keskiviikko 30. tammikuuta 2013

valitsemanne numero ei ole käytössä


Tammikuussa olen...
-aloittanut päiväkirjan
-käynyt töissä
-ostanut salille yhdistelmäkortin
-ladannut ensimmäistä kertaa elämässäni bussikorttiin aikaa
-käynyt katsomassa Dodojen treenejä
-halunnut omaa asuntoa
-nähnyt kavereita
tomaatti-mozzarellakeitto Cafe Picnicistä
viimeisin rakkauteni, avokadot
-opiskellut
-väsynyt kouluun
-käynyt paljon kirjastossa
-lähettänyt postia
-luistellut
-kouluttautunut jumppakoulukoulutuksen ensimmäisessä osassa
-tanssinut
Tuuri
-katsonut paljon Frendejä
-tehnyt hyvää ruokaa
-tutustunut kouluihin, sekä päättänyt, mihin haen
-sopinut kivasta viikonlopusta
-puhunut englantia puhelimessa
-ollut loistavalla keikalla
-syönyt paljon bataattia
bataattiranskikset
bataattisosekeitto
-suunnitellut kaikkea ihanaa
-lukenut kaksi kirjaa
-sairastanut
-ollut onnellinen
-halunnut uusia hiuksia
-löytänyt ihanan kenkäkaupan
-ollut inspiroitunut

nami nami trifle-systeemi

sunnuntai-iltojen pelastus, mikrobrownie
-työskennellyt taksvärkkipäivänä
-myynyt töissä yli palkkataulukon
-kuunnellut uutta Crashdietia. Ensin pettynyt, sittemmin pitänyt.
-pitänyt hauskaa
-käynyt leffassa katsomassa Frankenweenien
-ajautunut mahtaviin tilanteisiin, jotka tulen varmasti muistamaan
palkka taksvärkistä: kymppi Itämeren suojeluun, sekä maailman ihanin suklaasuihkugeeli. Rakastuin. Joku saattaa ehkä arvata, että missä olin.
my medication
Sinne se sitten meni, tammikuu meinaan.

maanantai 28. tammikuuta 2013

mutta nyt asiat ovat toisin, kaikki on ylösalaisin

Kaappi, vitriini, mikä lie. Se kertoo tarinoita elämästä. Siksi olen päättänyt esitellä sen eritellen hylly hyllyltä teillekin. Haluan, että näette sen. Omissa silmissäni se on niin upea. Tärkeitä asioita, sekä myös asioita, jotka ovat vähemmän tärkeitä, mutta oi niin kivan näköisiä.



Aloitetaan ylhäältä, ensimmäisestä hyllystä.




Tämän hyllyn voisin sanoa liittyvän/näyttävän aika paljon aiheeseen ruoka. Ihanan värikäs, kivaa katseltavaa. Pienessä läpinäkyvässä rasiassa muumitölkin vieressä alhaalla on saippua. Ihana sellainen. Sain sen Idalta vuosi sitten jouluna, mutta olen raaskinut käyttää sitä tasan kerran. En voi edes kuvailla sitä, kuinka hyvältä se tuoksuu. Se on vaaleanpunainen ja siinä on glitterillä keijun kuva.


 
Olen lievästi addiktoitunut leivontakirjoihin. Ensimmäistäkään en ole itseasiassa kyllä ikinä itse ostanut, mutta kaikki ihanat aina antavat lahjaksi. Niin ihania reseptejä, sekä kuvia. Monia reseptejä olen kokeillut, mutta vielä enemmän on niitä, joita en ole kokeillut. Olisipa vain kaikki aika, rahat ja ruokailijoita...Viimeinen näistä ei kyllä varmastikaan olisi ongelma.




Kaikkien kirjojen takaa löytyy sitten jotain astetta mielenkiintoisempaa. Nimittäin se, joka jokaisella ihmisellä tulisi olla: Japanilainen kokinveitsi. Joulu 2011. Enemmän tai vähemmän innostuneena availen paketteja. Tättärää!! Paketista ilmestyy japanilainen kokinveitsi. Voitte vain kuvitella ilmeeni. Oikein iloisesti sekin nyt odottaa käyttöön pääsyä tulevaisuuden asunnossani. Tervetuloa kaikki kakkukesteille!




Sitten se, "turhempi" osa. Peltipurkkeja, jätskipikareita, kahvipahveja, käsirasvaa muffinssissa, saippuakuplia,   Belgialaisen valkosuklaan kuori. Ei noissa mitään sisällä ole, ne vaan näyttävät kivoilta. Pidän niistä aivan törkeästi. Mikä siinä onkin...En tiedä. Niiden pitää olla siinä, en voisi heittää niitä pois mistään hinnasta. Niissä jokaisessa on jotain, mistä pidän. Muotoja, muffinsseja, muumeja. Ne tekevät iloiseksi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013


Nauttikaa ihmiset elämästä! Heittäytykää hetkeen ja tehkää kaikki, mitä olette aina halunneetkin tehdä.

Tämä oli asia, jonka vain halusin sanoa.

perjantai 25. tammikuuta 2013

se kysyy: ollaanko täällä oikeasti?

Kuvasin, mitä halusitte.


aamupala
Tältä se näyttää lähes joka aamu. Maitorahkaa, marjoja, sekä vehnänalkioita, kaurahiutaleita yms. Hyvää teetä pitää tietenkin olla. Kyseisessä kuvassa on vuorossa metsämansikkatee.

oma piirros
Nykyään piirtelyni rajoittuu lähinnä juuri esimerkiksi englannin tunteihin. Aikaisemmin piirtelin paljonkin, mutta nyt se on jäänyt sivuun.
makuuhuoneeni kattolamppu

Simo

Timo
Tupla-Timo!!! Timo-Timo.
paras kahvikuppi

matikan vihon keskiaukeama

lempiasia
Katselin ympärilleni miettiessäni, mikä on minun lempiasiani. Asia on erittäin selvä. Rakastan tätä vitriiniä. Se on täynnä rakkaita asioita, muistoja. Hetkiä joita en koskaan halua unohtaa ja joihin voisin palata aina uudestaan ja uudestaan. Niin kaunista. Yksi kaappi kertoo tuhat sanaa.

kaikki purkattomat purkkapussini
...Kaikki jotka satuin löytämään. Osa niitä sijaitseekin paikoissa X ja Ö. Niissä on hyvä säilyttää kaikkea. Koulussa kaikki aina tulee kerjäämään purkkaa, mutta pettyvät, kun kaivan pussista puhelimeni.

turhin asia huoneessani
Tämä laatikosto piti hävittää jo noin vuosi sitten, kun huonettani laitettiin uusiksi. Vieläkin se tuossa pönöttää ja toimii lähinnä tyhjien lakkapullojen säilytyspaikkana.

lempikengät

lempihousut

lempipaita

Lempipaita itselläni vaihtelee todella kausiluonteisesti. Tällä hetkellä tämä kyseinen yksilö on ehdoton suosikkini.
karmeimmat sukat

lempisukat

lempilevy

kaikki cd-levyni

Tämä ehkä vähän jopa hävettää. Rakastan musiikkia ja levyjä, mutta ensimmäinen asia ne eivät valitettavasti ole ostettavien listassa, kun rahaa hieman saan. Levyjä haluaisin niiiiiiiiiin paljon enemmän. On paljon kivempi kuunnella mankasta, kuin esimerkiksi koneella Spotifysta. Sekin on yksi syy sille, että käytän paljon kirjastoa.
joku kiva kynttilä

lempileivonnainen/herkku
Kaikki makea, suklainen, mitä niitä voikaan olla!
"So sweet nice to eat."

perjantai 18. tammikuuta 2013

i've been around

Tervetuloa mukaani, vietetään yhdessä päivä uudelleen. Päivä, jonka nimi on maanantai 14.1.2013.

VAROITUS! Jo näin ihan etukäteen voin sanoa, että jos haluat katsella laadukkaita kuvia, jotka on 600 euron järjestelmäkameralla otettu, tämä ei ehkä miellytä silmääsi. Tätä se on, minun elämääni, vain suttuisia kuvia. Digikamera, viimeisiään vetelevä, ei enää tarkenna kunnolla. Teinipeili -kuvilta et myöskään tule välttymään tässä postauksessa.

Shhh!!...Nyt se alkaa.


Hyvää huomenta! Kello on 5:45. Pestään hampaat ja mietitään siirtymistä keittiön puolelle.

Tänään vähän kevyempi aamupala, salille kun kerta ollaan menossa. Ei ole kiva treenailla ihan ähkynä. Ananastee on parasta.


...Okei, se siitä keveydestä. Jääkaapista löytyy viimeinen pala daim-piirakkaa, joka tehtiin Tuurin kanssa eilen. Mm...Nyt vielä parempaa, kun on vetäytynyt yön yli kylmässä.


Puetaan päälle, hiukset kiinni, kamat kasaan. Ulko-ovesta astutaan ulos kello 7:30.

...Ja salin ovesta sisään kello 7:45. Muutama harhaileva sielu treenaamassa. Ihanaa, kun ei ole paljoa muita. Ensin puoli tuntia juoksumatolla, yhteensä puolitoista tuntia treeniä. Lopuksi ihanat venyttelyt.

Suihkuun vaan ja vaatteet päälle. Askel käy kohti kauppaa.


Duuniin evääksi suklaajuoma ja mandariini (joka maksoi 12 senttiä). Nyt rahkaa naamariin. Suuntaan siis äitini asunnolle syömään ja kuuntelemaan musaa. Jos en ole aikaisemmin tässä bloginkaan puolella maininnut, vanhempani ovat siis eronneet, ja asustelen siis isäni luona siskoni kanssa.


Meikkailen, ja laitan hiuksia. Tänään ei jaksa.

Kello 9:30. Matkaan lähden, matkaan lähden! Kävelen kylmässä ulkoilmassa kouluun. Jippii!

-10:00 Kaksi tuntia äidinkieltä. Jatkan tutkielmaani.
-11:30 Ruokailu. Lihakastiketta.

-12:15 Fysiikkaa, sitäkin kaksi tuntia. Tarvitsen motivaatiota.


Kello 13:45 juoksen bussipysäkille. Koivukylän asemalle, junalla Pasilaan, seuraava juna Huopalahteen.



Töihin ennätän puoli kolmen maissa. 


Kahvia? KYLLÄ! Maistuu erittäin hyvältä tässä vaiheessa päivää. Harmi vain, kauppoja pyöreä 0, vaikkakin yritys täysi 10. Soitteleminen on kivaa!


Kello 18:30. Kävelyä Etelä-Haagan läpi, junalla Pasilaan, junalla Tikkurilaan ja bussilla kotiin. Matkalla luetaan kirjaa, sekä enkun kokeeseen. Juostessa hengästyy, pakko ehtiä katsomaan Salkkareita!


Läksyjen aika!


Jos haluaa pysyä mukana siitä, mitä pitäisi tehdä, on pakko olla kalenteri. Täytyy tsekkailla viikon kulku.


Hyvää yötä!