tiistai 25. joulukuuta 2012

-the world is not enough-

Voi ei...Miten tätä kuvailisi? Näin hienoa syksyä ei vain voi olla. Ja tämä kaikki alkoi vasta pari kuukautta sitten? Nyt se on loppu. Mitä me nyt teemme? Selvähän se asia on, mutta miten me selviämme? Tämä on niin outoa. Olen niin onnellinen. Tuhansia, ellei miljoonia tarinoita kerrottavaksi. Tai osa ehkä jätetään kertomatta.

Outoja asioita, ihania asioita. Niin sellaista, mitä ei uskoisi. Sanoin kesän lopussa, että kesä oli ihan mahtava ja että elin sellaista elämää, jota olen aina halunnut. Se oli upeaa, mutta sanoisin, että tämä oli parempaa. Tästä minä olen enemmän unelmoinut. Ja tarkemmin ajateltuna parhain on tietenkin vielä tulossa. Nään sen pääni sisällä. Ensi kesä, seuraava kesä ja sitä seuraavat. Huhhuh. 

Viikonloppu alkaa keskiviikosta, tällä kertaa keksiviikosta. Eikö niin? Ainakin tämä, jota oltiin koko syksy suunniteltu, ja odotettu, kuin kuuta nousevaa. Tikkurilan rautatieasemalle lipuu kaunis intercity-juna. Löydättekö mielikuvan? -Hyvä.


Koottiin Heban kanssa bussimatkalla viime reissuamme, joka oli vain niin unohtumaton, tämä Pori-Rauma -reissu siis. Saavuimme meille ja leivontakestit saivat alkaa. Master Chef-keittiössä tällä kertaa ohjelmassa kaksi ja puoli tuntia pipareiden leipomista. Vain parasta meidän suosikeillemme. Mitäköhän muuta? Keskustelua, Hardcore Superstaria, liikaa piparitaikinaa ja pakkausongelmia, sekä täydellisen kuvan ottoa.

Että voi herätä, pitää myös mennä nukkumaan. Pejantai alkoi aamukahveilla ja pipareilla. Ongelmia tulostimen kanssa ja hieman säätöä. Sitten kohti Kalliota, kera sotilasvarustuksinemme!...Erittäin eksoottista, sanon minä. Tehtiin ja juteltiin sitä sun tätä eri ihmisten kanssa ja kerättiin katseita vanhassa lukiossa.

Metrolla Kamppiin ja silleen. Pelottava spurgu on aina pelottava spurgu, onneksi meillä oli oma suojelija, joka tykkää eläin-artisteista. Eväitä parhaasta marketista. Porkkanoita, tällä kertaa tuplamäärä. Taikaleipää ja paljon proteiinia.

kala
Tavastialle saavuttiin juuri ajoissa, kun 69 eyesin keikkadösä oli saapunut paikalle. Asetuttiin taloksi, kuten aina. Istuskellaan, naureskellaan, jutellaan mukavia bussikuskin kanssa: "Mä en sano mitään". Niin se menee, ja mukavasti meneekin, ja meni. Aika hurahti, kun kello oli ehkä kuuden...tai puoli. Ei aina voi muistaa. Niin, tuli Pasi, kera suurimman hymyn ikinä. Taisi pitää lahjastamme. Lepakkopipareita ja vähättelemättä hienoin kortti koko bändille. Lopulta tuli myös koko muu bändi.

"Vihdoinkin joku keikka, jolle te pääsette!"

Pienet eleet, nekin tekee paljon. Voisin selittää tähän väliin jotain erittäin syvällistä ja hämmentävää, mutta jokainen voi viettää sen sijaan minuutin miettimällä elämän tarkoitusta. Mä muuten syön savumuikkuja just nyt.

Kamppimummot palasi takaisin Kamppiin syömään eväitä, tietenkin korkeimpaan kerrokseen. Katsotaan aikatauluja ja rullataan portaita pitkin aivan alas. Kohta olimme rautatieasemalla varaamassa hyttiä junasta.

Tapahtui jotain erittäin koomista. Menetin varmaan ihmisyyteni ja tein ajatusmaailmaani vastaan. Mutta tein siskoni erittäin onnelliseksi. Hän, nimeltään Olli Reckless Lovesta, nojaili vasten seinää. Ja minä, kyllä, minä kävin pyytämässä häneltä nimmarin siskolleni joululahjaksi. Ihmiset, jotka minua yhtään tuntee, tietävät suhtautumiseni kyseiseen bändiin. Minulla on omat mielipiteeni ja kaikilla muilla omansa, mutta voin sanoa, että tämä on mahtava kirjoitus. Hauskinta kyllä koko jutussa oli se, missä kunnossa kyseinen jätkä oli, ei kyllä hehkeimmillään. 


Junamatka oli nopea ja muillakin ihmisillä oli hauskaa. Pyörittiin vessaan, kuin pallot. Eihän minullakan ollut, kuin kuudet housut ja kuusi paitaa/takkia päällä. Siihen lisäksi neljät hanskat ja jättimäinen kaulahuivi. Eskimofiilis. Tässä vaiheessa voisin taas mainita, että määränpäämme oli Tampere, jossa Sixtareilla oli perjantaina keikka Pakkahuoneella.


"Istutaan me lumihangessa"...Luultiin kuolevamme, sitä sanoivat kaikki ohikulkijatkin. Mutta emme olleet edes lähellä kuoleman rajaa, olo oli kuin Karibialla konsanaan. Sanapelejä ja...Youtubeen videolle?? Mitäh?...Jep, ilmaiset hodarit ja pitsat. Tuli niin himo saada limua, mutta se ei ollut mahdollista kauppojen ollessa vielä kiinni.

Tuli lisää ihmisiä, jo ennestään tuttuja kuitenkin. Vihdoin limua! En tule koskaan ymmärtämään, miksi kuseminen pitää olla maksullista. Se on ihmisen perustarve!

Silloin on pakko olla kylmä, kun eväät jäätyy. Silloin, kun porkkanat ovat jäässä, silloin kun piltit ovat jämähtäneet paikalleen ja silloin kun proteiinipatukka on niin kova, että hampaat menevät rikki. Silloin kun joutuu lämmittämään vesipulloa jättimäisen tuikkukynttilän yläpuolella.

Enää vähän aikaa!! 

"Oletteko te kodittomia?"


Niiden tuntien jälkeen mikään ei ole pahempaa, kuin se, että vessassa ollessasi soitetaan, että ovet ovat avautuneet. Kieroutunut huumorintaju.

Kylmä oli vasta viimeisillä minuuteilla, silloin kun oli jalassa shortsit ja päällä ohut paita. Tavarat eivät enää meinanneet mahtua laukkuun. Kolme, vai neljä matkalaukkua + takki samassa narikassa. Varmaan ennätys.

Baby Jane oli jälleen kerran mahtava. Harmi vaan on, että keikalle ei taaskaan saanut kunnon fiilistä, kun ei tiennyt biisejä. Ei löydy kunnolla edes youtubesta. Suomessa ei pysty kuunnella Spotifysta, tai ostaa mistään.
My behaviour on kyllä kingi. Hyvin ne jätkät vetää todellakin, ei siis mitään epäilystä. Sitä bändiä menisin kyllä katsomaan muutenkin.

Väliaikamusat Pakkiksella oli jotain niin mahtavaa. Se tunne, kun Russian roulette alkaa soimaan. Bileet alkaa. Jotain niin mahtavaa siinä vaiheessa iltaa.


Tunnekuohut. Sen valvomisen, sen olotilan ja niiden tunteiden yhdistelmä. "TÄÄ ON NIIN IHANAA." Mutta toisaalta. "TÄÄ ON VIKA KEIKKA KOKO KIERTUEELLA."

En ole ikinä itkenyt niin paljoa keikalla. Toisaalta se tuntui niin rauhoittavalta ja hyvältä, mutta toisaalta se alkoi vituttamaan, jolloin itkin sen takia, että itken. Sen varmaan piti mennä niin. Onneksi saatiin piristystä lavan puolelta. Sitten naurettiin. Kiitos kivoista ilmeistä. Valkoiset bootsit herättivät myös tietynlaista hilpeyttä...


I know what you did last summer. Ensimmäistä kertaa livenä. Jotain niin täydellistä. Pyydän, katsokaa ylläoleva video ja varsinkin, kuunnelkaa. Rakastan tuota biisiä. Se miltä sen laajuus kuulostaa livenä, ah. Kyseisessä kappaleessa on niin paljon erilaisia juttuja ja soundeja ja juurikin se laajuus. Äh, en mä osaa selittää. Kuunnelkaa se! Koko biisistä löytyy niin paljon hienoja asioita. Ja toi koko biisin alku...Kuolema.

Ensimmäinen keikka ilman kenkiä. Nyt loppuivat sanat.

Lost Boysin alkaessa soimaan, sitä oikeasti tajusi, mitä kaikkea tässä tämän syksyn aikana on tapahtunut, ja että se tulee kasaamaan sen kaiken yhteen.

Kerätään plekut, Juostaan pois, hypätään makuupusseihin ja yritetään koota ajatuksiamme. Niin sekavaa, niin pimeää, niin outoa, samalla niin ihanaa.

Nyt, viimeisen kerran kuukausiin, puoleen vuoteen? Ikinä ei voi sanoa varmaksi.

Sitä kiitollisuuden tunnetta, maailman pisimpiä halauksia ja muuta muistettavaa.


"Te ootte kyllä aika hassuja."


...Totta se oli, keikka tosiaan loppui. Pitäisikö nyt muka mennä kotiin? Vihdoin. Se kuulosti niin lopulliselta, tai ihan kuin tämän kiertueen aikana ei olisi ollut kotona ollenkaan. Nyt varmaan todella täytyisi mennä kotiin. Istua kotona ja katsella televisiota? Mitä ihmettä... Mitä se on? En halua!

Sekalaisia ajatuksia, mitä se tarkoittaa, miksi juuri niin ja miksi ei tätä? Kuka? Mitä? Häh?

Hämeenkatu villasukilla. Kengät olivat liian kylmät.

"Hei noilla ei ole kenkiä!"


...Mäkkäristä jotain niin parasta, Coca Cola Zeroa. Kylmää sellaista.

Toimistolle astellaan, yritetään selvitä kantaumuksiemme kanssa. Jätesäkkiä, makuupussia, jätesäkkiä täynnä makuupussia. Paikka alkoi tuntumaan jo kodilta...Pitäiskö nukkua?


Ikinä en ole nukkunut niin hyvin. En tarkoita pitkään tälläkään kertaa, vaan hyvin. Ai että. Salkkarit pyörimään, olihan niitä jäänyt kolmet välistä.

Sitten, SITTEN. En olisi ikinä uskonut, miten hyvää pizza voi oikeasti olla. Paikan nimeä en muista, mutta tilattiin tuttu ja turvallinen chicken hawaii. Ei herranjumala! Se oli aivan erilaista, kuin muualla. Siis sitä ei vain voi selittää, piste. Taivaallista se oli niin.

Sitten hieman aiheesta poiketen: Päätin, että vuonna 2013 alan pitämään päiväkirjaa. Haluan muistaa, mitä minä olen tehnyt, ja mitä olen ajatellut. En ole ikinä ennen harjoittanut kyseistä toimintaa, jos ei niitä yrityksiä lasketa, mitä pienenpänä tuli kokeiltua. Kirjoitin ehkä kahden päivän ajan, sitten se unohtui. En vain osannut, toivottavasti nyt oppisin.

Kauppahalli, Sokos, juustoja, mehua, keksejä. Käyttämättä käyttämäämme verbiä. Juhlistimme syksyä. Kokosimme kaiken yhteen, paperinipuksi. Tärkeimmät asiat, niin, etteivät ne koskaan unohdu. Tähän tekisi mieli laittaa miljoona sydäntä.

Ilta kului, meni, oli ja keskusteltiin syvällisiä. Nukuttiin ehkä kolme tuntia.

Aikalailla siihen päättyi viikonloppu, maailmanloppu ja Suomen-kiertue.

Lainaten ystävääni, Hebaa:

Kaks kuukautta, seittemän kaupunkia, n.300 euroa, 62h pakkasessa, kurjuuden maksimaalisointia ja kokoaika sama naama vieressä kateltavana. MUTTA mahtavat keikat, mahtava bändi, mahtavat jätkät, mahtavia ideoita, unohtumattomia juttutuokioita, valkoset bootsit, kolme ilmasta pitsaa ja rakkauden tunnustuksia puolin ja toisin.

Tästä ei elämä parane;
KIITOS 69EYES & CREW

THE WORLD IS NOT ENOUGH!

5 kommenttia :

  1. Hahha ihana! Tähän postaukseen on vaan niin helppo samaistua! Nyt tuli viel kauheempi hinku itellekkin lähteä vaan reissuun!

    VastaaPoista
  2. Mutta sitä en kyllä ymmärrä miten te noin pienellä rahasummalla ootte pärjännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa joo, mutta koko syksynä ei ollutkaan muuta varaa ostaa... ja säästin tohon kiertueeseen osan mun viime kesän palkasta. Sitä oonkin tässä miettinyt, että miten saan kerättyä moninkertaisen määrän rahaa samassa ajassa festareita varten. :D

      Ääää!!!! Mä tahon jo kesän. Kelaappa, jos Monroes on Sixtareiden kanssa samoilla festareilla! Tuleepi hauska jonotus. ;D

      Poista
    2. Ärppä, mä luulen että yks syy siihen miksi noin pieni summa on se ettei noi saatanan urheilijat polta :DD meillä kun menee se viis vitun askia per reissu nii ei sekään ihan ilmasta oo :DD

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)