keskiviikko 27. helmikuuta 2013

kuulitko sen huutelevan nimeäsi? tunsitko sen polttelevan suonissasi?

Nappasin Sinnan blogista aikoinaan tällaisen haasteen. On näitä ennenkin tehty, mutta ovat ne aina yhtä kivojakin!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
"1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6.Ei takaisin haastamista"

11 asiaa minusta:
1. Rakastan sitä tunnetta, kun löydän jonkun biisin, jolla on suuri vaikutus minuun. Suuria tuntemuksia, joita ei vain pysty selittämään. Suuri tunne sisällä, euforiaa. Merkkaa monia asioita, tai sitten ei mitään.

2. Seuraava täysin tyhjä päivä kalenterissani on 19.3.

3. Kynsien lakkaaminen on mielestäni ärsyttävää. Onnistun aina pilaamaan ne jotenkin. Seuraavat kolme tuntia lakkauksesta pitäisi olla tekemättä yhtään mitään, niin kynnet pysyisivät ehkä sileinä. Ryppyjä ja kuoppia ei vain pysty välttämään. Jokatapauksessa lakkasin hetki sitten kynteni mustalla kimallelakalla, jonka päälle laitoin punaista crackle -lakkaa. Hetkinen vain, ja puolet lakoista on villatakissa.

4. En pysty käyttämään tavallisia bändipaitoja, niitä t-paita -mallisia. Ne on aina pakko leikellä jotenkin. Toisaalta inhoan sitä, koska tuntuu, että jokaisesta paidasta tulee samanlainen. Mutta rakastan sitä, kun joku onnistuu täydellisesti!



5. Nyt viikon sisään olen juonut enemmän kahvia, kuin ikinä. Tai siltä ainakin tuntuu. En vielä ole ollut riippuvainen kofeiinista...Mutta eiköhän se asia ala olemaan kohta kunnossa.


Tässä vielä parempaa kuvaa uudesta ihanasta paidastani, jota innostuin leikkelemään


6. Sain tänään produktiokurssin vetäjältä koulussa palautelappusen: "Ensiluokkaista! Tanssi erinomaista, puherooli rauhallisen varma. Vahvuutesi on itsenäinen työskentely. Hyvin toimittu, mutta oletko vähän ujo?" = MITÄ??? Tältä opettajalta on mennyt jotain oleellista ohi. Minä, UJO? Haha, joo, hyvä vitsi.

7. Niistän kohta aivoni ulos. Eilen oli tosi kipeet fiilikset, nyt paranemaan päin. Suklaa parantaa taudin kuin taudin.

8. Eilen innostuin pitkästä aikaa myös twiittailemaan. Nyt voisi taas alkaa kunnostautua sillä saralla. Kivahan se olisi puhelimesta päivitellä, mutta ei minun kivakautisella luurilla, jossa ei kosketusnäyttöä tai nettiä ole. Ihan perinteisellä mallilla mennään!

9. En ole ikinä nähnyt Titanic -elokuvaa.

10. En myöskään ole koskaan käynyt laskettelemassa, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Muutama viikko sitten hiihdin koulussa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Ei ole minun juttuni ollenkaan se, ei, ei, ei... Voitte vaan kuvitella sen, kun kukaan ei hiihtoa minulle lähtenyt opettamaan, käskettiin vaan hiihtää luisteluhiihtoa. Mitä se sitten on??? Puolentoista tunnin aikana suksi lähti irti valehtelematta kymmenen kertaa, kaaduin kaksikymmentä. Saldona vielä housut täynnä lunta.

11. Olen haaveillut huulikorusta jo ala-asteelta asti. Nyt parin viimeisen viikon aikana halu on vain kasvanut, tuntuu siltä, että täytyisi se saada tässä mahdollisimman pian. Vihdoin ja viimein.


Tää oli ihan hyvää! Ei mitään vikaa periaatteessa, mutta en välttämättä toista kertaa ostaisi.

Kysymykset minulle:

1.Klubi vai jäähallikeikka?
-Ehdottomasti klubi! Mitä pienempi lava, sitä parempi.

2. Fili vai Kili? VAIN TOINEN. Itsehän saan toki ottaa molemmat. >;)
-Mikä se on?

3. Kanakeitto vai kanawokki?
-Kanakeitto. Se on ihanaa!

4.Jos saisit mahdollisuuden sanoa MINULLE nyt jotain, mitä sanoisit?
-Tämä tuli niin äkkiä! Keikkareissuistasi on tosi kiva lukea ja elää tekstiesi kautta niiden muakana. :D Toivon, että jotain päivänä itsekin pääsisin kiertelemään keikoilla ulkomailla ympäri ämpäri.

5. Tykkäätkö muffinsseista?
-Minulle taidettiin juuri muutamia viikkoja sitten sanoa, että minusta tulee mieleen muffinssit. Lukitsen vastauksen KYLLÄ


6. Pukisitko latex-mekon päällesi, jos saisit semmoisen itsellesi ilmaiseksi?
-Miksipä en? Tai riippuu tietenkin vähän, millainen mekko olisi kyseessä. Kyllä voisin jonkun mageen päälläeni vetäistäkin, ihan helposti

7. Kerro kolme asiaa, miksi minun pitäisi ottaa sinut kanssani keikka-reissulle?
1. Olen sisäsiisti.
2. Olen erittäin kansainvälinen ja kielitaitoinen. Minulta luonnistuu muunmuassa suomi, englanti, svengelska, sekä mursu.
3. Olen yksinkertaisesti parasta keikkaseuraa.

8. Thorin vai Aragorn?
-Liian karvaisia molemmat.

9.Olet kuoleman kielissä ja sinulla on mahdollisuus nähdä enää vain yksi bändi. Minkä bändin haluaisit nähdä?
-The 69 eyes. Sen vielä viimeisen kerran. Muita vaihtoehtoja ei ole...Nyt harhauduin miettimään tällaista tilannetta tarkemmin, ja tajusin, kuinka kamalaa se oikeasti olisikaan.

10. Oletko samaa mieltä kanssani, että suonet miehillä ovat järjettömän seksikkäitä?
-En välttämättä sanoisi noin. Kaikki hyvässä suhteessa, hyvän maun rajoissa. :D

11. Uskotko, että jos on olemassa aivain, on pakko olla myös ovi?
-Hmm...Ei välttämättä. Jos on ovi ja avain, se on tarkoitettu niin. Joitain asioita ei ole tarkoitettu niin, jolloin ei aivaintakaan löydy. Se on surullista, mutta totta.



Kysymykseni muille:

1. Mikä on suosikkisuklaasi, jos saat valita vain yhden?
2. Jos saisit juuri nyt tasan 100 euroa käteen, mitä ostaisit?
3. Mitä teet ensi viikon viikonloppuna?




4. Minkä asiat haluaisit muuttaa tästä päivästä?
5. Mikä on romanttisinta, mitä sinulle on koskaan sanottu?
6. Miten juot kahvisi? Sokerilla? Maidolla? Mustana?
7. Onko olemassa ihmistä, joka tietää sinusta kaiken?
8. Mitä suunnitelmia kesää varten?
9. Valehteletko?
10. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?
11. Mikä asia on tällä hetkellä tärkeintä elämässäsi?

Haastan mielelläni kaikki, jotka vain tahtovat tämän tehdä! Laittakaa linkkiä vaikkapa tuohon kommenttiboksiin, niin käyn lukemassa vastauksianne. ;)

(P.S. Blogger ottaa aivoon. Se tykkää taas heitellä kaikkea mihin sattuu ja lisäilemään omia välejään ja palkkejaan. Koitetaan kestää. Yritän saada kaiken kuntoon.)

5 kommenttia :

  1. Hey, tulin taas häiriköimään (;
    Täältä löytyis yhdenlainen haasteentapainen; http://rockerdiaries.blogspot.fi/
    Hihi, kivoja kuvia, ja sä oot kaunis, niinku aina (;
    Muuten, piti nyt tulla tännekkin ilmoittamaan, kuinka hauskaa mulla on ollu eilisestä asti! Tiedät varmaan Sigin Tiina menee naimisiin-biisin? ;D Anyway, alumperin oli vahinko, kun aloin huuruissani laulamaan kyseistä biisiä, ja siitä lähtikin sitten 'oman pään kautta editointi', ja lopputulos aikalailla omat sanoitukset ja Simme tunnetusti vedetään mukaan.. :D
    Tiina on niin onnellinen, hän mennee SIMMEN kanssa naimisiin jnejnejne... nwn
    Ihan kaikella rakkaudella, ei pahalla <3
    Mutta joo, kiva postaus jaja joo.. :D <3 nwn
    Hyvää illanjatkoa, Ella jatkaa matkaa xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Häiriköinti, täällä varsinkin, on aina sallittua!
      Pitääpä käydä tsekkaamassa toi haaste.
      Kiitos paljon. :)
      Mä oon kuullut tässä viimeisen viikon aikana aika paljon "Tiina menee Simmen kanssa naimisiin" -kommenttia vähän sieltä, sun täältä kavereiden suusta. :D En todellakaan pistä pahakseni. Haha! Et todellakaan ole ainoa.
      Kiva kun kommentoit, oikein rokkaavaa illanjatkoa sullekin! ;)

      Poista
  2. mitä on tämä lyriikoitten suomentelu!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sut on opetettu hyvin!!! :D

      Poista
    2. Itseoppinut ammattilainen, taino känniääliöt on hyviä opettajia kieltämättä..

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)