tiistai 30. heinäkuuta 2013

jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Silloin oli marraskuu. Niin innoissaan se heti päätettiin. Ei epäilystäkään. Siitä tulee kesän kohokohta.
The 69 eyes tulossa kaupunkiin. Ei vittu, jotain niin upeaa ajatella. Nyt se on tässä...

Skogsröjet 2013



Kummatkaan ei tajua, että tää on nyt sitä...Ei Heba, enkä minä. Illanviettoa Valtsun kanssa ja Muumilauluja. Kokkailtiin, lasipurkit on tunnelmaa. Vanhat biisit kertovat elämästämme, se on liian hienoa.

Kaupunki valvoo, kun me tanssitaan vielä, tanssitaan vielä.

Turun Kalliossa uidaan alasti.
-Ja pähkinä!



Me ollaan laivalla taas, toista santsikuppia jo haetaan.
Sanaristikoiden maailman mestarit.
Meri on Jumalan oksennusta.

Me tehdään historiaa, tänään kadotaan Tukholmaan.

Se sama pitkä suora edessä.
Matka kotiin alkaa.
Vastassa kissoja ja ruotsinkielisiä tv-ohjelmia.
Voi että.



Tuttuja katuja.
 Samat kaupat kierretään, kuin maaliskuussakin.
Kaunis kaupunki puhuu puolestaan.
Iloa, juhlaa, kallista kahvia ja sulkakorvikset.

Lähdetään jonnekin, kiivetään ylös...

....Sieltä näkee ohi kaupungin.

Kuumailmapalloja näkyy ja ainakin sata taloa.
Ylemmäskin pääsee, nähdä pellon voi.
Mahdottomia reittejä alas.
Yksikin harha-askel, niin olet mennyttä.
Olen vapaa ja innoissani.



Täydellisiä puita.
Niihin kiivetä saattaa ja keinussa keinua.
Kaunis lahti ja joutsenia.
Hedelmäpuisto.
Saanko asua ananaksessa ja välillä vierailla Herra Päärynän luona?

Iso tie, keskipäivän aurinko paahtaa.
Puskista kuuluu ääniä.
Kengät pois ja rantaa kohti.
Maailman ihanin ulkoilmakahvila, värejä ja tekstuureja.
Täällä voit istua missä ikinä tahdotkaan.



Perjantai-iltapäivän ruuhka, sata ihmistä lippujonossa ennen meitä.
Onko meillä nyt kaikki mukana?
-Ei.
...Se riittää.

Juna.
Tässä sitä nyt ollaan.
Karkkipussi ja sitruunapiirakan makuista vettä.
Aurinkolasit päässä kohti ilta-aurinkoa. Katosta tippuu vettä.
Kukaan ei meitä ymmärrä.

Bussi.
Kuumotusta oikeasta pysäkistä.

Taksi.
Kuski osasi tasan yhden sanan suomea: sipuli.



Kädet ilmaan lyödään.
Voidaan olla ylpeitä, että selvittiin tänne asti.
Se kaikki siis oli totta...Metsää, niin paljon metsää.
Painotan sitä niin paljon, kuin ikinä mahdollista.
Mutta me ollaan siellä! Me ollaan oikeasti!
Mikään ei voi olla hienonpaa.
Aika wow-experience.



Festarialue näyttää pimeässä sirkukselta.
Niin kauniita ihmisiä, rokkareiden valtakunta.
Tuijotetaan tähtiä ja kuunnellaan heinäsirkkoja läpi yön.
Rikhard meidät poimimassa kävi.
Pihassa telttoja ja terassilla pehmeä sohva.
Aamuviiden onnellisuus.

Miljoonia kojuja, krokotiilipizzaa, villisikakebabia, likainen nurmikko ja loistavia bändejä.
Festari minun mieleeni.
Kaikki vaan toimii.

Saimme pidellä salaisuuksien suurta kapulaa.
Hyvin suojattu sellainen.
Meitäkin suojellaan.



Crazy Lixx oli ensimmäinen bändeistä, jota oikeasti menin katsomaan. Sitä todella odotin, enkä todellakaan pettynyt. Innostus vain kasvaa.

Sister Sin oli myös ihan loistava. Aikaisemmin en ole hirveästi bändiä kuunnellut, mutta nyt sitä varmasti alkaa soimaan enemmissä määrin. Liv on ihan tajuttoman kova mimmi.

H.E.A.T, ihan tajutonta menomusaa. Yleisö diggasi ihan mielettömästi, sen huomasi varmasti jokainen. Mieleeni jäi laulajan muuvssit.

Mutta sitten, illan kohokohta. Se utopinen hetki keskellä metsää pikkukylässä.



Dancing like all is gone.

Tää fiilis on kaipuu ja suuri halu.
Tää pistää kaiken uusiksi. Pyörä lähtee pyörimään.
Nyt, tää on just hyvä.
Te räjähdätte.

Rauhaa, rakkautta ja rokkenrollia, sitähän sä toivot. Sitähän sä ympärilles jaat.
Kaikki vaan pyörii ja se on kauneinta.

Kiva nähdä teitä.

Ne vaatteet. Pelottaa(ko)?

Hyvä festari!
-Joo, päivän paras.

Onhan laivallakin aika kivaa!

Ja kyllä, me selvisimme.



Tässä sitä taas. Tässä on jotain hienoa.
Pimeä tie, stereoissa soi Sixtareiden koko tuotanto.
Metsä on pimeä, moottoritie on pimeä.

Psykedeliaa, harhaa, pelkkää kuvitelmaa.

Vastasin kysymyksiin, joita ei minulta kysytty.
Naurahdin asioille, joita ei sanottu.
Ihan kirjaimellisen pimeä automatka.
Mikään ei ole totta, tai todetonta.

Nowhere to go.



Yksi yöllä kello jo on.
Kolme tuntia pikaruokaravintolassa.
Täällä vaan jengi tulee pöytään ja tunkee kätensä täyteen kokismukiin.
Täällä vaan jengi muuten vaan kaataa kokista lattialle ja kaatuu siihen.
Täällä vaan jengi tunkee päänsä pahvisiin mainostolppiin.

Kello on tarpeeksi ja rautatieasema kutsuu.
Täällä ei saa nukkua, joten pysytään hereillä.
Mulla on Jack Daniel's -toppi, mustavalkoraidalliset legginssit, niittivyö ja värikkäät raitasukat.
Menen kauppaan ja ostan kaksi kylmää kahvia.
Kassatätimies toivottaa hyvää huomenta.
Näytän kymmentä sormea ja sanon, että mulla on viisi poikaystävää.

Niin paljon kävelyä, ei meillä muutakaan ole.
Maisemia ja levotonta läppää. Se on parasta.
Se tekee tästä kaikesta niin ihanaa.
Mistään ei voi ikinä tietää etukäteen.

These are the moments I'm living for.



Lammikko ja puiston penkki, kesäelämää.

Mutta kaikkihan näkee, kun mä olen täällä.

Stokiksen Hard Rock Cafe.
Hieno olo, fiilis, musiikki, kauneus, korkeat penkit ja parasta ananasmehua.

Sinkoilua sinne tänne.
Ei päämäärää, eikä järjen häivää.

Kahvilassa järjestetään pöydät samaan kasaan. Ihmisiä varmaan kolmisenkymmentä, kaikki niin mukavia. Eri kansalaisuuksia melkein yhtä paljon, kuin ihmisiäkin. Kaikkia yhdistää jollakin tapaa Tukholma ja Couchsurfing. Tuntuu, että oltaisiin pidempäänkin jo tunnettu, kuin yksien sunnuntaikahvittelujen ajan. Erityismaininnan kaipaa eräs mies Havajilta. Ihan loistavaa yhteisöllisyyttä, kaikki ovat tervettulleita.

Vanhassa kaupungissa kerrostalossa huone alla terassin rappusten.
Pieni ja tummanpunainen, kalteva kerrakseen.
Mitään en ehkä arvosta ja rakasta niin paljon, kuin mustia vessan kaakeleita.

Miten me aina onnistutaan?



Ei aikaakaan, niin olemme taas laivalla.
Kamat on kasassa ja paatin  rokkibaarissa soi vanha Pink, Clash, Foo Fighters ja Stray Cats.
Käytävät vääränlaisia, mutta niin nautinnollisen pitkiä.
Juhlistetaan reissua buffet-kierroksella.
Makoilua, mursuilua, kynäjahtia ja Kimbleä.

Laivan lipuessa satamaan tapahtui tajuaminen.
Me fiilisteltiin tätä viime talvena.
Me just tultiin sieltä helvetin perseestä, Rejmyrestä festareilta.
Me kuviteltiin tämä kaikki etukäteen.
Nyt ne hetket ovat takanamme, mitä niin paljon odotimme.
Nämä kokemukset ovat jotain niin uskomatonta.
Pakko katsoa kartasta uudelleen, että missä sitä ollaan taas oltu.
Upeutta.

The world is not enough.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)