perjantai 30. marraskuuta 2012

i might not come home again

Tässä on teille biisi.
Backyard Babies - Heaven 2.9

Tällä viikolla tämä koko biisi on tuonut minulle aivan eri fiiliksen, kuin ennen. Jotenkin sattumalta tämä pärähti soimaan, kun katselin kuvia ihanista hetkistä tämän ja edellisten vuosien aikana. Tuli niin haikea olo, että melkein kyynel tuli silmään. Tuo melodia tekee vain sen. En osaa kuvailla, se pitää kokea. En tiedä tuntevatko muut sen samalla tavalla, mutta itselleni se melodia ja soundi merkitsee jotain suurta ja rakasta.

I wanna have my fun
where the nights are long
we wanna go away
where the sun will always shine
we're in heaven 2.9

Hetki tuntuu ikuiselta, nautitaan hetkestä ja pidetään hauskaa. Se kuulostaa kesältä. Haluan hyppimään festareille, laulaa, nauraa ja tanssia. Vapautta, muistoja, fiiliksiä, onnellisuutta.

Elän taivaassa.


No mutta mitä minulle kuuluu?

En voi sanoa, että viimeiset pari viikkoa olisivat olleet tylsiä, mutta ei mitenkään mahtavia tai erikoisia. Olen opiskellut ihan pirusti, kohta on taas kokeet, jotka kasaantuvat taas kaikki samoille viikoille. Treeneissä olen käynyt ja nyt viikonloppuna onkin viimeiset kisat.


Viime perjantaina olin Helmillä yötä, ja keskustelimme elämääkin suuremmista asioista teekupposen ja jäätelöpaketin äärellä.

Lisäksi olen ollut ruma. Tajusin, että koulussa voi oikeasti näyttää niin perseeltä, kuin haluaa. En kertakaikkiaan jaksa panostaa ulkonäköön aamuisin ja sen ajan nyt jouluun asti voin käyttää johonkin tarpeelliseen. Voin lukea aamulla kokeisiin, tai kirjoittaa blogimerkintää, tai tehdä joitain muita asioita, joihin illalla ei ole enää aikaa. Saan paljon enemmän aikaiseksikin tällä tavalla, eikä ketään oikeasti kiinnosta, miltä minä näytän koulussa. Siellähän vain opiskellaan.


Jos tällä hetkellä saisin yhden toivomuksen, toivoisin, ettei enää ikinä sataisi yhtään lunta, eikä lämpötila laskisi alle viiden asteen. Lumi on märkää, tiellä jokapaikassa, eikä siitä ole mitään iloa. Se piilottaa kivasti jään ja sitten ainakin liukastuu, kun sitä ei huomaa. Kuka haluaa oikeasti, että ulkona on kylmä? Joutuu laittamaan kaikki eskimokledjut päälle ja siltikin on vielä kylmä! Kun lunta sataa vaakatasossa ja tuulee, niin kaikille tulee vain huono fiilis ja on kärttyisiä koko päivän.

3 kommenttia :

  1. En mäkään aina jaksa aamusin laittautua kouluun, samat naamat siel kuitenki on kattomas & sitäpaitsi sen ajan voi käyttää nukkumiseen :D

    VastaaPoista
  2. Haha Tiina oot ihana! p.s. et oo ruma (ees koulussa) :-)

    VastaaPoista
  3. OIKEIN TIINASENI! Puolustan viimeiseen asti ihmisten oikeutta olla niin rumia kun haluaa (tai on)!

    VastaaPoista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)