lauantai 9. marraskuuta 2013

lyhin tie meksikoon?

Teen valinnan, koska voin.
Perjantain aloitus sängyllä makoillen Olgan kanssa.
Istutaan himassa, syödään sipsejä ja katsotaan The nightmare before christmas.

Miksei kukaan tuu? Miksei kukaan haluu meitä mukaan?
Juhlatunnelmissa, hetkellisesti yksin tukka pystyssä.



Illan bussilla keskustaan, miten maailma välillä pyörii hyvin yksinkertaisilla säännöillä.
Ei menty gospel-kahvilaan, vaan siirryttiin syvemmällä sykkeestä.
Kerrostalon kellarikäytävä on ihan kivaa vaihtelua.
Mukavaa, kaaduntaa ja laulantaa.
Keskellä pimeää kenttää, olipa mukavaa nähdä Peppiäkin.

Seikkailua läpi öisen Puksun.
Keskeltä neuvostoliittolaisten talojen.
Kyyti vaihtuu ostoskärryihin.

Kerrankin voi ihmetellä sitä, miten lähellä koti on.

Koti, ei sekään ole niin yksiselitteinen termi.



Lyön pääni bussin kattoon.
Kuski ei päästänyt raihnaista kyytiin.
Niin paljon tuttuja ihmisiä samassa rakennuksessa.
Kaikilla on kiire, minä etsin omaa paikkaani.

Voi tytöt, ette ehkä käsitä.
Miten saatte mut herkille.
Kädet tärisee, en tunne ja tunnen enemmän.
Vaikkei teitä alkuperäisiä enää montaa ole jäljellä.
Mutta silti.
Ootte ihania.

Tuuthan sä jo takaisin?

2 kommenttia :

  1. ää ihanaa tekstiä taas! oot ihan mahtava ja ois upeeta tutustua sun kaltaiseen ihmiseen! mut pelkäänpä taas että ei ole mahdollista. Mut hei oot aivan mahtava ja sun blogias on niin ältsin kivaa lukee!c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      En tiedä, miten voisin kiittää tarpeeksi!

      Muista! Lainaannyt näin aikani kuluksi Tehosekoitin -yhtyettä:
      kaikki on mahdollista
      kaikki on kaunista
      kaikki on mahdollista
      vain taivas rajana

      ;)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)