjantai 8. elokuuta 2014

ota kiinni, jooko


Otettaisko kaksi askelta
sinne, mistä minä en tiedä mitään.
Paineittais pedaalii pohjaan,
pyörät pyörimään.

Meen ja teen.
Mietin myöhemmin (ehkä)
ja pian unohdan.

Mä olen ollut tänä kesänä
sellainen nopeasti taivaalle kiitävä ilotulite,
joka ei tiedä minne on menossa
ja minne laskeutuu.
Eikä kukaan muukaan pysty määrittämään sen suuntaa,
eikä kiinni saa.

...Mutta vauhti päätä huimaa.



Tunnen välillä itseni pikkutytöksi,
jota virallinen maailma ei löydä.
Ehkä hyvä niin,
koska minä haluan olla piilossa.
Tehdä omia seikkailujani
ilman turhia paperilennokkeja.

Jos laitan puolen vuoden jälkeen sulle viestin
"lähdetäänkö huomenna koffariin joogaamaan?"
...ja vastaat myönteisesti, teet minusta maailman onnellisimman.



Olenko kertonut siitä, kuinka pidän pihlajanmarjoista?
Niitä oli mäessä, jossa mummi asui, kun olin ihan skidi. Me askarreltiin, tehtiin voikukan lehdistä salaattia, kuunneltiin lastenlauluja vinyylisoittimella, leikittiin koulua, sammutettiin kynttilöitä, pakastettiin Juissia, laitettiin terassille uima-allas, kirjoitettiin prinsessasatuja ja otettiin kuvia minun prinsessatansseista.

Oransseista marjoista tehtiin pihalla kavereiden kanssa sosetta ja sitä vietiin oravien juottokuopan viereen kalliolle.



Ylösalaisin käännettyjä ristejä rystysiin,
aamukahvia,
tuntemattomiin ihmisiin tutustumista,
ja konkreettinen törmäys viiden vuoden taakse.

Makeisista tehdyt ruusut eivät ole samoja,
kuin ne joita viedään hautajaisiin.

Voisin taas tehdä yhden unelman todeksi
ja hankkia sateenkaaren värisen pölyhuiskan.



Olen kävellyt korkeilla koroilla
ja vaihtanut vaatteita bussipysäkillä.

Olen päättänyt jatkaa matkaa,
vaikka olen jo lähempänä kotia,
 ja vaikken tiedä mistä itseni jälleen löydän.

Olen yrittänyt painaa mieleen
miltä minun harju näyttää kesäyönä.

Olen ajatellut jatkaa rappiotani
vaikka syksy saa ja minä jään.

Mutta oi harjuni, olet kuullut kaiken,
kuten monet tuppaavat sanomaan.

Tapaamme taas yhdeksän kuukauden kuluttua,
kun auringonvalo voittaa kuun sumun.
Aamusta yöhön
ja yöstä aamuun.

tiistai 5. elokuuta 2014

voi pyhä äiti nyt mennään


Ensimmäiset festarini ikinä oli Ankkarock seitsemän vuotta sitten. Se oli kotikaupungissani, ihan lähellä. Ankkarock lopetettiin ja nyt iski onneksi uusi festari näille kulmille, vielä lähemmäskin. Harvoin sitä kävelee festarialueelle noin seitsemisen minuuttia, yleensä tulee lähdettyä useampien tuntien ajomatkan päähän meininkeihin.

Venla majoittui lattialleni ja suunnattiin kohti Tikkurila festivaalia.
Aurinkoa, sinistä jäähilejuomaa ja uudet aurinkolasit hajonneiden tilalle.
En vieläkään muista, kuka soitti aiemmin viikolla huuliharppua..



Uniklubi herätti muistoja.
Kaija oli ihana.
Monroes oli upea. Plus kaikki sen bändin kautta saadut ystävät, tuntuu ihanalta katsoa heidän silmiään ennen ja jälkeen keikan. Se bändi on ilmiselvää huumetta. Kaikki, mitä kaikesta siitä voi sanoa, on sanottu.

Herra Ylppö & Ihmiset osui suoraan selkäytimeen. Riisu siipesi. Miten mikään voi olla niin ihmeellistä ja valloittavaa? Se on sitä kun hukutaan valoihin ja pimeyteen samaan aikaan. Kun pidetään silmiä kiinni ja auki samaan aikaan. Ollaan paikallaan ja heilutaan kaikki ruumiinosat irti. Kun kädet koskettaa kylmää aitaa, se tuntuu taivaan portilta.


 


Räppiä, punkkia, siskon synttärit, halikylttejä ja vesitatuointeja.
Räjäyttäjät, Sabotage, Äpärät, Kurikat, Notkea Rotta All Stars, Klamydia.
Mä olen melkeinpä sitä mieltä, että Apulannan pitäisi olla viimeisenä bändinä kaikilla festareilla.
Yleisö on niin megessä ja tuntuu että taivas lyö liekkiä.
Pudota, pelasta.



Ai mitä minä odotin eniten festarilla? -Anssi Kelaa!
Eturivi ja meitsi on onnen kukkuloilla. Taas sellaisia hetkiä elämässä, jotka tuntee erityisen arvokkaaksi. Niin käsittämättömän upeaa musiikkia, vain levottomat tytöt itkee Mikan faijan bemarin kyydissä.
Tämä transsi jatkuu edelleen.

Uskomatonta.


Kirppiskierros ja vuoden ensimmäinen villakaulahuivi. Ei, ei sitä ihan vielä tarvita.
Ei, koska ruokalista koostuu vielä lähinnä valkosuklaapäällysteisestä mansikkajäätelöstä auringon alla.
Ostaisko joku mulle mukin, jota Doorsin logo koristaa?
Kaupunkilaiset hymyilee, joka puolella tapahtuu ja kaikki toivoo, ettei poistua tarvitsisi koskaan.
Jos ajan voisi pysäyttää? ...Niin he kaikki kysyvät.

Aapo soitti Suomenlinnan kallioilla Apinoiden planeettalla ja vastanaineet toivoivat laulua.
Se oli kaunista, kun he meren kimmeltävän hohteessa alkoivat kyynelehtimään I will stayn tahtiin

minä olen poro

Kun sä lähdet seikkailuun, muista tehdä lista. Laita lista reppuun ja pakkaa kirja+vaihtomekko kangaskassiin.
Kutsu ystävä yökahville, katsokaa ennustaja-tv:tä, kiivetkää katolle, kavutkaa harjulle ja unohda nukkua.
Havahdu aamukahvin keittämiseen, kirjoita vihkoon "laama" ja istu bussiin, jossa sekavat ihmiset eivät lopeta hoilaamista kolmeen tuntiin.




Suomalaista musiikkia, tuuli puskee ikkunan läpi, huoltoasema tekee tästä erityisen ja lintutornista ei näe kissoja...Sieltä näkee Heban kanssa Oulun, Emilian ja vesitiikerit. Aivot heitetään mereen solmuisen juhlamekon mukana symbolina siitä, että nyt ollaan kaukana. Mutta sekään ei ole vielä tarpeeksi.


Kaksi kertaa Ruotsissa parin tunnin sisään.
Pauhaavan kosken ja korkeiden maisemien jälkeen ensimmäiset porot juoksevat auton eteen.

This is Lapland, honey.






Ivalossa joen vesi on puhtaampaa, kuin se h2o, mitä meillä tulee hanasta.
Mitä tehdä, kun on tylsää? -Kävele vajaa kymmenen kilometria ilman kenkiä.
...Tai juo kahvia terassilla niin kauan, että poro tulee tuijottamaan sinua. Voit myös pyöräillä maisemareittiä varoen, ettet putoa kuiluun.


Yhteen kylttiin tarvittiin epätoivoa, kahden euron kahvi, Oulu toistamiseen viikon sisään, meikkituokio, puhelimen lataus, yksi stabilo ja tämä kirja. Se epätoivon kasauma tuotti tulosta, kun "ostetaan lippu Qstockiin" -sanoma toi luokseni jäbän, joka pystyi auttamaan. Olin niin hämmentynyt ja sen hetken voittaja. Pidin lasit päässä ja tanssin itseni unohduksiin.



Koko yönä ei tarvinnut pukea mekon päälle paksumpia vaatteita. Reppuuni kirjoitettiin nimikirjoituksia ja polvien sekä hiusten pehmeyksiä vertailtiin. Oli ihanaa katsoa kasaa ihmisistä, siinä maistui kaikkien sekoittuneet fiilikset yhteen sheikattuina. Kävelimme halki kaiken ja kaikki oli niin tyyntä. Jopa rautatieasema, joka oli täynnä nukkuvaa festarikansaa. Kun kello läheni kukonlaulua, katsoin aurinkoon ja astuin junaan seurueen tunteista jokaisen imeneenä.

Jossain kaukaisuudessa saattaa vain kaiken muun unohtaa.

perjantai 1. elokuuta 2014

missä on sun säro? osa 666

Niin, rahalla vai rusketuksella?

sä haaveilet mustista kissanpennuista
kun kävelet karnevaalisukillas
läpi yön kostean nurmen
ja kumeat kissanaskeleet
on vaan omaa luotua illuusiotas



Niin, olin viime viikon reissussa kaukana pohjoisessa, mutta siitä raapustan hieman myöhemmin.
Tällä viikolla olen ehtinyt käydä duunissa ja vaikka mitä kaikenlaista. Viikonloppu on pyhitetty Tikkurilafestivaalille. Toimii!



On ihanaa omistaa ehjät farkut ja vähän uusia koruja. Koulukirjojakin löytyy taas pino huoneen nurkasta. Yhden palan mä tarvitsen tähän koodiin ennen arjen alkua. Jonkun viimeisen tipan miltei täydellisen täyteen viinilasiin. Sana on jännitys.

Sushi maistuu hyvältä meren äärellä, vaikka ei tiedä minne lähtevät laivat ovat matkalla.




Kaverit mä ostin vesipyssyn. Oli vesisotaa, rantareitin ukkosenjyrinä ja vaatteet, jotka eivät kuivu koskaan. Ainakaan, jos kipität ne päällä sadettajissa ja käyt kahlaamassa Kaisaniemen syöpäaltaassa. Kärrynpyörätkään ei kuivata kaikkea, eivätkä miljoonat halaukset...mutta yksi märkä vaatekerta on pieni hinta täydellisyyttä hipovasta illasta.



Tänään on ollut sellainen päivä, että olen herännyt myöhästymisen tunteeseen. Vaikka tosi asiassa päivä on tyhjää täynnä. Ostin pöytätuulettimen, vaikka olisi tehnyt mieli pakata kangaskassi täyteen kirsikkatomaatteja ja tähden muotoisia nonparelleja. Yritys on ollut kova siivoamisen suhteen, mutta tosiasiassa olen torkahdellut sängylle katsoessani hömppäelokuvia. Paljon olen saanut aikaan ranskalaisia viivoja kolmen muistikirjan sivuille. En vain tiedä, miten niistä pitäisi muodostaa kokonaisuuksia niin, että siitä koostuisi elämä.