perjantai 28. helmikuuta 2014

hän hokee Hollywoodista ja kulttuurisista tunteista

Minulle kuka tahansa ei ole täydellinen, mutta haluan nähdä paljon hyvää.

Ai sä istut noin?



Tässä kerran kolmas kerta sanoi toden.
Se oli tulta, öljyä ja ruusun terälehtiä.
Verenpunaista sykettä.

For me there's no return.

Nojasin julisteilla täytettyyn seinään.
Jim Morrisonilla oli minulle asiaa, yhtäkkiä huomasin olevani tervehditty.
Jalat kävelivät kohti aitaa, jonka varjossa vuosi sitten tarjosin suklaata.

Auringonpaiste saa mielen hereille.
Tuntuu niin hyvältä, kävellä vain ilman lumen aiheuttavaa inhotusreaktiota.
Aurinko maalaa maailmanpyörästä taas värikkään.




Sama lihava kissa.
Samat portaat ja takki samaan henkariin.
Olin odotettu vieras. Kerrankin niin.
Muistan, kun paistoin tätini kanssa ensimmäistä kertaa jauhelihaa.



Kävelen pimeällä keskeltä rivitalojen.
Kylähulluksi kutsuvat, kun lauleskelen hiljaa tiet läpeensä.
Vähän kuin elokuvissa. En tiedä, mitä etsin.
Ehkä se tulee vastaan tien päässä, kun laulua toivosta ja sankareista on laulettu tarpeeksi pitkään.
Kuka ties?

...Jos sitä on olemassa koskaan ollutkaan.

Vien kouluun kakun ja silmän räpäyksessä vuokaan iskee viisi kättä samanaikaisesti.
Kahvia lehden toimituksessa. Hiljaisuus korkeassa talossa. Niin paljon kiinnostavaa tietoa alasta, tarinoita ihmisten reiteistä työnsä pariin. Takataskuun jäi paljon ajatuksia ja punainen muistikirja.



Tavattiin Jaanan kanssa pitkästä aikaa. Onko siitä jopa hieman vajaa vuosi?
Mietitään mistä kulmasta vain, niin siitä oli aivan liian kauan.

Ensimmäiset katsekontaktit vaihdettiin tammikuussa 2010, kun siirryin samaan voimistelujoukkueeseen hänen kanssaan. Huomasin, miten nopeasti Jaanasta tuli minulle yksi parhaimmista ystävistä.
Meissä oli selvästi paljon samaa. Välillä molempien määrätietoisuus ja päättäväisyys loi kuitenkin ainakin itselle pieniä hetkiä, joina on hyvä ottaa etäisyyttä ja laskea kymmeneen. Mutta ne oli vain pientä.

Naurahdin aina Jaanan äidin hienoille illallisille, jotka aina odottivat vastassa. Käveltiin pettävällä lumella ja puhuttiin salaisuuksista. Halattiin lujaa, venyteltiin ja katsottiin elokuvia. Leikittiin kissan kanssa ja juostiin ilman paitoja sadettajissa toukokuun puolessa välissä. Jaanan motto oli: "Pessimisti ei pety."
Tänään huomasin jotain muuttuneen sen suhteen aivan toiseen suuntaan.
Vuodet ovat opettaneet meille yhtä sun toista.

Mietin miten tämän maan päällä olen voinut hieman unohtaa, miten arvokasta tämä ihmissuhde on.
Kaikista kiireistä huolimatta niin ei saisi käydä. Minä tulen pitämään siitä huolta. Vannon.

Jaana on aina halunnut lajissaan huipulle, niin korkealle kuin mahdollista. Nyt hän voimistelee maajoukkueessa. En koskaan epäillyt, etteikö niin voisi tapahtua.
 Vaikkakin peli on kovaa, karu totuus sen suhteen, mille äidit kymmenen vuotta sitten heristivät sormiaan. Olen niin onnellinen hänen puolestaan, etten voi edes kuvailla.
Tänä iltana olen ajatellut muistojamme kisamatkoilta, lukuisilta öiltä ja pienimmiltäkin hetkiltä.

Itken onnen kyyneleitä.

maanantai 24. helmikuuta 2014

tulosta uusi cv

Kapum.

Se oli lähtölaskenta. Räjähdys. Tai vaikka linja-auton tavaratilasta tippuneen matkalaukun kolahdus Tampereen maankamaralle. Talviloma alkoi pitkän aikaa sitten, tai siltä ainakin tuntuu. Jokatapauksessa, sen viettämisen aloitin katsomalla Heban tanssahtelua ihanassa mekossa wanhoissa.

Samana iltana kurvailin vielä Ylöjärven pimeään yöhön.
Yritettiin luistella Nancien kanssa liian karhealla jäällä ilman kenkiä.
Leivottiin aamupalaksi mutakakku ja kaupan päälle sain aina yhtä ihanan tupakan tuoksun hiuksiini.
...Jotka eivät vielä silloin olleet yhtä rastoilla, kuin tänään.



Sä olet tuli ja mä olen vesi.
Liikenneympyrässä kierroksia ikkunat auki ja lauletaan radiomainoksia.
Mä en halua, että ensi kesä loppuu koskaan. Tai jotain.
Saa nähdä. Kuinka monta pikkukaupunkia on olemassa vielä jälkeemme?

Mene tuulta päin.



Olen ihan sekaisin viime viikon päivistä.
Muistan nukkuneeni ihanan pitkiä unia ja haahuilleeni kaupungilla.
Kulutin ihan saatanasti rahaa pelkästään bussilla liikkumiseen.
Hienoperseilyä osa kaksi.



Steel Panther oli aika tapaus.
Oli aivan kertakaikkisen ihanaa nähdä ihmisiä, tuli vähän sellanen luokkakokous-fiilis.
Ystäviä, tuttuja ja tutuntuttuja eri puolilta maita ja mantuja. Kuulumisten vaihtoa ja vanhojen muistelua.

Ja huhhuh, mikä keikka.
Juhlat kohdillaan, sanoisin minä.
Tämä show ei kyllä jättänyt kylmäksi.

Astetta mielenkiintoisempi matka matalassa autossa viisi henkeä takapenkillä.



Käytiin kylässä oikeasti vieläpä kivoilla ihmisillä.
Yksi ilta keikkavideoiden parissa.
Pokka meinaa pettää, koska kaapin täydeltä kapselikahvia.





Lauantaina Nancien synttärikemut Vastavirralla.
Erittäin laadukasta musiikkia ja lisää ihania ihmisiä.
Onnea vielä, niin paljon.

Illanvietossa seuraavana lettukestit.

Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.
Sekopäänä, hulluna heilua.


Ei siinä ole mitään väärää, jos on niin avaramielinen ja yrittää tehdä t-paidasta lakanaa.
Tai jos menee ulos ilman housuja.

Mä haluan vain kiittää kaikki uusia tuttavuuksia ja vanhoja naamoja.
Oli kiva nähdä ja toivottavasti nähdään taas pian.
Verbaalinen ilmaisu ei ole tällä hetkellä mun juttu, tahtoisin sanoa niin paljon enemmän.
Mutta tällä kertaa, lyhyestä virsi kaunis.

torstai 13. helmikuuta 2014

kalpea iho, jota voi hengittää


Joku kysyi, mitä olen puuhaillut. Olen löytänyt vyöni, pitänyt kymmenentuntisia koulupäiviä ja nähnyt ystäviä. Laitellut viestejä vanhoille tutuille ja kaivellut lapsuuskuvia. Olen hukannut aikaani ja tajunnut ettei sitä ollut sittenkään. Yrittänyt olen organisoida kaikki tapahtumat paperille ja äänittänyt kuvaelmaa portaiden alla. Nauranut kissavaunuille ja tehnyt kärrynpyöriä. Maanantaina oli ihanaa nähdä rivi hymyileviä kasvoja. Olen värittänyt nahkarotsiani ja lukenut runoja. Maastouduin kerran tuntemattomaksi ja opiskelin taiteilijan luovaa uskallusta.Voin myös sanoa pesseeni pyykkiä punaisella pesukoneella ja nähneeni paljon unia.


Ehkä minua miellyttää puoliksi avonaiset asiat.

Paidan napit ja mieli.

Harppi piirtää puoliksi avoimen ympyrän.
Monta sellaista samanlaista.
Osa niistä on enää vähän raollaan, mutta mitään en tahdo pienelläkään kynän liikkeellä vetää kiinni.
Puoliksi auki, ei koskaan kokonaan unohduksissa.
En ole valmis sulkemaan yhtäkään ympyrää, joka koostuu miljoonista pienemmistä.

Ihmissuhteet ja hautausmaa.




Puoliksi avoimesta ikkunasta virtaa jo puoliksi lämmintä ilmaa.
Sen vastaanottaa puoliksi vedetyt mustapunaiset huulet.
Puoliavonaisilla silmillä kahlailen läpi päivien ja siemailen puolitäydestä, homeisesta termosmukista.

Espanjan kirja ja odotukset.

Ehkä kaikki tässä elämässä on puoliksi avoinna.
Toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän.

Sielu ja kengännauhat.



Ovesta kannattaa puikata sisään, ennen kuin se on enää sentin raollaan.
Silloin et välttämättä enää mahdu mukaan, joudut puskemaan läpi oven. Onnistut, tai sitten et.
Sekin tietty opettaa seuraavaa kertaa varten.

Helvetti ja avaruus.

perjantai 7. helmikuuta 2014

morfemekstesiatros


3½dl ymmärtämättömyyttä
ripaus pelokkuutta
2rkl hämmennystä
0,25dl jännitystä
0,25dl toivoa
kourallinen mennyttä aikaa
1½tl kissanhiekkaa
5rkl intohimoa

Mausteeksi oman maun mukaan:
tunteita, luovuutta, saamattomuutta,
terälehtiä, sointuja, tyhmyyttä,
satuhahmoja, ilkeitä ajatuksia, sotkuisuutta,
epäselkeyttä, hopeaa ja onnellisia loppuja.

-Sekoita kaikki ainekset hellävaraisesti keskenään.
Vaihtoehtoisesti voit suorittaa saman toimenpiteen ravistellen raivokkaasti kattilassa.
Kaikki lähtee ihan omalta fiilispohjalta.
Keitä sen jälkeen niin monissa liemissä, kuin suinkin jaksat.

Tarjoile puolisyvältä kukkalautaselta ketsupin kera!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

ajantajun menettäneenä astut sisään

Yöllä jotain oli tapahtunut.
Naulakko tippunut alas.
Nyt kaikki takit ja hupparit loikoilevat lattialla.
Vieressä tyhjennettyjä energiajuomatölkkejä ja mustavalkoisia kenkiä.

Suihkuttelen mangon tuoksua ympäri huonetta.
Seison sängyn päällä yhdellä jalalla.
Mun tarvii ottaa ilmasta kiinni.




Tällä viikolla oli esittelypäivä ja koeviikon alisuorittamista.
Keikkailua keskellä viikkoa ja äidin ihana serkku kävi Helsingissä.
Verkkolehden taittamista ja Lailan kanssa lounaalla.
Muisteltiin vanhoja, miten ihmiset ovat muuttuneet ja pysyneet samana.




Joskus unelmoin sateenkaarisateenvarjosta.
Tänään vihaan keltaista väriä verhoissa, jotka peittävät lumihankisen maiseman.
Silmiä jalkapöydässä.

4. syötiin kakkua ja värikkäitä karamelleja. pimeni. juostiin golfkentän sadettajissa. valkeni. pikkulinnut sirkuttivat läpi tajunnan, kun kävelimme märällä asfaltilla keskellä autotietä.

On aika hieno fiilis herätä siihen, kun herra Wolfgang Von Frankenstein on painanut sydäntä palvelussa Instagram. Maailma on hupsu paikka.

Visioita.

I'm looking through your window.