keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

my heart is on fire and i want you to feel the flames


"Se on minun myrskyni!
Sano että sinulla on hauskaa!"
-Tove Jansson, Kesäkirja

Lupiinit tuoksuvat lumoavilta,
kun tsygään auringonlaskuun
viileässä kesäillan tuulessa.


Oli sateinen päivä.
Oli Helmin ihana uusi boheemi koti.
Oli herkkusalaatti mansikan tuoksuinen
ja ainoat koirat, joista pidän koko sydämestäni.
Vai oliko niitä muitakin?

Kävellään sateessa ilman ennakkoluuloja tulevasta.
Mennään kahlaamaan jokeen, jonka kiviin voi nilkkansa taittaa.
Liukastua ihan yks ja kaks,
niin polvesikin ottaa osumaa.

Kuvitellaan olevamme elokuvassa,
kun autot ohikulkijoiden saavat harmaassa säässä hymyn huulilleen.
Tarvittaisiin usva.
Kuolleet voikukat ovat uskomattoman kauniita.

Lapsena näinä päivinä syksyisin ja keväisin,
 istuttiin lätäköissä keltaiset kurahousut jalassa.
Mutta nyt on kesä,
ja me ollaan nuoria.

maan kosketus käsillään
hetki syvällä itsessään

Miksei tunteita voi tallettaa?

  
Näin vain kaiken kuuluu olla. Hypätä ensimmäiseen sporaan ja laittaa silmät kiinni.
Kun siltä tuntuu, avata silmät ja painaa stop-nappulaa. Hypätä sitten ulos ja lähteä kävelemään, jonnekin.
Ottaa pari sivukatua vasemmalle, omaksua kasvien tuoksu sekoittuneena tuuleen ja päätyä kohti Merisatamaa aina Kaivopuistoon asti.

Syntymäpaikakseni on merkitty papereihin Helsinki.
Siltä se nimenomaan on aina tuntunutkin.

God Given Ass on aina mahtava idea.
Ihana bändi, kertakaikkiaan.
Kuunnelkaa sitä ja rakastukaa, tehkää itsellenne palvelus.
...vaikkei ehkä sovi parhaiten tapahtumaan,
jossa suurin osa yleisöstä on pieniä lapsia.
t. oh no I took too much

Voisin juosta läpi vuosien,
hyppiä yli näiden kattojen.
Jäädä makaamaan tälle
kahdeksantoistapaikkaiselle parkkipaikalle.

1 kommentti :

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)