sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

tarvitaan keskimääräisesti 3min 26sek

Tuntui erityiseltä.
Auringonpaiste, tunnin psykologian koe ja yhdeltätoista istumassa kotibussipysäkillä.
Ihan huvin vuoksi vain.
Piknikillä sinisen taivaan alla tunteja. Sorsien ajatusten pohtimista.
Kotona juttelin Emilian kanssa kauan. Puhuttiin unelmista. Se oli ihanaa.
Hajuvesi on juhlapäiviä varten. Tuntui niin erityiseltä, että sitä kuului laittaa.
Onko se väärin, jos se saa aikaan kyyneleitä?
Mieleen kuohuu mielleyhtymät kauniista illoista, kun seuraavana aamuna kokonaisuuteen on yhdistynyt tupakan tuoksu, sydämellä eletyt tunnit ja kauniit ihmiset.



Vanhoilla päivillä tulevaisuudessa jossain kaukana...
Olisi hienoa, jos minusta kirjoitettaisiin kirja. Hah, sitä suuruudenhulluutta. Kuulostan pahalta ihmiseltä.
Nykyään niin nuorista ihmisistä julkaistaan elämäkertoja.
Ei kai se väärin ole, pidän vain siitä, että teos kattaa ainakin miltei koko elämän.
En vain tiedä, millaiseen asemaan tulen koskaan päätymään.
Ei elämäni välttämättä kiinnosta yhtään ketään.
Ei minusta tule rokkitähteä, huippu-urheilijaa tai tiede-ihmistä.
Olisi silti hienoa tehdä elämällään jotain, joka on jollain tavalla mieleenpainuvaa tai mielenkiintoista.
Jos joku jäisi muistamaan minut lähipiirini lisäksi.
Kuinka upeaa olisi olla esikuva ja inspiraation lähde jollekin.
Jos vain pystyy auttamaan toista ihmistä olemalla oma itsensä.
...Vielä monien kymmenien vuosien jälkeenkin.



Lähipäivinä olen miettinyt elämääni vaikuttaneita ihmisiä.
Niitä löytyy laidasta laitaan. Valmentajia, ystäviä ja ohikulkijoita.
Muutamia sanoja tuntemattomien suista, jotka ovat muuttaneet radikaalisti elämääni.
Käsittämättömyyttä. Koen olevani niin suuressa kiitollisuuden velassa.



Valvottu yö, kuppi kahvia aamulla.

Seuraavaksi yksi flashback ja pari sanaa tästä viikosta.

Suuri kello näytti isompaa lukua, kuin koskaan aikaisemmin.
Jouluvaloja ei oltu vielä laitettu, mutta silmäni loistivat kuin timantit.

vaahtokarkkikuolemajuonto, keltainen kahvikuppi, valoviivat, piikkinä lihassa, vanhat tekstit, Kiituri, simpukka, toiset, kuvankauneus, hyvin valittuja sanoja, vaikuttavuus, hieno vierailu, symboleja, öinen makoilu seisakkeen metallipenkillä, juoskaa, kirkkaus



Joskus sanotaan kaksi asiaa: eksyminen ja saavuttaminen.
Minä opin, etten kykene olemaan vastuussa kenellekään muulle kuin itselleni.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

terä tähdenlennon halkaisi auringon

Transsitila yöunien ja oven välissä.
Slaidaa rytmit elämääsi. Käsien täristessä on helppo vain sekoittaa pää.
Paina nappia ja kaikki katoaa. Kerran laskin, tapoja on ainakin seitsemänkymmentäkaksi.
Halaat seiniä, kun pyörryttää. Se on tullut takaisin parin vuoden takaa. En tiedä miksi.
Olin kuuntelemassa runoja, mahtavaa tulkintaa. Taustalla pelkistettyä musisointia, tiedätte kyllä, muttette arvaa. Mutta mikään ei ole järjellä selitettävissä, kuin ne syvät katseet joita kukaan ei ymmärrä.
Ymmärrys maailmasta näyttää värikkäältä ja hämmentävältä spiraalilta, joka aiheuttaa epilepsiakohtauksia. Minut se kaikki saa pikemminkin lamaantumaan, pohtimaan aloilleen. Hyvällä tavalla.

Tai sitten minulla on vain kuumetta.



Istun bussissa.
Istun asfaltilla.
Istun punaisella sohvalla.
Istun radiostudiossa.

Hah, nauran itsekseni kierien kylmissä väreissä.

Ajankulun korostuminen.
Istun korkealla jakkaralla.
Jalat niin kaukana maasta.
Tuijotan ohikulkevia ihmisiä, kuin seisoen tien vieressä seuraten ohikiitäviä autojen valoja.
Välistä yksi jää puoleksitoista sekunniksi sekoittamaan hiuksiani.
Merirosvoja ja salaisuuksia, tai pikemminkin totuuksia.
Pyydän toistamaan liian monta kertaa.

Hah. Välillä mietin, mitä ihmiset ajattelevat.
Kun he näkevät, kuulevat ja sanovat.
Kertovat ja minä mielessäni naureskelen. Mielissäni kylläkin.


Kuuntelen Lumikkia iltasaduksi.
Muistatteko niitä, mitä kuunneltiin aina pieninä kasetilta tai cd:ltä?
Sillä ehkä palautan mieleeni, mistä olen lähtenyt. Siitä pienestä tytöstä, joka tahtoi isona prinsessaksi.
Tässä olen nyt, omanlaisena prinsessanani.
Rosoinen, ruususeppeleinen. Iho vaalea, mustat hiukset, huulissa sävyä punaisen omenan.
Astun koroilla pitkin katuja laulaen, tarraan pieniin yksityiskohtiin ja imen niistä elinvoimaa.
Unestani minua usein herätellään.
Astun uusiin tanssiaisiin...

...ja mielellään ilman kenkiä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

ykkösluokan lipulla ruusuja




Kerran hyppäsin korkealle ilmaan. Puolitoista sekuntia ja huomasin olevani naamallani kylmällä lattialla.
Sitten sanottiin, että Pelle Miljoona on täällä tänään.

Älä äiti itke, vaikka rahaa sulta pummaankin ja lähden kaupungille hummaamaan.





Aurinko kiillottaa bussin takalasin ja peltojen kuopat.
64 askelmaa ja tyhjenevät huoneet.

Täällä päästin parvekkeelle vapaaksi rasiallisen leppäkerttuja.
Täällä näin tätini kauniissa vaaleanpunaisessa mekossa.
Täällä kuulin suosikkimusiikkiani ensimmäisiä kertoja.
Täällä itkin, kun sisko sotki julisteeni.
Täällä makoilin tunteja lattialla keskustellen rakkaiden kanssa.
Täällä maistoin pyykinpesuainetta.
Täällä melkein rikoin ikkunan voimisteluvanteella.
Täällä opettelin leipomaan ja raivoamaan mokkapaloille.
Täällä opetin kissaani lukemaan.
Täällä vietin nimipäiviäni kukkaseppele päässä.
Täällä istuin öisin keittiön pöydällä.
Täällä sain mustat seinät.
Täällä nukahdin sohvalle katsoessani kaunaa ja euroviisuja.
Täällä heitin paperilennokkeja ikkunasta.
Täällä tunsin joka nurkan, jokaisen pinnan, jokaisen näkymän ikkunoista.
Täällä koin tunteiden skaalan jokaista sävyä.
Täällä olen ollut, tämä on ollut melkein 17 vuotta minun osaltani.

Lapsuudenkotia ei ole enää.




Tuulen ja hameen pituuden yhtälön väärinymmärtämistä, korkokengät ja kädet taskussa.
Aina on suuri kunnia tulla henkilökohtaisesti kutsutuksi. Tiedättehän, tunnet olosi erityiseksi.
Potkii maata, josta enkeleitä nousee. Eteenpäin.
Hei heitä hymy noustessasi ylös.
Kahden sekunnin positiivismielinen sattuma. Näin onneksi käy usein, kuten varhaisemmin totesin.
Viimeiset sattumansekunnit määräävät määränpään.
Hei vielä leveämpi hymy laskeutuessasi.
Rokki soi (totta kai) ja havahdut selkäsi takana olevaan tuttuun kummajaiseen.
Nyrkkejä ilmassa, lääkejuna, halauksia, pogoo ja huutoa. I do, I do o o.
Ei puhuta siitä yhdestä tekijästä, joka saa kaiken kuulostamaan ainakin, noh, erityiseltä.
Joku sanoo, jos yrittäisin ilmaista itseäni selkokielisesti, pitäisitte minua hulluna. Jos ette tee sitä siis jo.
Sekin on luultavimmin todennäköistä.

ki ta rat pa uk ku vat nä in ja sun pääs sä on mil joo na täh te ä

Mutta minä olen vain tyttö, joka kävelee viertä tummanpuhuvien seinien.
Kuuntelen, kun minulle kerrotaan ruumistautoista ja kuvankauniista arkuista.
Yritän olla ajattelematta, koska en osaa. Toisaalta joskus teen sitä liian hyvin.
Luotan tunnepohjaan ja en usko, kun joku kertoo kasvoistani.
Kuuntelen ajoista, jolloin en ole itse ollut vielä syntynyt.
Ihmettelen sitä, miten olen ajautunut minnekään.
Mistä tämä kaikki hienous ilmestyi?


Ja niin kello löi viisi:a.m.
Nyt istun lattialla syömässä irtokarkkeja.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

korillinen punaisia lauluja, belladonna

Hän miettii tulevia kuukausia ja välttelee tärkeitä. Tarvitsee polttoa päästääkseen ylös, soittamaan kelloja. Kuin roviolle noidat ennenkin laitettiin, tulikokeeseen. Vahvimmat nousivat tuhkasta kuin fenixlintu.
Tuijottaen Pasilaa hän kuvittelee hyötyvänsä illoista. Jossei muuta, niin kurssityö pähkinöistä ja parisenkymmentä kesätyöhakemusta vuorokauden sisään.

Inspiraatio kaikesta, mitä öisin on mahdollista tehdä.
Kuten on mainittu, öissä piilee avain kaikkeen ja sama uusissa kuulakärkikynissä.
Enkelit ovat yksinkertaisia ja radiostudiossa syntyy vuosisadan ideoita
Törmäsin vanhaan työkaveriini puhelinmyyntiajoiltani, hän pyyteli kovasti takaisin. Jouduin kieltäytymään.

Keskiviikkona Emilian kanssa iltaa meren äärellä ja junia tuijotellessa.
Avainsanoja.





Minua käskettiin jatkamaan rajojen rikkomista.
Hajotin pähkinän kolmeen osaan.

Tajuathan, että voit tehdä mitä ikinä tahdotkin.







hän tanssii yksin balettia katulampun alla
tanssi, tanssi vielä hetki
tanssi, saatana

hän potkii harmaan lumen tieltään pois
hyisessä pihassa tuoksuu koivu ja sauna
mieleensä palasi kesämökki, jos viimeksi itsensä löysi
kaksi vuotta sitten, se on aika pitkä aika

hän jää rappukäytävään seisomaan ja miettimään syvällä itsessään
mieti, mieti vielä hetki
mieti, saatana

päädytään noidankehään, joka toistaa joka kerta samaa kysymystä.
sano, sano sinäkin se ääneen



Levottomia unia, verhoupeus kirppikseltä, ihme haahuilua ja onnellista aikaa.
Välillä tuntuu, että ihminen heittelehtii puolelta toiselle.
Suurin ongelmani alkuvuonna on ehkä ollut kirjallisen ilmaisun puutteellisuus.
Älkää huoliko.

Mulla on kaikki ihan hyvin.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

laita riippukeinu kiinni keväällä

Halusin huutaa, tuntea kipinöitä jalkojeni alla, säröä suonissani.
Kiirehtiä heittävin askelin kello 3:42 lähtevään bussiin.
Ihailla nukahtamaisillaan olevaa kaupunkia, joka hiljenee matkan edetessä.

Minulta puuttuu riskit ja radikaalius.
Hukkunut sulaneen lumen lätäköihin ne mielettömät vibat musiikistakin.
Missä on yölinja? Kun kesä lähenee, minä alan haaveilemaan viime syksystä. Pidin siitä kovasti.
Rikki&ehjä, tuttu&tuntematon, hukassa&pakoillaan, tallessa&irrallaan.
Mikään ei ole koskaan hyvä. Tyytyväisyys&tyytymättömyys.
Tarvittava muutakin kuin sanoja paperilla ja tahroja ikkunoissa.

Miten ristiriidassa kaikki voi olla?

Makaan lattialla A4-kokoisten papereiden keskellä. Ympyröitä mustalla tussilla, ikävaiheitteni ympäristöjä. Anssi Kela laulaa taustalla, kun muistelen kesälomamatkoja Itä-Suomeen. Niin paljon mansikoita.
Miten paljon asiat ehtivätkään muuttua, ne näyttävät paperilla pysäyttävältä.

Karhu nukkuu  ja retket kasvimaalle

Niitä hetkiä, kun tarvitsisi jonkun tähän kaksin kasvotusten.
Sängylle vastakkain istumaan risti-istuntaan.
Puhua sekavia ajoista noista, kun tajuaa olevansa keskellä kriisiä ilman sen olemassaoloa.
Hymyillä.





Ilman viileys tuntuu samanlaiselta kuin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Kello neljältä aamuyöllä kävellessä kerrostalojen välissä.
Kosteus alkaa hiipiä iholle ja lamauttaa rauhanomaisesti.
Kävellessä kasvot kääntyy vasten tyyntä taivasta.

Onko väliä jos astun harhaan?

Ainoa ero siihen on vielä päällä oleva nahkatakki kesämekon päällä.





Vesitornilta morjestamaan tarhuria.
Tuulen puhallus avaa ja ohjastaa, ohjastaa samoin kuin Muumitkin tekevät.
Jokainen katsottu jakso Muumilaakson tarinoita antaa ihmiselle tujauksen viisautta.
Neuvoja suhtautumisesta kaikkeen.
Ei tarvita muuta kuin älyvapaita ideoita, ystäviä ja pannukakkuja.
Niin, ja rohto löytyy joka vaivaan.

Joskus vain toivon pääseväni vaeltamaan yli Yksinäisten Vuorien.

torstai 6. maaliskuuta 2014

toista pikemminkin ja lisää vielä

Joskus on vain niin miellyttävää upota lakanoiden väliin. Työntää pää vielä syvemmälle tyynyn alle. Kiemurrella selkänsä rullalle, venyttää raajojaan ja hautautua lämpimään.
Pysäyttää hetki.

Yhdet hukatut aurinkolasit yhdessä kevät-talvisessa iltapäivässä.
Näkivät ne maailman lavoja ja saivat rakkautta.
Löytäjälle en maksanut palkkiota...



Kymmenvuotiaana pyysin äidiltäni lupaa huulikoruun.

"Sitten kun olet kahdeksantoista ja omilla rahoillas."

Virnistäen voin todeta, miten ajat ovat ehkä muuttuneet.
Pikkutytön unelma on kuitenkin nyt vihdoin käynyt toteen, kun Olgan kanssa leikittiin lävistämöä.

...Voiko kymmenvuotiasta kutsua pikkutytöksi?
Muistan silloin tunteneeni itseni jo niin isoksi. Todellisuus taisi olla eri.
Tajusin psykologian tunnilla, etten tiedä lapsista mitään.
En osannut sanoa, käveleekö tai puhuuko 2-vuotias.
Mulla ei ole pikkuihmisten suhteen mitään hahmottamiskykyä.
Välillä mietin tätä itsestäänselvyyksien epäselkeyttä.




Voisin tuijottaa linjurin takaikkunasta ulos koko melkein tunnin mittaisen matkan.
Kerrankin, kun näkee jotain puhdasta.
Totuus löytyy kaurapuurosta ja espanjan sanakokeesta.
Aurinko tekee vittumaisistakin ihmisistä edes hetkellisesti siedettävämpiä.





Hieno tunne harhata käytävillä ja vedellä hashtageja huulipunalla ihmisten poskiin, proud to be 39.
Ysäridisco kera ammattimaisista ammattimaisemmankin Macarenan.

Sä sekoitat mun maailman, woo-o.



Hukkasin kengät ja takin, istahdin katukivetykselle. Kivi on kylmä, mutta ilma lämmin. Toistan, lämmin. Ilman ajatuksia nousin ja juoksin aurinkoon. Hymyilin ja nostin kädet korkeuksiin tervehdykseen.
Kävelin edestakaisin kukkona tunkiolla. Pitkiä askeleita, kuin pähkinänsärkijällä.
Kärrynpyörin päädyn tervaringin keskelle ja vedän henkeä syvään.

Kaksi radiotoimittajaa suosittelijoissa kuulostaa minusta aika hyvältä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

sireenit soi, vaaravyöhyke

Ensimmäisessä jaksossa eräänä aamuna kemiantunnin jälkeen kiidin lähimmälle tietokoneelle tekemään ostoksia Tikettiin. Viimeisiä lippuja vietiin, olin onnekas.
Aika sen jälkeen on liukunut ihan uskomattoman nopeasti.
Eilen aamulla taas hetken kesti ihmetellä, mihin sitä taas on menossa.
Tukka pystyyn, sukat jalkaan ja matka kohti aurinkoa.


Bullet for my valentine @ The Circus

Lärden kanssa toki hyydyteltiin itsejämme ulkona muutamia tunteja.
Näitä juhlia oltiin odotettu kauan.



Lämppäreinä Coldrain ja Adept.
Molemmat ihan jees, ei välttämättä itselle kuitenkaan sen erityisemmin iskenyt.
Vaikkakin molemmilla tapahtui lavalla paljon, ei ehtinyt todellakaan tylsistymään.



Thunderstruck ja pimeys.
Valoa, valoa, valoa.

Smoke is blinding!
Hearts are pounding!


Raising hell toimi ihan mielettömän hyvin aloituksena.
Jo heti ensimmäisestä hetkestä koko homma karkasi totaalisen käsistä.

Feels good when I lose control.



Niittikorut raapivat selkää ja bassorumpu tärisee jalkapohjissa.
Hikinen meininki, riehutaan itsemme puolikuolleiksi. Hah, kuten aina.
Pimeys katkaisee kokonaisuudet paloiksi.
Alku ja loppu. Aina alkaa uusi ulottuvuus.

My body's shaking, there is no turning back.

BFMV on ihan mieletön livebändi.
Se energia ja kaikki.
Kyllä te tiedätte.
Suosittelen tsiigaamaan nämä herrat livenä, varsinkin jos ja kun haluatte juhlia lujaa.



raising hell
scream aim fire
your betrayal
all these things i hate
4 words
temper temper
the last fight
bittersweet memories
dirty little secret
hand of blood/room 409/hearts burst into fire/begging for mercy/riot
waking the demon
pleasure and pain
---
ace of spades
tears don't fall



Parasta vain lahota lattialle keikan jälkeen kuuroutuneena omissa maailmoissaan.
Siinäkin on oma hienoutensa, kun palautuu normaaliin maailmaan.
Kaikki tuntemukset hakkaa päälle samaan aikaan.
Uupumus, nälkä, jano, kylmyys, kuumuus ja joka paikan kolotus.
Pakollinen keikan läpikäynti ja hehkutus, kuinka mahtavaa.
Raukea tyytyväisyyden tunne, kertakaikkinen hyvä olo.

Tonight we're alive, there's no time to sleep.