sunnuntai 30. joulukuuta 2012

sometimes i need to see it my way



Yksinkertaisen kaunista. Topista toisenlaiseen. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Mitenkään erityistä taitoa tähän ei todellakaan vaadittu, mutta olen todella iloinen, koska paidasta tuli juuri sellainen kuin halusinkin. Kuva irti toisesta paidasta, neula käteen ja ompelemaan. Rakastan tuota kuvaa.


Olen miettinyt vuotta 2012. Alkuvuodesta ei mitenkään erityisempiä muistikuvia ole. Sen sijaan toukokuusta lähtien, kun aloitin blogin pitämisen, tekin olette päässeet seuraamaan elämääni. Blogin pitäminen on ollut mahtava juttu! Ette uskokaan, kuinka paljon tästä pidän. Vaikka en omaa huippulaatuista kameraa täydellisiä kuvia varten ja tekstini on välillä todella sekavaa, tämä blogi on kuin kotini. Tapetoitu mustalla, sisustettu silmää miellyttäväksi. Siellä on juttuja, joista minä pidän, juuri sellaisina, kuin ne ovat. Siellä on kuvia tärkeistä, sekä vähemmän tärkeistä hetkistä. Muistoja, iloa, rakkautta.
 Koti, on juuri oikea sana.

Kesä. Se oli mahtava. Uusia ihmisiä, vanhoja kavereita, uusia paikkoja, sekä paljon tekemistä.

Syksy. Kiirettä, hyvässä ja huonossa mielessä. Ikimuistoisia hetkiä. Yksinkertaisesti, ei, en halua kirjoittaa tähän enempää.

Lokakuussa alkoi, joulukuuhun päättyi. Koko vuoden kohokohta, 69 eyes. Suomen kiertue, ja kaikki oli mahdollisimman täydellistä. Sitä pienempänä ajatteli, että kiertääkö oikeasti samat ihmiset ympäri maailmankaikkeutta yhden bändin takia. Silloin unelmoin tästä ja kunnioitin heitä suuresti. Tänä syksynä olin tarpeeksi vanha, ja pääsin lähtemään. Tämä tuntuu niin uskomattoman hyvältä. Osa teistä pitää minua varmaan aivan täysihulluna, eikä voi ymmärtää, mitä kaikkea tällä tarkoitan, ja se on oikein. Pystyn vain itse omassa pienessä pääkopassani tajuamaan nämä asiat oikein...Ja ehkä myös eräs toinen henkilö, Heba. En ikinä ajatellutkaan, että kenelläkään olisi niin samanlaisia ajatuksia, kuin minulla. Olemmeko muka oikeasti tunteneet toisemme vasta kaksi kuukautta? Kaksi vuotta sopisi kuvaamaan tätä aikaa paremmin. Suuri kiitos, sanat ei riitä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

ajattelenko liian lujaa?

Hyvää iltaa!


Tänään kävin taas vaihteeksi Helsingissä, tällä kertaa hieman ostoksilla äitini kanssa. Aleista ei tällä kertaa löytynyt  oikein mitään, mutta silti tarpeellisia asioita tuli hankittua. Käytiin Subissa syömässä ja myöhemmin palattuamme joimme kahvia ja katsoimme vanhoja Salkkareita. Äidin kanssa on välillä kivaa viettää aikaa. Hän on vanhemmistani se, jonka koen olevan paljon läheisempi minulle. Vaikka en minä hänellekään todellakaan kaikkia asioitani kerro, kuten jotkut tekevät.

Joka tapauksessa, tässä erittäin mielenkiintoisia ostoksiani:




-Muistikirja, jota kissojen ja koirien kanssa etsin. Kyllä, sen täytyi olla puhdassivuinen. Ei viivoja! Ei ruutuja! Siitä tulee päiväkirjani,  josta teille kerroin. Tosin päällystän siitä erittäin hienon, joten kukaan ei tule sitä tunnistamaan tästä eteenpäin. Maksoi hurjat 12,90 Sokokselta, mutta se tulee olemaan hinnan väärti

-Liimaa ja lyijyä. Jokaisen kiltin koulutytön perustarpeita.

-Löysin vihdoin täydellisen höyhenhiusklipsisysteemin. Olen vuoden verran etsinyt täydellistä ja tänään olisin löytänyt useampiakin, ja vaikka missä ihanissa väreissä. Neljä euroa Cybershopista. Näitä haluan lisää.

-Uusi eyeliner ja ripsari. Sokoksella oli aika hyvin meikkejä alennuksessa, suosittelen käymään! Tuo lumenen ripsari vaikuttaa tosi hyvältä ja maksoi hurjat 4,90 euroa. Eyeliner Anttilasta, mutta ihan normihinnalla, about kahdeksan euroa.



Pieni sneak peak upeasta paidasta, jonka äiti onneksi suostui sponssaamaan. 60 euroa Morticiasta. Hullu hänen täytyy olla! Asiaa tosin ehkä auttoi liikkeessä soiva hyvä musiikki, joka sai äidinkin heltymään. Rakastan käydä Morticiassa, siellä on niin ihania vaatteita ja muutenkin hyvä tunnelma, sekä palvelu. Varsinkin tänään.

Astuin liikkeeseen. Ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli taustalla soiva The 69 eyes. Huomattuaan takkini selässä olevan 69 eyes -kuvan, myyjä laittoi soimaan sitä lisää.

Tuo paita on jotain niin upeaa, laitan heti paremman kuvan, kun saan kuvattua sen päälläni.



Sitten, ettei tämäkään postaus jäisi ilman urheilullista puolta...Jippii! Narupunttihousut! Alan siis käymään salilla, kun kerta pidän välikauden joukkuevoimistelussa. Huomenna ajattelin käväistä tuossa lähisalilla ja käydä hankkimassa kortin.

Ostin myös erään mustan topin (waaaau), jota olen tällä hetkellä työstämässä hieman uuteen muotoon. Huomenna siitäkin ehkä lisää.



En tiedä, oletteko huomanneet lukijani, että tällä viikolla olen postannut joka päivä. Kyllä, tämä oli ihan suunniteltu juttu. Tässä lomalla on ollut aikaa, ja ajattelin, että tämä voisi olla ihan kiva juttu teitäkin kohtaan, jotka tykkäätte lukea blogiani. Huomenna siis viimeinen postaus tällä viikolla. Toivottavasti olette tykkäilleet. :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

ei ole sinun vikasi, että olet aina väärässä

Joulun jälkeiset päivät ovat kuluneet lähinnä kotona ollessa. Poistuin tästä asunnosta ensimmäistä kertaa sunnuntain jälkeen eilen, torstaina. En muista milloin viimeksi olisin tehny tällaista...Koko päivä kotona ja kone auki. Onneksi tätä ei kestä kauaa. Minulla on ollut täksi lomaksi aivan liian vähän aktiviteetteja. Tässähän ihan laiskistuu.



Olen leikellyt paitoja, katsonut Frendejä, juonut teetä, ollut koneella ja Bailakin kävi kylässä. Ja hei, soittelin minä eilen siskon saamaa joululahja-sähkökitaraa. Olen aika loistava! ;D



Sain minä myös tosiaan töitä, puhelinmyynnistä. Ensimmäinen työpäivä on ensi keskiviikkona. Luulen, että tulen tykkäämään!




Tänään olin Helmin kanssa Helsingissä. Kiertelimme kaupoissa ostelematta mitään ja joimme kahvia. Tai minä join, Helmi joi teetä. Oli kiva jutella taas pitkästä aikaa.

Iloinen yllätys tuli vastaan Stockmannin karkkihyllyillä.....



TADAA!!!!!! Vihdoin! Vihdoin ne ovat täällä.

Kyllä, kyllä ystäväiseni. Dregen-Pollyja saa nyt myös Suomesta.

Syöksykää ja tyhjentäkää hyllyt!

Näitä täytyy saada lisää.

torstai 27. joulukuuta 2012

but still she wants to dance


Minun piti laittaa tämä jo aikoja sitten, mutta epäonnistuneiden yritysten jälkeen se vain jäi.

Tässä siis soolotanssini pätkä viime kevään esityksestä koulussa. Teimme valinnaisessa tanssiesityksen ysien potkiaisiin. Koko homma alkoi minun voimistelutanssisysteemillä ja sen jälkeen kaikki kokoontuivat lavalle.

Ensin oli yhteistä pätkää, jossa koko ryhmä oli mukana. Sitten tuli maistiaisia eri tanssityyleistä, joissa oli vain osa ryhmästä...Minä tosin olin niissä kaikissa mukana. Lopuksi tuli taas kaikille yhteinen pätkä.

Tällaiset jutut on aina kivoja. Minusta on ihanaa päästä esiintymään. Vähättelyä, minä rakastan sitä.

Tanssillisella ilmaisulla on vain yksinkertaisesti suuri asema elämässäni. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole tanssija, olen ikuinen voimistelija. Ne asiat vaan tuppaavat olemaan useasti yllättävän lähellä toisiaan. Aina sitä ei tule edes ajatelleeksi, miten mahtavaa on saada tehdä jotain kaunista, tai erilaista, joka näyttää hyvältä. Sitä nautinnon tunnetakaan ei ajattele tarpeeksi, siihen ei keskity.


Se tunne, kun pääsee valoihin.

"She's in parties with the flashlights"

Se tunne, kun onnistuu.
Se tunne, kun tuntee ylittävänsä itsensä.
Se tunne, kun ei pysty ajattelemaan mitään muuta.
Se tunne, kun elää hetkessä.
Se tunne, kun saa aplodeja.
Se tunne, kun joku kehuu.
Se tunne, kun inspiroituu.
Se tunne, kun kaikki onnistuu.
Se tunne, kun elät omissa maailmoissasi.
Se tunne, kun raataminen palkitaan.
Se tunne, kun koko kroppasi tärisee.

"Dancing on and on
in the night
and the tears keep falling
dancing on and on
in the night
out of light"


Se tunne, kun kaikki tuijottavat juuri sinua.
Se tunne, kun tanssit pimeässä.
Se tunne, kun spotti osuu juuri sinuun.
Se tunne, kun voit nauttia koko sydämestäsi.
Se tunne, kun saat ilmaista itseäsi.
Se tunne, kun unohdat todellisuuden.

Nyt vielä tämän talven aikana on tulossa vähän saman tapaista juttua. Minulla on koulussa valittuna produktio-kurssi ja ystävänpäivän aikaan on näytelmämme ensi-ilta. Rakastan rooliani, siinä pääsen taas toteuttamaan itseäni ja minulla on siinä oikeastaan täysin vapaat kädet. Voin tehdä oikeastaan mitä tahansa haluan.

Palaan siihen sitten taas mahdollisesti Helmikuussa;
Stay tuned! ;) 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

spreidataan mustii joutsenei

Blogia olen pitänyt jo suhteellisen pitkään, mutta en ole koskaan kertonut, mistä tulee blogini nimi: Mustajoutsen.


Minulla on pieni tarina...

Istuimme bussissa yhdessä joukkueeni kanssa matkalla viikonlopun mittaiselle leirille. Ikkunasta näkyi joutsenia, valkoisia sellaisia. Ajatukseni kävi, miksei joutsenet voisi olla mustia? Onko sellaisia olemassa?

"Spreidataan mustii joutsenei." 




Muodostui läppä koko joukkueen kesken. Sitten viikonloppu kinasteltiin spreidata -verbistä. Spreijata, vai spreidata? Spreidata on ainoa oikea vaihtoehto.

Myöhemmin selvisi, että mustia joutsenia on kuin onkin olemassa, jossain Australian ja Uuden Seelannin tienoilla. Ja tähän asiaan liittymättä seuraavana syksynä tehtiin "Black Swan" -nimeä kantava elokuva.

Minulle itselleni tästä käsitteestä on muodostunut jotain isompaa.

Käytän sitä nimimerkkinä monissa paikoissa. Minusta vain tuntuu, että se kuvaa jotenkin minua. Siinä on jotain ristiriitaista, ja ne poikkeavat normaaleista valkoisista joutsenista.

Se vain tuntuu omalta. Omalla tavalla olenkin jollain tapaa musta joutsen.


Minusta se on blogillenikin oiva nimi. Silti vaikka käytän sitä nimimerkkinä, en silti ajattele että se kuvastaisi vain minua. Minusta se on jotain suurempaa, syvälliseltäkin kannalta. Se antaa ainakin minulle pohdittavaa. Se ehkä voisi yleistää jonkinlaista ihmislaatua.

On emot, punkkarit, hipsterit, nörtit, seuraavana listassa mustat joutsenet?

Hmm...Tästä tulikin mielenkiintoista. Se kuvastaa jotenkin sielunmaisemaani.


En pysty edes selittämään tätä käsitettä siten, miten sen ajattelen. En löydä siihen sanoja, se vain hallitsee sisälläni.

Mustajoutsen ei kertakaikkiaan ole ihminen, asia, elokuva, ruokalaji, vaan jotain sanoilla selittämätöntä. Tai sitä se on minulle. Muille ihmisille se voi merkitä jotain listaamistani asioista.

Ikäänkuin jonkinlainen katsomus, uskontoni, se kuvastaa elämää.

Luulen, että muut ihmiset eivät vain pysty ikinä ymmärtämään tätä samalla tavalla, tai ymmärtää. 

Se on tarkoituskin.

Mustajoutsen on ikuinen mysteeri.

tiistai 25. joulukuuta 2012

-the world is not enough-

Voi ei...Miten tätä kuvailisi? Näin hienoa syksyä ei vain voi olla. Ja tämä kaikki alkoi vasta pari kuukautta sitten? Nyt se on loppu. Mitä me nyt teemme? Selvähän se asia on, mutta miten me selviämme? Tämä on niin outoa. Olen niin onnellinen. Tuhansia, ellei miljoonia tarinoita kerrottavaksi. Tai osa ehkä jätetään kertomatta.

Outoja asioita, ihania asioita. Niin sellaista, mitä ei uskoisi. Sanoin kesän lopussa, että kesä oli ihan mahtava ja että elin sellaista elämää, jota olen aina halunnut. Se oli upeaa, mutta sanoisin, että tämä oli parempaa. Tästä minä olen enemmän unelmoinut. Ja tarkemmin ajateltuna parhain on tietenkin vielä tulossa. Nään sen pääni sisällä. Ensi kesä, seuraava kesä ja sitä seuraavat. Huhhuh. 

Viikonloppu alkaa keskiviikosta, tällä kertaa keksiviikosta. Eikö niin? Ainakin tämä, jota oltiin koko syksy suunniteltu, ja odotettu, kuin kuuta nousevaa. Tikkurilan rautatieasemalle lipuu kaunis intercity-juna. Löydättekö mielikuvan? -Hyvä.


Koottiin Heban kanssa bussimatkalla viime reissuamme, joka oli vain niin unohtumaton, tämä Pori-Rauma -reissu siis. Saavuimme meille ja leivontakestit saivat alkaa. Master Chef-keittiössä tällä kertaa ohjelmassa kaksi ja puoli tuntia pipareiden leipomista. Vain parasta meidän suosikeillemme. Mitäköhän muuta? Keskustelua, Hardcore Superstaria, liikaa piparitaikinaa ja pakkausongelmia, sekä täydellisen kuvan ottoa.

Että voi herätä, pitää myös mennä nukkumaan. Pejantai alkoi aamukahveilla ja pipareilla. Ongelmia tulostimen kanssa ja hieman säätöä. Sitten kohti Kalliota, kera sotilasvarustuksinemme!...Erittäin eksoottista, sanon minä. Tehtiin ja juteltiin sitä sun tätä eri ihmisten kanssa ja kerättiin katseita vanhassa lukiossa.

Metrolla Kamppiin ja silleen. Pelottava spurgu on aina pelottava spurgu, onneksi meillä oli oma suojelija, joka tykkää eläin-artisteista. Eväitä parhaasta marketista. Porkkanoita, tällä kertaa tuplamäärä. Taikaleipää ja paljon proteiinia.

kala
Tavastialle saavuttiin juuri ajoissa, kun 69 eyesin keikkadösä oli saapunut paikalle. Asetuttiin taloksi, kuten aina. Istuskellaan, naureskellaan, jutellaan mukavia bussikuskin kanssa: "Mä en sano mitään". Niin se menee, ja mukavasti meneekin, ja meni. Aika hurahti, kun kello oli ehkä kuuden...tai puoli. Ei aina voi muistaa. Niin, tuli Pasi, kera suurimman hymyn ikinä. Taisi pitää lahjastamme. Lepakkopipareita ja vähättelemättä hienoin kortti koko bändille. Lopulta tuli myös koko muu bändi.

"Vihdoinkin joku keikka, jolle te pääsette!"

Pienet eleet, nekin tekee paljon. Voisin selittää tähän väliin jotain erittäin syvällistä ja hämmentävää, mutta jokainen voi viettää sen sijaan minuutin miettimällä elämän tarkoitusta. Mä muuten syön savumuikkuja just nyt.

Kamppimummot palasi takaisin Kamppiin syömään eväitä, tietenkin korkeimpaan kerrokseen. Katsotaan aikatauluja ja rullataan portaita pitkin aivan alas. Kohta olimme rautatieasemalla varaamassa hyttiä junasta.

Tapahtui jotain erittäin koomista. Menetin varmaan ihmisyyteni ja tein ajatusmaailmaani vastaan. Mutta tein siskoni erittäin onnelliseksi. Hän, nimeltään Olli Reckless Lovesta, nojaili vasten seinää. Ja minä, kyllä, minä kävin pyytämässä häneltä nimmarin siskolleni joululahjaksi. Ihmiset, jotka minua yhtään tuntee, tietävät suhtautumiseni kyseiseen bändiin. Minulla on omat mielipiteeni ja kaikilla muilla omansa, mutta voin sanoa, että tämä on mahtava kirjoitus. Hauskinta kyllä koko jutussa oli se, missä kunnossa kyseinen jätkä oli, ei kyllä hehkeimmillään. 


Junamatka oli nopea ja muillakin ihmisillä oli hauskaa. Pyörittiin vessaan, kuin pallot. Eihän minullakan ollut, kuin kuudet housut ja kuusi paitaa/takkia päällä. Siihen lisäksi neljät hanskat ja jättimäinen kaulahuivi. Eskimofiilis. Tässä vaiheessa voisin taas mainita, että määränpäämme oli Tampere, jossa Sixtareilla oli perjantaina keikka Pakkahuoneella.


"Istutaan me lumihangessa"...Luultiin kuolevamme, sitä sanoivat kaikki ohikulkijatkin. Mutta emme olleet edes lähellä kuoleman rajaa, olo oli kuin Karibialla konsanaan. Sanapelejä ja...Youtubeen videolle?? Mitäh?...Jep, ilmaiset hodarit ja pitsat. Tuli niin himo saada limua, mutta se ei ollut mahdollista kauppojen ollessa vielä kiinni.

Tuli lisää ihmisiä, jo ennestään tuttuja kuitenkin. Vihdoin limua! En tule koskaan ymmärtämään, miksi kuseminen pitää olla maksullista. Se on ihmisen perustarve!

Silloin on pakko olla kylmä, kun eväät jäätyy. Silloin, kun porkkanat ovat jäässä, silloin kun piltit ovat jämähtäneet paikalleen ja silloin kun proteiinipatukka on niin kova, että hampaat menevät rikki. Silloin kun joutuu lämmittämään vesipulloa jättimäisen tuikkukynttilän yläpuolella.

Enää vähän aikaa!! 

"Oletteko te kodittomia?"


Niiden tuntien jälkeen mikään ei ole pahempaa, kuin se, että vessassa ollessasi soitetaan, että ovet ovat avautuneet. Kieroutunut huumorintaju.

Kylmä oli vasta viimeisillä minuuteilla, silloin kun oli jalassa shortsit ja päällä ohut paita. Tavarat eivät enää meinanneet mahtua laukkuun. Kolme, vai neljä matkalaukkua + takki samassa narikassa. Varmaan ennätys.

Baby Jane oli jälleen kerran mahtava. Harmi vaan on, että keikalle ei taaskaan saanut kunnon fiilistä, kun ei tiennyt biisejä. Ei löydy kunnolla edes youtubesta. Suomessa ei pysty kuunnella Spotifysta, tai ostaa mistään.
My behaviour on kyllä kingi. Hyvin ne jätkät vetää todellakin, ei siis mitään epäilystä. Sitä bändiä menisin kyllä katsomaan muutenkin.

Väliaikamusat Pakkiksella oli jotain niin mahtavaa. Se tunne, kun Russian roulette alkaa soimaan. Bileet alkaa. Jotain niin mahtavaa siinä vaiheessa iltaa.


Tunnekuohut. Sen valvomisen, sen olotilan ja niiden tunteiden yhdistelmä. "TÄÄ ON NIIN IHANAA." Mutta toisaalta. "TÄÄ ON VIKA KEIKKA KOKO KIERTUEELLA."

En ole ikinä itkenyt niin paljoa keikalla. Toisaalta se tuntui niin rauhoittavalta ja hyvältä, mutta toisaalta se alkoi vituttamaan, jolloin itkin sen takia, että itken. Sen varmaan piti mennä niin. Onneksi saatiin piristystä lavan puolelta. Sitten naurettiin. Kiitos kivoista ilmeistä. Valkoiset bootsit herättivät myös tietynlaista hilpeyttä...


I know what you did last summer. Ensimmäistä kertaa livenä. Jotain niin täydellistä. Pyydän, katsokaa ylläoleva video ja varsinkin, kuunnelkaa. Rakastan tuota biisiä. Se miltä sen laajuus kuulostaa livenä, ah. Kyseisessä kappaleessa on niin paljon erilaisia juttuja ja soundeja ja juurikin se laajuus. Äh, en mä osaa selittää. Kuunnelkaa se! Koko biisistä löytyy niin paljon hienoja asioita. Ja toi koko biisin alku...Kuolema.

Ensimmäinen keikka ilman kenkiä. Nyt loppuivat sanat.

Lost Boysin alkaessa soimaan, sitä oikeasti tajusi, mitä kaikkea tässä tämän syksyn aikana on tapahtunut, ja että se tulee kasaamaan sen kaiken yhteen.

Kerätään plekut, Juostaan pois, hypätään makuupusseihin ja yritetään koota ajatuksiamme. Niin sekavaa, niin pimeää, niin outoa, samalla niin ihanaa.

Nyt, viimeisen kerran kuukausiin, puoleen vuoteen? Ikinä ei voi sanoa varmaksi.

Sitä kiitollisuuden tunnetta, maailman pisimpiä halauksia ja muuta muistettavaa.


"Te ootte kyllä aika hassuja."


...Totta se oli, keikka tosiaan loppui. Pitäisikö nyt muka mennä kotiin? Vihdoin. Se kuulosti niin lopulliselta, tai ihan kuin tämän kiertueen aikana ei olisi ollut kotona ollenkaan. Nyt varmaan todella täytyisi mennä kotiin. Istua kotona ja katsella televisiota? Mitä ihmettä... Mitä se on? En halua!

Sekalaisia ajatuksia, mitä se tarkoittaa, miksi juuri niin ja miksi ei tätä? Kuka? Mitä? Häh?

Hämeenkatu villasukilla. Kengät olivat liian kylmät.

"Hei noilla ei ole kenkiä!"


...Mäkkäristä jotain niin parasta, Coca Cola Zeroa. Kylmää sellaista.

Toimistolle astellaan, yritetään selvitä kantaumuksiemme kanssa. Jätesäkkiä, makuupussia, jätesäkkiä täynnä makuupussia. Paikka alkoi tuntumaan jo kodilta...Pitäiskö nukkua?


Ikinä en ole nukkunut niin hyvin. En tarkoita pitkään tälläkään kertaa, vaan hyvin. Ai että. Salkkarit pyörimään, olihan niitä jäänyt kolmet välistä.

Sitten, SITTEN. En olisi ikinä uskonut, miten hyvää pizza voi oikeasti olla. Paikan nimeä en muista, mutta tilattiin tuttu ja turvallinen chicken hawaii. Ei herranjumala! Se oli aivan erilaista, kuin muualla. Siis sitä ei vain voi selittää, piste. Taivaallista se oli niin.

Sitten hieman aiheesta poiketen: Päätin, että vuonna 2013 alan pitämään päiväkirjaa. Haluan muistaa, mitä minä olen tehnyt, ja mitä olen ajatellut. En ole ikinä ennen harjoittanut kyseistä toimintaa, jos ei niitä yrityksiä lasketa, mitä pienenpänä tuli kokeiltua. Kirjoitin ehkä kahden päivän ajan, sitten se unohtui. En vain osannut, toivottavasti nyt oppisin.

Kauppahalli, Sokos, juustoja, mehua, keksejä. Käyttämättä käyttämäämme verbiä. Juhlistimme syksyä. Kokosimme kaiken yhteen, paperinipuksi. Tärkeimmät asiat, niin, etteivät ne koskaan unohdu. Tähän tekisi mieli laittaa miljoona sydäntä.

Ilta kului, meni, oli ja keskusteltiin syvällisiä. Nukuttiin ehkä kolme tuntia.

Aikalailla siihen päättyi viikonloppu, maailmanloppu ja Suomen-kiertue.

Lainaten ystävääni, Hebaa:

Kaks kuukautta, seittemän kaupunkia, n.300 euroa, 62h pakkasessa, kurjuuden maksimaalisointia ja kokoaika sama naama vieressä kateltavana. MUTTA mahtavat keikat, mahtava bändi, mahtavat jätkät, mahtavia ideoita, unohtumattomia juttutuokioita, valkoset bootsit, kolme ilmasta pitsaa ja rakkauden tunnustuksia puolin ja toisin.

Tästä ei elämä parane;
KIITOS 69EYES & CREW

THE WORLD IS NOT ENOUGH!

maanantai 24. joulukuuta 2012

i'm jesus but i doubt it




Tämä jouluaatto on tuntunut aika kivalta verrattuna edellisvuosiin. Ihan hyvillä fiiliksillä on oltu koko päivä, ei mitään vikaa oikeastaan. Nyt joulu pääsee oikeuksiinsa.

Sain nukuttua semi myöhään, kävin suihkussa, söin puuroa, katsoin kuumaa linjaa ja tein lanttulaatikkoa.



Muuten olen viettänyt päivän aika lailla omissa oloissani kuunnellen loistavaa musiikkia kynttilöiden valossa. Välillä kävin hamstraamassa itselleni lisää konvehteja.

Aika kilttikin olen vissiin tänä vuonna ollut. Sain onneksi sellaisia lahjoja, joita oikeasti halusin. Viime vuosina mielialaa laski myös ehkä se, mitä kaikkea turhaa ja täysin tarpeetonta tuli saatua, kun samalla rahalla olisi voinut saada jotain paljon mielekkäämpää. You get the point?



Tämä makuupussi tässä on jotain loistavuutta. Sain tämän jo alkuviikosta ja sitä tulikin jo testailtua keikkajonotuksen merkeissä. Kun tuonne sisään hyppää pakkasessa vaikka ilman vaatteita, niin kohta tulee sellainen kunnon lämpöaalto, että pärjää vaikka kuinka kauan. Meidän liittomme alkaa tästä ja päättyy ikuisuuteen.



Vuosien jälkeen, vihdoin sain omakseni Britney Spearsin tuoksun Midnight Fantasy. Muistan joskus ala-asteella bonganeeni sen ruotsinlaivalla, eikä minulla ollut tietenkään varaa siihen. Joka vuosi olen sitä toivonut ja nyt vihdoin sain sen!

Tuo tuikkukippo on vain niin söpö! Tiimarissa näitä aina katselin tänä syksynä, joten tämä oli oikein mukava yllätys. Esteettisesti niin kaunis. Noita haluaisin huoneeni täyteen.

Piikkikorvikset ovat oikeasti tosi kivat ja ihmettelin, että ylipäätään sain koruja...Ja vielä sellaisia, joita voin käyttää. Tuo käsikoru pienten kallojen kera on ihan kultajousesta, oikein hienostelua. :D ...Vaikka samanlaisia saa varmaan kolmella eurolla Seppälästä. Mutta en valita.



Muumi dvd! Kokoelmani kasvaa, onhan mulla niitä jo kaksi ennestään. Kyllä mä vielä saan ne kaikki kerättyä.

Frendit on jotain niin mahtavaa, ja ykkös tuotantokausi oli listalla. Nyt ei tule tylsää lomalla ainakaan.

Tuon Backyard Babiesin levyn tiesin saavani, sillä olin mukana sitä ostettaessa. Jos et ole kuunnellut, kehotan ehdottomasti tsekkaamaan! Jotain käsittämättömän mahtavaa.



Toi Hellapoliisin Suklaa & keksi -herkkuja -kirja vaikuttaa jo nopean vilkaisun jälkeen erittäin lupaavalta. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan näitä reseptejä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi domino-daim-jäätelökakku, pienet minttusuklaamuffinit, tai taikametsän sienet?

Oikealla puolella oleva pursotin vaikuttaa erittäin ideaalilta cupcake-pursotuksiin. Kermaa tuolla ei kyllä pursotella, kun pussi oli vähän hankala siihen ja nuo tyllat ovat niin leveitä. Odotan kyllä, että pääsen tätä testaamaan.

 

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: Vasemmalla The 69 eyes -kangaskassi ja oikealla vuorostaan t-paita. Näitä olin itse Lahden keikalla valkkailemassa, joten ovat todella mieluisia. Katsokaa nyt tuota paitaa!! Oi että, ihan tajuttoman hieno. Olen myös varma, että tuo kassi tulee kesään mennessä kulumaan puhki, mutta sitten ostetaan uusi!    

...Sain myös itsestään täyttyvän patjan, mutta onnistuin hävittämään sen jo jonnekin.


P.S. Muistakaa hei laitella postausideoita, kun kerrankin saatte päättää mitä täällä löpisen! Ehdotuksia voi heittää suoraan tähän kommenttiboksiin, tai käydä virkistäytymässä siitä, mitä kirjoitin aikaisemmin.

6 AM christmas morning


Jouluaatto tänään, kuten vuosikin sitten. Tänä vuonna jotenkin ei ole ollut yhtään joulufiilistä ja jostain syystä jouluaattoisin mulla on aina tosi huono fiilis, jostain aivan tuntemattomasta syystä. En ole ehtinyt ajatella jouluasioita, kun aika on mennyt niin tajuttoman nopeasti. Mutta saa tietty nähdä mitä tästä päivästä tulee. Joulussa on kyllä ihanaa tunnelmaa ja on kiva päästä leipomaan joulujuttuja. Eilen tuli leivottua glögijuustokakku, joululimppua, daimia ja hasselpähkinävalkosuklaalime-fudgeja. Jonkun ajan päästä alan väsäilemään vielä laatikoiden parissa. Tykkään kyllä joulusta, mutta en tiedä mikä näitä aattoja vaivaa.
Pakko vielä kertoa, että viikonloppuna oli ihan huimaa. Siitä lisää hieman myöhemmin.



Olen saanut joululahjan interaktiivisesti. Viidenkymmenen lukijan raja on ylittynyt, joten annan nyt teille lahjan. Eikö parhaat lahjat ole juuri niitä, jotka olet itse saanut valita, tai jotain mitä olet aina halunnut?
Nytpä siis annan teille, rakkaat lukijani, vapaat kädet.

Mitä haluaisitte minun tekevän? Haluatteko kysymyspostausta, haastetta, kuvahaastetta, kirjoitusta piparkakku-ukkeleista, vai kenties kahvinkeittimistä? Mikä vain on mahdollista!

Nyt niitä ideoita saa heitellä! Teitä on nyt 50, on varmasti jotain, mikä saattaisi kiinnostaa. Nyt joululomalla minulla olisi erittäin hyvin aikaa toteutella vaikka mitä jänniä postauksia, mutta jos ei teitä kiinnosta, niin ei sitten. ;)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

sen sain, kun talven teitä kuljin



rikas nainen Raumalla
Niin se vain menee, tämä vuosi on kohta pulkassa ja loma on jo ovella. Kokeet on nyt ohi, mikä helpotus. Puoli vuotta kesään ja suurempaan lomaan, sitä odotan vielä enemmän.

Viime viikko oli kiireinen, samoin kuin tämä. Oli vielä kokeisiin lukemisia, paljon suunniteltavia juttuja, parit treenit ja  seuran joulunäytös.

Voisin sanoa, että näytös, tai oikeastaan näytökset, menivät oikein mukavasti. Ensimmäisessä, perinteisessä joulunäytöksessä esitimme syksyn kisaohjelmamme. Toinen näytös oli sama, kuin syksyllä esitetty KNV:n 75-vuotis juhlanäytös. Siinä siis esitimme yhdessä toisen joukkueen kanssa ohjelman vuodelta 1997.

Olen tehnyt suuren päätöksen. Monet itkut on itketty, se on vaikeaa, mutta tiedän että se on oikein. Minua ei ensi keväänä nähdä kisamatolla, pidän välikauden. Tällä hetkellä motivaatio ja into ei vain riitä tarpeeksi. Rakastan joukkuevoimistelua ja sitä ei koskaan saa minusta pois. Se on juuri asia, minkä takia en halua tehdä sitä puoliteholla. Haluan voimistellessani saada siitä kaiken irti ja nauttia mahdollisimman paljon.

Haluan vain saada aikalisän, pitää pienen hengähdystauon. Hetken ajatella ja puhdistaa mieltä. Tällä hetkellä en vain voi nauttia tästä lajista niin paljon, kuin haluaisin. Tässä kohtaa minusta tuntuu myös, etten halua ja pysty sitoutua niin paljon, kuin voimistelu vaatii ja tänä syksynä on ollut paljon enemmän asioita, joita olisin mieluummin halunnut tehdä. Siksi uskon, että tämä on paras vaihtoehto. Uskon, että taas puolen vuoden päästä voin saada itsestäni enemmän irti ja nauttia kaksinkertaisen määrän.



Se on rahkapulla kanelikardemumma-aprikoositäytteellä
Vaikka tässä on tekemistä riittänyt, on ollut ihanaa, kun olen ehtinyt leipomaan pitkästä aikaa. Torstaina leivottiin koulussa pullaa, perjantaina tein piparitaikinaa, lauantaina leivoin taatelikakun, maanantaina glögikakun ja eilen illalla maitosuklaafudgea harvoille ja valituille.

Bataattipaprikasosekeitto on muuten parasta ikinä
Tällä hetkellä on menossa suurien suunnitelmien suunnitteleminen ensi kesää varten. Siihen tarvitaan myös rahaa. Mutta miten saada rahaa? Se on hyvä kysymys. Onko kellään ehdotuksia? Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä käymään yhdessä puhelinmyyntifirmassa. Jospa siitä tulisi jotain.

Yritän tässä keksiä, mitä kuulumisiani teille kertoisin, mutta eipä kai tässä muuta. Päivät lipuu ohi, vaikka ei mitään ihmeellistä teekkään. Tekemistä tuntuu silti olevan paljon, kiire olevan koko ajan, mutten tunne tehneeni mitään. Värjäsin minä hiukset. :D Mustaksi. Yllättikö? Tänään leivotaan pipareita!

Joulu on maanantaina.(oh really?) Siksipä siis rakkaat lukijani, kysyn teiltä:
 Oletteko jouluihmisiä?
 Nykyäää löytyy aikamoisia ääripäitä siitäkin asiasta. Toiset rakastaa ja toiset eivät voi sietää.

torstai 13. joulukuuta 2012

feel my heartbeat

Neljä päivää, Neljä kaupunkia, Yksi tehtävä.

Ehkä paras viikonloppu koko syksyn keikkaviikonlopuista, vaikka ei keikoille päästykään.

Istuin alkuun itsenäisyyspäivää taajamajunassa ohi paikkakuntien, joista en ollut ikinä kuullutkaan. Lopulta päädyin Tampereelle, autolla jatkaen Ruutanaan Heban luo. Tehtiin bataattipaprikasosekeittoa, joulutorttuja ja muita salaisia asioita, joista ei vielä puhuta sen enempää.


Perjantaina oli ensimmäinen ja viimeinen päiväni Hatanpään lukiossa. Psykologia oli kyllä erittäin mielenkiintoista...Tai sitten ei. No kuitenkin, sitten oli vuorossa seikkailu! Kohti parasta viikonloppua!
Tässä sitä oikeaa taidetta suoraan hotellin seinältä
Hyppäsimme bussiin, joka vei meidät yllättävänkin suureksi paikaksi osoittautuneeseen Poriin. Matka sujui ainakin kanssamatkustajilla mukavasti kuunnellessa meidän juttuja ja lopulta pääsimme kaatuneen mummon autettuamme hotellille. Kuvitelkaa, meillä oli hotelli! Luksusta, sanoisin minä.

Miksi nykyään kaupoista ei saa joululimppua, missä on rusinoita? Täyttä vääryyttä! Kun ei kerta ollut rusinoita limpussa, piti rusinat ostaa erikseen.
Saavuimme Bar Kinon eteen, meillä oli täydellinen ajoitus. Kuka haluaisi istua vapaaehtoisesti pakkasessa? ME! Oli keikka, bändiltä nimeltään The 69 eyes. Asetuimme "taloksi" ja aloimme nauttimaan olostamme. Saimme heti kättelyssä informaatiota ja jäätävät kahdeksan tuntia saattoivat alkaa.

"Kohta pääsette sisälle." -Kertoo miesääni.

...Tai sitten ei.

Viisi miestä kävelevät vuorotellen ovesta sisään. Sitä helpotuksen määrää istumisen jälkeen. Onnen kyyneleitä, iloa, onnellisuutta! Halaus lämmittää kaikkien istuttujen tuntien puolesta. Se tunne, se kun joku on niin aito, ettei sanat riitä kuvaamaan.

Porilaiset osoittautuivat erittäin mukaviksi ihmisiksi! Voi sitä myötätunnon määrää, kaikki oli tosi innoissaan meistä, ja kannusti yhtenään. Niin kuin olimme valmistautuneet, emme päässeet baariin sisään. Tällä kertaa portsarit eivät edes olleet hauskoja. Istuttiin lisää, kuunneltiin keikkaa ja oltiin niin onnellisia, että leijailtiin hotelliin nukkumaan pariksi tunniksi.
"Hotelliaamiainen"
Aamulla heräsimme, pakkasimme tavaramme ja kävelimme Porin halki bussiasemalle. Vastaan käveli myös eräs tuttu henkilö, Artsi.
Rauma osoittautui pettymykseksi, ei edes vessaa meinannut löytyä koko kaupungista. Vessa, johon päädyimme oli kyllä sen verran pieni, että vähän pelotti, että mahdutaanko sinne kamojemme kanssa. Jokataupauksessa meille tuli heti kättelyssä tylsää, joten päätimme lähteä istumaan pakkaseen.

Makuupussit päälle, leiri pystyyn Bar Hovin eteen ja seuraavat kahdeksan tuntia ulkona. Jotain hyvää Raumassakin, nimittäin lämpimämpi oli, kuin Porissa. Makuupussihippaa, soundcheckiä, "hämäriä muistikuvia", lehtijuttu paikallislehteen ja pizzarahaa bussikuskilta.
"Ollaanks me oikeesti muka jossain Raumalla?"
Taaskaan baariin ei ollut pääsyä, joten keräsimme kamamme ja menimme pepseille hotellin aulaan, joka sijaitsi siis ihan keikkapaikan vieressä. Tutustuimme myös erääseen australialaiseen naiseen, joka lupasi meille yöpaikan. Hetkiä kului, nopeita kuulumisien vaihteluita suosikki-ihmistemme kanssa. Kaikki tuntui niin luonnolliselta, ihan kuin se olisi aina ollutkin niin. Me siellä, he siellä ja kaikilla on hauskaa. Zubadubaduu! -Ja muuta mielenkiintoista pohdittavaksi.

Deep in the night
We are young
We wanna live fast now

Deep in the night
We are strong
Tonight is gonna last now

Night time. Yö saapuu, keskiyö. Makuupussihirmut ovat taas pakkasessa. Keikkakokemus oli tämäkin. Tanssitaan, lauletaan. Mietitään, miksi ei olla sisällä. Hämmennystäkin herätimme, kun makuupussejamme luultiin ruumiiksi. "Ei tänne oo kukaan kuollut!"


"Avainkortti meni baariin." Istuimme hotellin käytävällä. Ehkä meidän pitäisi kokeilla joskus istumisen maailmanennätystä, jota meille Porissa ehdotettiin. No jokatapauksessa istuminenkin tuotti tulosta ja täytyimme onnellisuudesta. "Tsemii hei ihan kaikkeen!" "Mä meen nyt vetää buranaa ja kaikkee." Jees, jees, nähdään vielä.

Oli kuningasidea, ensin läppä, sitten jotain, mikä muuttui todeksi. Oli eräs leikki, eräs rinki. Oli eräs ananaspurkki, jonka tulen aina muistamaan.

Tämä tarina on parempi lopettaa tällä kertaa tähän.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

en voi hallita tätä kaikkea yksin

Kiitos Ellalle haasteesta!

Haasteen tarkoituksena on kertoa 14 omituista asiaa itsestäsi. Sen jälkeen, kun olet haasteen tehnyt, sinun pitää laittaa haaste seuraaville neljälle henkilölle.

1. Minulla on jonkin sortin addiktio peltipurkkeihin.

2. Samanlainen addiktio minulla on myös kaikkeen, jossa on muffinssien kuvia, tai jotka liittyvät jollain tapaa muffinsseihin.

piparkakku-cupcakes
3. Puhun omasta mielestäni todella epäselkeästi. Käytän omakeksimiäni sanoja ja jos en keskity puhumaani, saatan puhua ihan mitä sattuu, jättää lauseen kesken tai sössöttää jotain ihan omaa.

4. Aina kun syön kotona aamupalaa, lähes poikkeuksetta katson samaan aikaan telkkarista jotain nauhoittamaani ohjelmaa.

5. Minulla on aina kylmät kädet.

6. Tykkään elää siistissä ympäristössä ja pitää huoneen puhtaana, mutta olen todella laiska siivoamaan...Yritän olla sotkematta paikkoja, ettei tarvitsisi siivota. Siksi laitan tavarat aina käytön jälkeen oikealle paikalleen ja huone onkin yleensä siisti.



7. Minua ei koskaan ole kiusattu ulkonäköni, tai ylipäätänsä minkään takia. Suurin osa yhtään eriskummallisen näköisistä hepuista on varmasti saanut haukkuja niskoilleen ja se tuntuu olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus.

8. Haluaisin tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat minusta. En ole koskaan ollut kunnolla riidoissa kenenkään kanssa. En ole kuullut, että minusta liikkuisi mitään erikoisia huhuja tai että joku vihaisi minua. Haluaisin oikeasti tietää, ketkä vihaavat minua. Tiedän, että sellaisiakin ihmisiä varmasti on.

9. Minut tiedetään oudoista mieliteoista. Päähäni saattaa melkein missä tilanteessa hyvänsä, joku asia, jota ihan hirveästi haluaisin. Oli se sitten säilykemandariineja, tai teekutsut puumajassa.

10. Edelliseen liittyen...Minulla on ollut varmaan viikon ajan pakottava tunne saada hirveä kasa mustia kynttilöitä ja punaiset jouluvalot. Rahat ei riitä, mutta tuntuu, etten saa mielenrauhaa, ennen kuin omistan nuo asioita.

11. Olen suunnitellut tulevaisuuden asuntoni sisustuksen täydellisesti lattiasta kattoon. Siitä tulee jotain niin hienoa.



12. Selitän aina jotain ihan kummallista. Useimmiten koulussakin minulla on joku todella mielenkiintoinen aihe päällä, mutta kukaan ei oikeasti kuuntele, että mitä minulla on sanottavaa. Ihmiset eivät jaksa, eikä niitä oikeasti edes kiinnosta. Se on tietenkin täysin ymmärrettävää.

13. En ole ikinä käynyt hulluilla päivillä.

14. Olen todella huono keksimään itsestäni omituisia asioita. Kaikissa ihmisissä on varmasti jotain outoa, mutta niitä asioita on hankala keksiä, koska minä ainakin pidän niitä itsestään selvyyksinä. En nää niissä mitään outoa. Minussa on oikeasti paljon oudompiakin juttuja, en vain havaitse niitä itse, joten ne jäävät teille kaikille mysteereiksi, koska en käyttänyt tämän postauksen tekemisessä apua henkilöiltä, jotka tuntevat minut.


Haastan kaikki, jotka tuntevat olevansa outoja. Tai vaihtoehtoisesti ne, jotka haluavat avautua omista outouksistaan.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012