perjantai 9. elokuuta 2013

Olet nähnyt nimen kaupungin jokaikisessä seinässä

Muutama päivä Tampereella.
Koomausta.
Ravintolassa ruokailua.
Hyviä elokuvia.

Naurukohtauksen aiheuttamiseen ei tarvita kuin yksi sana.

Sivistyskierros ja kaunis kesäilta.
Vesi.



Musiikki virtaa suonissani.
Alan kiemurtelemaan junan penkillä.
Kuoriudun ja olen valmiina kohdistamaan suuntavaistoni siihen tiettyyn pisteeseen.
Olen liian malttamaton.
Ei, se ei ole mahdollista juuri nyt.
Yritän hillitä itseni, mutta en saa kiemurtelua ja sykkeen nousua tukahdutettua.



Pitkästä aikaa tällä porukalla.
Siitä on oikestaan melkein tasan kaksi kuukautta.
Silti mikään ei juurikaan ole muuttunut.
Kakkua kanssa ja miljoona pyrkimystä radioon.
Ella otti paljon ihania kuvia.
Kiitokset hänelle ylemmästä ja alemmasta kuvasta.
Kesäterveisiä kaikilta ja kaikille.

Prinsessalehtikorvakoruni irtosi sijoiltaan ja harmistuin.
Pimeällä on hankala nähdä aurinkolasit päässä.
Oksien katveessa pienessä ringissä.



Nyt sataa.
Ei aikaakaan...
Nyt ukkostaa...
Salamoi....
Tärisyttää tannerta.

Soitan musiikkia ja tunnelmoin.
Hetken pelkäsin kuolemaa, jos astuisin ulos katon alta.
Ei, ei tänä yönä.
Valo iskee taivaalta, ihan kuin olisi päivä.



Juoksen, juoksen niin kovaa läpi pihojen.
Taivas sataa päälleni.

Poliisit laittavat mukaani miehen, jonka mukaan en pyynnöistä huolimatta lähtenyt.

Kello on puoli kuusi aamulla, enkä millään malttaisi mennä nukkumaan.



Ensimmäisen jakson koulukirjat on hankittu.
Kaiken pitäisi olla valmiina?

Tunne vaati runsaasti levyjen lainaamista.

Melkein nauroin itselleni, kun tajusin kantavani kangaskassissa kahta kesäkurpitsaa yhdeltätoista illalla.



Kuuntelen Rasmuksen piiloutumista auringolta.
Olen jo valmiiksi sutannut silmäni mustalla.
En tiedä mitä odotan, mutta toivottavasti se palkitaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)