maanantai 23. kesäkuuta 2014

on juna mennyt viimeinen, mut siitä viis


Lattialle kaadettu kahvimaito ja "moi" kämmenselässä.
Oliko joku niin ujo, ettei uskaltanut sanoa mitään ääneen?
...Enkö minä vain kuunnellut?
Mikä on tarinasi? Tahtoisin tietää.
Kuka olet ja minne menit?

Hellsingin hiljaiset kadut ja juhannustanssit.

Se hetki yöstä, aamuyöstä, tai aamusta...No kuinka vain, tulkinnanvaraisuuksia.
Joka tapauksessa se hetki, kun juna tiputtaa seisakkeille itsensä kadottaneita hahmoja.

Jotkut ovat kuitenkin löytäneet toisensa vuosien jälkeen.
Hippityttö ja nuori kundi, jälleennäkemisen riemu sanoinkuvailematon.
Avasivat sydämiään, saivat silmänsä kirkastumaan ja tekivät illasta toisilleen maatamullistavan.

Kävelin heidän ohitseen kylmissäni muuten autiolla asemalla.
Jotenkin kummasti päädyin osaksi heidän upeaa hetkeään, olen siitä kovin onnellinen.
Yksi kauneimmista hetkistä, minkä olen koskaan saanut kokea, tämä on.
Halasimme kaikki kolme, kun aurinko alkoi kiipeämään taivaalle, samalla ilta päätti itsensä aamuun.
puhdasta, viatonta, aitoa, pelkistettyä, maailman kauneinta onnea.

mitään pahaa ei ole olemassakaan, sen näen kasvoistanne.
on vain tämä hetki ja te olette ihania.

rakastetaan tätä maailmaa, edes tämän seitsemän minuutin verran.

2 kommenttia :

  1. Tää on täynnä kauneutta ja positiivisuutta, minkä tällänen maailmanvihaaja on lähes kokonaan unohtanu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, jos herätti jotain tunteita. varsinkin positiivisia! :)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)