keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Breaking the silence

Minulta pyydettiin postausta keikoista, joilla olen käynyt ja bändeistä, joita olen nähnyt. Hauskaa oli lähteä muistelemaan hienoja hetkiä. Monet ovat muuttaneet elämääni jollakin tavalla. Se ei edes ole harvinaista. Keikoilla on ollut aina suuri vaikutus minuun. Koen ne aika syvällä tavalla. Ne tuntuvat aina tuottavan lisää ja lisää hienoja tilanteita. Elämäni ei olisi samanlaista ilman näitä tapahtumia. Paljon olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.

Ihan pienenä, voisin heittää lähtien kolmesta ikävuodesta lähtien, olen nähnyt ensimmäiset live-esiintymiset. Silloisia elämyksiä aiheuttivat suosikkini Fröbelin Palikat, Kengurumeininki ja Huvitutti. Monesti niitäkin käytiin Tikkurilan Urheilutalolla katsomassa. Suuremmin en tapahtumia muista, jotain pieniä pätkiä. Hauskaa kyllä oli, ne oli aina odotettuja tapahtumia.



Ensimmäinen kunnon keikka, jolla olin, oli vuonna 2006. Olin juuri täyttänyt 9 vuotta ja sain tädiltäni lahjaksi lipun Elämä Lapselle -konserttiin. Siellä esiintyi Kwan, Tiktak ja Technicolour. Äskeiset tulivat ulkomuistista, oli pakko luntata lisää esiintyjiä internetin syövereistä; Sunrise Avenue, Lovex, Lordi ja sen sellaista. Tykkäsin todella paljon konsertista, oli ihan tajuttoman jännittävää. Varsinkin kun pääsin näkemään Kwanin ja Tiktakin, niitä kun olin paljon kuunnellut.

Sitten vuonna 2007 räjähti. The 69 eyesia olen kuunnellut vuodesta 2004 asti. Muistan, kun koulun jälkeen olin katsomassa MTV:tä. Lost Boys -video alkoi pyörimään ja hädin tuskin uskoin silmiäni ja korviani. Äiti saapui kotiin ja kerroin bändistä "the kuusysi eyes". Kysyin, voidaanko ostaa levy. Kyllä voitiin.



Mutta sitten tosiaan 2007 heinäkuussa luin kotini viereisellä bussipysäkillä olevaa Ankkarockin julistetta. Siellä olisi 69 eyes ja se olisi vielä ihan lähellä. Sitten räjähti. Äidin kanssa lähdettiin sitten rokkailemaan Korsoon. Ostettiin paitamyynnistä paita, joka nykyään toimii laukkuna. Keikka oli loistava, se oli viimeinen niitti. Se oli jotain ihan uskomatonta. Sille tielle ollaan jääty...Se ehkä kertoo jotain.

Tosiaan samaisessa Ankkarockissa esiintyi myöskin Amorphis, Maj Karma, Disco Ensemble, Poets Of The Fall, Sonata Arctica ja PMMP.



Seuraavaksi olikin Myötätuulirock 2008. Siellä oli loistavia orkestereja myöskin: Charon, Turisas, Hardcore Superstar ja The 69 eyes. Muita en muista...Ei kun Teräsbetonikin siellä oli! Se oli toinen keikkani 69 eyesilta ja se teki vaikutuksen edelleen. Keikalla satoi kaatamalla. Ainoa kerta, kun olen kuullut kappaleen Forever More livenä. Yllätyin niin paljon, kun kyseinen viisu esitettiin. Olihan se suosikkini. Melkein kuolin onnellisuudesta.



Olikohan se marraskuuta samaisena vuotena, kun Slipknot saapui Helsinkiin? Taisipa olla. Siellä lämppärinä Children of bodom. Molempia bändejä odotin paljon. Mulla oli mustaa huulipunaa. Slipknotin show oli vaan jotain ihan tajutonta, lavalla tapahtui niin paljon. Laatikosta löytyy vieläkin sieltä ostettu hikinauha.

Minulla on vähän ongelmia keikkojen muistamisen suhteen. En ole kirjannut ylös mitään, eikä keikkalippujakaan oikein ole jäljellä enää. Ulkomuistista mennään, toivotaan, etten ole suurempia asioita unohtanut. Se vitutti nuorempana, kun ei päässyt pk-seutua pidemmälle minnekään. Ei vain päästetty. Mutsi lähti mielellään kyllä useasti mukaan, se diggaa rokkia ja paljon raskaampaakin musiikkia. Mutta niin paljon hyviä bändejä ja keikkoja on tullut missattua. Enemmän olisi halunnut, mikään ei ollut tarpeeksi. Ei se enää niin paljoa ärsytä, mutta siinä hetkessä noin kolmetoista-vuotiaaksi asti, se oli tosi kova pala.

2009 keikkailut taisivat olla ainoastaan Sixtareiden Back In Blood -levyn esikuuntelutilaisuus ja syksyn parit akustiset minikeikat Helsingin keskustassa. Tuosta esikuuntelutilaisuudesta tuli mieleen kyllä vanhoja hetkiä. Silloin olin melkein 12 ja pääsin ensimmäistä kertaa juttelemaan jätkille. Se oli ihan hullua, ne oli niin lähellä. Ne kävelivät siitä ihan vierestä ohi, aloin itkemään. Olin ajatellut, että en välttämättä koskaan pääsisi näkemään heitä niin läheltä. Sain heidän kanssaan kuvia ja se oli hienoa, olin niin tohkeissani. He olivat niin mukavia, etten ollut osannut kuvitella mitään sellaista!



Heinäkuun 2010 alussa matkasin Forssaan Status Goes Fest -nimiselle festarille. Siellä Kaija Koo, Sunrise Avenue ja 69 eyes. Syksyllä kävin tsiigaamassa jälkimmäistä bändiä vielä Helsingin messukeskuksessa ja Lahden Finlandia Klubilla.


Nyt, nyt lyö ihan tyhjää. Minusta tuntuu, että 2011 taisi olla ihan keikaton vuosi. Sixtareilla ei ollut ikärajatonta keikkaa, muutakaan ei oikein ollut, mikä kiinnostaisi. Tai jos olisi ollut, ei minua päästetty. Oli välimatka liian pitkä tai ajankohta huono tms. Syksystä 2007 musamakuni on kulkenut aika rokkilinjaa. Siitä eteenpäin tutustuin hienoihin bändeihin, jotka ovat pinttynet aika rankasti pääkoppaani. Crashdiet, Hardcore Superstar, Marilyn Manson, Slipknot, HIM...En edes muista, mitä kaikkea silloin joskus kuuntelin. Kaikki goottimusa oli tosi pop ala-asteella. Silloin kuulokkeista soi Two Witches ja The Sisters Of Mercy. Ärsyttää, kun en muista enempää! Yritin kahmia joka puolelta lisää musiikkia. Välillä kuunneltiin Bodomia, välillä taas Uniklubia. Anttilan alennusmyynneistä aina kaksi levyä viidellätoista eurolla. Tikkurilan Anttilassa oli ihan huippu levy-osasto. Harmi vain, sitä ei enää ole.



Valehtelin. Muistin juuri, että syksyllä 2011 kävin Tavastialla katsomassa Monroesia. Isäni eräänä syysiltana kysyi, että haluaisinko mennä seuraavana päivänä keikalle. Hänkin oli jo varmaan huomannut ahdistukseni ilman keikkoja. Bändiä en ollut hirveästi kuunnellut, mutta ehdottomasti halusin mennä. Faija kustansi mielellään ja minä pidin hauskaa. En katunut tuolle keikalle lähtemistä.



2011-2012 uutena vuotena olinkin taasen Nosturissa tsiigaamassa Monroesia. Se oli mielestäni hieno keikka. Oli hassuja hattuja ja tähtisadetta. Tapasin hienoja ihmisiä. Olen saanut niin paljon ystäviä keikkailun kautta. Ihan oikeasti. He ovat ihmisiä, jotka ovat elämääni jäänyt muutakin, kuin sen yhden ensimmäisen keikan ajaksi. Ja se on hienoa. Se on todella hienoa. Sitä arvostan elämässäni todella paljon.

Pari kuukautta, Maaliskuu 2012. Vein vanhan kaverin Monroesin keikalle Tavastialle. Jälleen hieno show.



Huhtikuussa olikin Norton Rocks -The 69 eyes@The Circus. Maksoin itseni kipeäksi. Kyseessä yksityiskeikka, että sinne pääsisi, täytyisi voittaa kilpailussa. Vaihtoehtoisesti pitäisi ostaa Norton tietoturvasysteemi, jonka mukana sitten saa lipun keikalle. No meikä sitten maksoi sen 80 euroa ja sai lipun. Samaisen vuoden toukokuussahan pistin tämän blogin pystyyn ja aika hyvin hassunhauskoja keikkapostauksia löytyykin.

Tämän vuoden sisään olen käynyt enemmän keikoilla, kuin koskaan.
Paljon pieniä keikkoja, mutta sitten isompiakin.

Kesäkuussa 2012 oli Hardcore Superstar-Crashdiet-Mötley Crue -kombinaatio Kaisaniemessä. Oli Kivenlahtirock. Siellä ainakin Stam1na ja Monroes, muuta ei jäänyt mieleen. Sitten oli vielä Monroes Olympiastadionilla ja Ruisrock. Heinäkuussa kävin Räikkärockissa. Mutta tämän kaiken tehän jo tiedättekin. Viime vuonna kävin monilla pienien bändien keikoilla, jotka eivät itsessään jäänyt niin painavasti mieleen, kaikkia bändejä en edes muista. Monilla tosin oli ihan huippuhauskaa. Tässä postauksessa ne kaikki suurimmat, mitä nyt suurimpana mieleen jäänyt. Ikinä en ole keikoille lähtöä katunut. Tulee vain paha mieli, jos on arponut jonnekin lähtemistä ja sitten jättänyt menemättä. Monia bändejä on vielä näkemättä, joten tekemistä tulevaisuudessakin riittää.

Tiedätte sen, että rundailtiin Heban kanssa ympäri suomea Öögien perässä viime syksynä. Tiedätte, että olen heilunut muutenkin vain siellä sun täällä pienempien keikkojen perässä. Keväällä oli Crashdiet, HCSS, Pää Kii ja kaikkea hauskaa. Tänä kesänä on tullut festareilla pyörittyä, mutta tuleva syksy on vielä aika paljon auki.

Rakkaus livemusiikkiin on pysynyt elämässäni kauan, eikä se ole katoamassa mihinkään. En tiedä mitään parempaa, kuin keikoilla käyminen. Siinä on viihteen muoto, mitä rakastan. Oli kyseessä iso, tai pieni keikka. Tuttu, tai tuntematon bändi. Ei väliä! Joskus tulee pettymyksiä, joskus taas aivan päinvastaisia tuntemuksia. Nautinto on suurta. Ystäviä, kokemuksia, hauskoja tilanteita, elämän rikkautta ja rakkautta.
 Tämä on elämäntapa.

2 kommenttia :

  1. Ah, voiko paremmin rakkautta livemusiikkiin ilmaista? :) Se on vaan jotain niin mahtavaa fiilistä, en voi sanoin kuvailla! Sitäpaitsi oikein kiva postaus, hih (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan? Parhaiten bändejä tukee levyjä ostamalla ja keikoilla käymällä, that's the truth. Ja kun mitään parempaa ei voi olla! Kiitoksia paljon Siiri! :)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)