sunnuntai 29. syyskuuta 2013

kun pimeys laskee yli näiden kattojen

Vanhassa koulussa ei enää mikään toimi ilman meitä.
Ihan selvä homma, asiat riistäytyneet käsistä.



Perjantai.
Vapaapäivä.
Tiikerisukat.
Rock'n'roll circus.
Perjantai.



Junaseikkailua ihan huviksi, ihan vahingossa.
Ihan vähän edestakaisin.

Aina pitää yrittää.

Ihmiset istuvat kylmässä ja pimeässä Kiasmalla.
Mun talvi alkoi tästä.



Hienoja ihmisiä.
Itselleen tavallisia, minulle yliluonnollisia.

Kaakaota Kampin bussiterminaalissa.

Kolmeksi kotona.

Sängyssä peiton alla, jalat seinää vasten ja selkä kiemuralla.
Niin lämmintä.

kaikki hyvin on
tulkoon mitä vaan



Päivä liukuu illaksi nopeaan.
Niin hyvää musiikkia.
Edelleen on asioita, joita en koskaan tule sisäistämään.
Voin sanoa nauttivani.
On paikkoja, joissa tuntee olevansa eristettynä kaikesta muusta.
Ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin sitä hetkeä.
Olla vain.
Nautiskella.
Juuri siitä, mistä pitää eniten.
Olla ymmärtämättä, miten hienoja asioita ihmiset osaa luoda.



Hymy leviää kasvoille.

Seikkailua ympäri katuja.
Tämä yö on lämpimämpi kuin eilinen.

Ei päämäärää.

Kerään rahaa maasta laukkuuni.

Tätini sanoi minulle; Olet hunningolla.
Vastasin; Niin kuuluukin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

kaikki ne soittimesta kuuluneet laulut

Arjen pieniä iloja.



Hyvät yöunet, punaiset sohvat, hymyilevät ihmiset, huivi hiuksissa kevään jälkeen, bussimatkat Helsingin läpi, kenkien sovittelu, keikkaliput, maailman ihanin uusi läppäri ja kirjaston levyvalikoima.





Radiostudion mustat seinät, pitkät hyppytunnit, rumat kynnet, bussitorkut, uudet kengät, iltakahvien kanssa nenä kirjoissa kiinni.

 Kuulovammainen tuli ovelle kaupittelemaan, tuntui pahalta sanoa ei.

Miltä uusi ulkoasu muuten näyttää silmääsi?



Aamuja piristää tietyt mainokset bussipysäkeillä.

Kaakaota & ydinräjähdysvaroituksia.
Piirrän tähän nuolen ja kirjoitan: sydänkohtaus

Koeviikon ensimmäinen etappi onnistui, sanoisinko, ihan mainiosti.

I confess my faith to the church of rock.

Karamellin makuinen tee lämmittää vatsassa, pakkaslukemat hakkaa...
...Mutta silloin ne eivät tunnu niin pahalta.



Viileä ilmavirta puhdistaa sieluni, tuntuu niin hyvältä.

Rakastan Helsinkiä.

Muuta ei voi lopuksi sanoa, kuin...
#LWL

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

totaalisen sekoamispisteen analysointia

Tätä liian usein voisin huutaa.

Jos saisin siinä elää ikuisesti, voisin antaa mitä vaan. Rakkautta ja vapautta. Haluan niin paljon takaisin, kaipaan jo nyt. Tää kertoo mulle mitä on elämä.

Toivon tämän minulle laulettavan. Myönnän, silloin olen menetetty.

Anna mun mennä, anna mun juosta. Anna mun tarttua. Ei, ei ne sitä saa.

Haluan...pois ne välttää.



Ei ehkä viaton, mutta pelastaja. Ohjenuora elämään. Sun on pakko uskoa.

Oodi sille, että menet minne haluat...Ihan milloin itse haluat. Et sä paljoa tarvitse.

Yksi laini niin karmivan ihana viime kesältä. Miksi, miksi tämä silloin ohitettiin? Tämä tuoksuu seuraavilta juhlilta Helsingissä. Joudun varmaan odottamaan sitä fiilistä aika tasan kahdeksan kuukautta.



That's why night is the best time.
Entä jos nykyään olenkin se kardemummatyttö?
...Silti sama ilme kasvoilla.

Musta tuntuu, että tämä ehkä kertoo minusta.
...Olen siitä aivan varma.

Asetu tähän näin, kun muistelen.
Tartu niihin, vaikka kaukana niin ovat.
...Eikä takaisin voi saada.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kuunteletko minua?

Pääsin yhdeltä koulusta, tuntui kuin olisin palannut yhdeksän vuotta taaksepäin.
Tunne oli hieman outo, utuinen, hämmentävä, täyttävä, haikea, mutta positiiviskannalta onnellinen. Rappukäytävässä tuoksui lapsuuden shampoo.

...Mutta kyllä se silti kirveli.


Nancie, Ärppä ja äkkilähtö Ruoholahden Karibialle.
Andy McCoyn taideteoksia, ihan mielettömän upeita sellaisia. Niin paljon värejä, kimallusta ja yksityiskohtia. Olihan tuo kyseinen herra hienoa päästä todistamaan ihan elävänä ainakin nyt kerran tässä elämässä.

En ole koskaan käynyt Hakaniemen metroasemalla.


Niin kauniita uutisia, että sydäntä lämmittää.
Kohtalo johdattaa part.3500.

Ilmassa tuoksuu mango, kantautuu kaulahuivista.
Vihkojen kannet kimaltaa.

Joku huutaa mulle kadulla: Siouxie And The Banshees!



Syksyneule, villasukat ja säärystimet rullalla. Rokki soimaan. Tänään ruokalistalla tomaattikeittoa, sämpylöitä ja suklaakeksi. Yksikössä.
 
Ida on ihana. Illastettiin. Pitkästä aikaa. Tämä on hyvä.



Kävin Anniinan kanssa Starbucksissa.
Isoon frappucinooni oli piirretty hymynaama.
Hienoja keskusteluja ihmisistä, hyvistä ihmisistä, kaduista, musiikin merkityksestä ja vapaudesta.
...Siitä että minun pitäisi ostaa heijastin.

Aikaisemmin kuuntelin kasettia, nyt kävelen hartiat korvissa kotiin.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tähtisumua aivoissa

Teetä ja mustikkapiirakkaa kynttilänvalossa. Tehosekoitin soi.



Nyt kuuletko sen sua kutsuvan?

Olisivatpa metroaseman seinät lähempänä.
Ehkä erittäin hyvä rauhoittua nyt.
Tulitikkujen tuoksu saa mut kehräämään.




 
 Jos jostain suuren setelin saisin...
Olisin jo vertauskuvauksellisessa Mikä-Mikä-Maassa.
Paikassa, jossa kaikki olisi hyvin.
...Minun omassa valtakunnassani.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tähtitaivas taustalakanana

Lukemattoman monia numeroita.
Tähtiä piirrettynä keltaisella tussilla.

Annoin bussirahan pojalle.
Hänen ystävänsä silmistä kiilsi into, kun kehuin hänen lahjakkuuttaan.

Seitsemän tuntia ompelemista.
Aamulla ne kysyy: Mitä sä oikein teet öisin?

Sirkus saapui lähiöön.
Neula pistää sormeen, oh yes.
Muistan, miten paljon inhoankaan istua bussin etupenkillä.

Vähän rokkii, vähän punkkii ja vähän jatsii.



Ooh, millaista on nukkua yksin yössä?

Nyt krebataan!
Kädet ilmaan ja juostaan pitkin käytäviä.
Meistä kuullaan vielä.
Ehkä me ollaan vähän sekaisin, luonnollisesti.

Perjantai 13.9.2013
Sinusta tulee päivä päivältä enemmän ihailemiesi ihmisten kaltainen. Jatka kulkemista heidän viitoittamallaan tiellä, niin saavutat pian menestystä, jolla on sinulle myös henkilökohtaista merkitystä.



Hankaa kenkäsi puhtaaksi Fairylla ja hammasharjalla

Jumalan selän takana jonossa.
Ei tästä tule taas mitään.
Se on aina yhtä hienoa.
Mutta sanaakaan en suustani saa.
Turhan monta sellaista ihmistä ei tässä maailmassa ole.



Aika fancy olo.
Friday night, musiikkia ja kultaa.
Hienompaa hiipparia ei ole.
Me vaan törmätään joka kerta.



Syksy tuoksuu maassa ja Ruohis Rock on täynnä tuttuja.
Ihania, ihania, ihania ihmisiä!
Muistatko Venla, kun vuosi sitten kesäkuussa ostimme joulusuklaata?



Musiikki rakastaa korviani ja yö on kylmä...
...Melkein yhtä kylmä kuin maaliskuussa...
...Silloin kun me ensi kertaa halattiin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kun kuu kiipeää halki syyskuisen taivaan

Valoja, niin kauniita valoja.



Uusin ja samalla neljäs Liima Zine on nyt ilmestynyt!
Se kaikista upein numero kaikin puolin, vaikka itse sanonkin.
On värikannet ja kaikki! Tällä kertaa juttua löytyy Brittiseikkailuista, Rikoslaista, The Noir Brigadesta, Wildheartsista ja hurmaavasta yhtyeestä Steve Conte & the Crazy Truth.

Hintaa lehdelle kertyy tutut kaksi euroa, sen saat lähettämällä viestiä suoraan minulle, tai sitten Liiman fb-sivulle. Sitten voidaan neuvotella, pistetäänkö lehti postissa tulemaan vai miten saadaan lehti omistajalleen.
Ja nyt shokkitarjouksena: kaikki neljä ilmestynyttä Liimaa yhteishintaan 5€!

Ottakaa rohkeasti kontaktia!



Päivään voi mahduttaa niin paljon levotonta naurua.
Alastomia eläkeläisiä keskellä yötä.

Ihmispatsaita ja korkokenkiä.
Lahden taiteettomat taiteet.
Mene ja tiedä, kuka sitten pitää mitäkin taiteena.
Viileydestä huolimatta olo oli erittäin hyvä.
Pään sisäisiä kuvia ja ihania ihmisiä ympärillä.
Yö juhlinnan...
...mutta ilman valoja.





Polvet auki, turvonneet nilkat ja pää työnnettynä syvälle pumpuliin.
Rakastan jokaista arpea.

torstai 5. syyskuuta 2013

Mä vielä tähän uneen hetkeksi jään



Pari lattialla nukuttua yön tuntia.
Syksy hakkaa maahan.
Nähtiinkö edes elokuun kuuta?

Only you can save me.



Ellan kanssa Linnanmäellä.
Olin mallina filmikuvia varten.
Hattaraa.



On niin kylmä, niin kylmä.
Mutta mä sanon, tasan kaksi kuukautta.
Se lämmittää.

Hän sanoo, että on niin kova ikävä.


 Hmm...
Olen ehkä vähän pudonnut.
En osaa koota ajatuksiani.

Bussikuski ei osannut reittiä.
Medialinjalaisten esittelyvideota on kuvattu.
Tuuri kävi tänään moikkaamassa.
Iltoja viilettäen ympäri Helsinkiä.

Diggaan näistä asioista.
Mutta viikko on jotenkin vajonnut massaan.
Ei mikään painu mieleen.
Kaikki on silti niin jeejee.
Kotona en vain tahdo olla.
Mun on ihan pakko vain...

...Mun on pakko päästä pois.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

These are the moments I'm living for

Korso, valkosuklaamutakakku, Salkkarit, kissa & kotikampaamo.

Viedään tämä pätkä päätökseen.
Mennään vielä kerran.
Tehdään se kunnolla.



Kesän viimeinen terassi.
Se tietty moodi päällä.
Sinne ja takaisin.
Musiikki kuulema vaikuttaa samalla tavalla, kuin kokaiini.

Jotain niin kaunista, että voisin itkeä.

Joka kerta saan muistutuksen siitä, miksi teen tätä.
Mikään ei vaan ole hienompaa.
Ne kaksi sanaa sulattaa sydämen joka kerta.

Palataan sinne, mistä kesä alkoi.
Kehä sulkeutuu.
Saatanan Kukon yläkerrassa seuraava etappi.
Tämä on hyvä, tähän se oli paras jättää...
...Piste ii:n päälle.



Enemmän junassa vietettyjä tunteja, kuin koskaan aikaisemmin.
Öitä ulkona.
Öitä ihmisten luona, joita en enää koskaan tapaa.
Ihmisten hyvyyttä.
Aurinkoisia iltoja.

Ei tietoa tulevasta.

Hetkestä nauttiminen.
Hetkessä eläminen.
Käytäviä.
Lauluja, elämästä ja elämälle.

This is the moment I love to feel.

Ylellisyyttä.
Nautintoa.
Seikkailua.

Uskomattomia asioita.

Rikkinäisiä asioita.
Kirsikkajäätelöä.
Lapsen iloa.
Rokkia.
Kallioita.
Yhdeksän festaria.

Take a sip from a broken glass
for the best days I've ever had.

Voisin juosta meren yläpuoliselle kalliolle, repiä sydämeni irti ja antaa sen huutaa.
Huutaa koko helvetin maailmalle, miten hyvältä minusta tuntuu.



Sen yhden naisen kanssa on tullut vietettyä koko kesä.
Niin kliseiseltä, kuin se kuulostaakin...Ei mikään olis ollut samaa ilman sua.
Niin hienoja hetkiä, etten käsitä.
Miten tässä tapahtuikaan näin?
...Sitähän me aina ihmetellään.
Sielun syvää ystävyyttä.
Hei vaimo, susta mä oikeesti välitän.
Enkä ikimaailmassa tahtoisi sulle mitään pahaa.
...Tiedät, että mä tarkoitan joka sanaa.



Muistan, kuinka sydämensyke tunnetaan.

Kun kirjoitan, tunnen silmissäni onnenkyyneleet.
Miten paljon voikaan yhdessä kesässä kokea, nähdä ja tuntea...?
Käteni tärisee.



Kaikki alkoi tästä kappaleesta. Sitä tunnetta en voi kuvailla. Lavalla seisten väripaletti kädessä, puhe rakkaiden ihmisten edessä ja todistus kouraan. Jo ensimmäinen lomaviikko oli niin toiminnantäyteinen. Kemujen jälkeen Lahteen, Helsinkiin ja kohta Tampereelle. Muistan Raahen, ensikohtaamiset ja spontaaniuden. Muistan viimeisen illan Oulussa meren äärellä, kun oltiin onnellisia kaikesta pienestä. Muistan, miten Kokkola meidät vastaanotti ja antoi mukavan asfaltin. Muistan Haapsalun vallihaudat ja kauniit kadut. Muistan hullun matkan Rejmyreen, sen metsän ja hienot ihmiset. Muistan kun nukuimme yhdessä makuupussissa Porin yössä ja teimme kaiken mahdolliseksi Viitasaaressa



Se viileä pätkä yöstä, jonka aloittaa Bring Me To Life.
Se, missä lämmitys ei ole ollenkaan ongelma.
Uskottelemme muille sen olevan totta, koska tiedämme sen olevan.
En muistele sen äkillistä loppumista, vaan kaikkea mitä ehti tapahtua.
Puhetta suoraan sydämestä.
Seuraavana aamuna kissaa ei ollutkaan ollut olemassa.



...Nyt olen tässä. Aloitin juuri lukion ja kohtaan uusia ihmisiä. Saan uusia kavereita, kenties ystäviä. Kuljen joka aamu samalla bussilla samojen ihmisten kanssa. Tämä on ihan kivaa ja tiedän, että kesä alkaa nyt virallisesti olemaan ohi. Se ei kuitenkaan haittaa, koska pääsin elämään sen. En ohittanut sitä, elin koko sydämestäni. Elin jokaisen hetken jokaista soluani myöten. Teit meistä kauniin. Koko kesä oli niin helvetin kaunis, etten kestä.

Me tehtiin se.
Tämä se oli.
Se, mistä oli näky vuosi sitten pään sisällä.
Tässä oli kaikki se hulluus.
Kaikki se uskomaton
Me vittu tehtiin se.

Onneksi tämä rakkaus ei juokse pois...Mutta mikä tärkeintä...Jo viime syksynä...Vaikka se onkin vähän kakspiippuista, halusin päästä sanomaan tämän... Ja nyt sen sanon...

I know what you did last summer.