sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Takaisin sateeseen astelen

Eräs sateinen torstai-ilta tällä viikolla. Suoraan treeneistä Keravan rautatieasemalle, junassa meikkaamista ja sateisesen helsingin läpi kipittelyä Espalle tsekkailemaan Monroen keikkaa. Ensimmäisenä silmään pisti frendit ja järisyttävän kokoinen jättipuhelin=lava.




 Oli kyllä mielenkiintoisin keikkatilanne, missä olen koskaan ollut. Lavassa oltiin ihan kiinni ja se oli melkein minua korkeampi. Voin sanoa, että pohkeet ja niska oli aika kipeät seuraavana päivänä. Keikka oli kokonaisuudessaan ihana piristys keskellä viikkoa ja oli hauska nähdä bändiä pitkästä aikaa. Viime kerta olikin Ruisrockissa. Ilahduin suuresti "I wanna be loved":in kuulemisesta, se on vaan niin loistava biisi.



Keikan jälkeen käytiin laulamassa Stevelle onnittelulaulu ja sitten tulikin pikkaisen kiire junaan...Tein varmaan jonkun ennätyksen. Kello oli 23:23 ja juna kotiin lähti 23:31. Juoksin henkeni edestä aivan läpimärkänä järvien kokoisten lätäköiden lomasta Espalta rautatieasemalle. Kaiken lisäksi juoksin suoraan viimeisen juna-raiteen luo, mistä oletin junan lähtevän. Siellä sitten huomasin, että juna lähtee aivan toisesta päästä. Ei kun taas juoksua, mutta ehdin!!

Voin sanoa, että en ole ikinä ollut niin märkä, kuin tuolloin viime torstaina. Jossain  vaiheessa sadetta ei enää edes huomannut, kun oli jo niin märkä, ettei sillä oikeastaan ollut enää mitään väliä. Oli ei niin hauskaa huomata aamulla, että lompakosta kaikki kuitit on muussia ja muutkin tavarat, mukaanlukien takki ja kengät ovat läpimärät. Onneksi syksyllä keikat ovat yleisesti sisätiloissa. :'D


perjantai 28. syyskuuta 2012

X


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Dance with me

 
Hyvää huomenta arvoisat lukijani! Eliset Salkkarit katsottuani tässä valmistaudun henkisesti tämän aamun ensimmäiseen tuntiin koulussa, tai no oikeastaan Kuusijärvellä. Luvassa suunnistusta. Sen jälkeen olisi vielä ruotsia, terveystietoa ja yhteiskuntaoppia. Sellaista tänää. Koulun jälkeen pitäisi setviä loppuviikon ohjelmaa ja käydä kaupassa. Ajattelin tehdä illalla ennen treenejä maissikanaa.
 Alkuviikko on käynnistynyt muunmuassa erilaisten kouluprojektien tekemisellä. On kalevala-työtä, matkustustyötä, enkun koetta, ruotsin sanakoetta, tanssiharjoituksia ja sen sellaista. Sain muuten äikän kokeesta 9½! Aika menee nopeaan, kun on paljon tekemistä ja kohta onkin jo perjantai!...X


Tää lähtis nyt urheilemaan metsään


Tätä biisiä on tullut popitettua about viikko putkeen, nerokasta sanon minä!
Lords of the new church-Dance with me


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikko kolmekymmentäkahdeksan

Farkut, joista puhuin. Mukavimmat ikinä! 50€ Gina Tricot
Taas on yksi viikko päästy läpi kunnialla. Ruotsin sanakokeesta 10 ja äikän koekin taisi onnistua ihan mukavasti. Tämän syksyn kisapukukin on nyt kasassa, koristelua vaille valmiina. Hiuksetkin värjäsin. Viime kerrasta olikin kulunut aikaa sellaiset kolme kuukautta.


Tässä on teille maailman paras hiusväri


Mulla on koulussa valinnaisaineena produktiokurssi. Jaettiin tällä viikolla roolit näytelmään, joka esitetään helmikuussa. Olen todella innoissani tästä, rakastan kaikkea keholla ilmaisemista ja tässä roolissa sitä pääsen toteuttamaan. Mulla on jo muutama aika hyvä visio pääni sisällä.

Chocolate chip bread pudding

Tämän viikon mieleenpainuvin asia oli selkeästi koko lauantai. Olin ensimmäistä kertaa mukana Liiman kuvioissa. Tapaus nimeltään Dregenin haastattelu lokakuun numeroon.

perjantai 21. syyskuuta 2012

2011


















tiistai 18. syyskuuta 2012

Fallen leaves on the ground...

Cobb-salad
Viikonlopusta. Lauantaina olin shoppailemassa äitini kanssa Helsingissä. Minä löysin HOUSUT!!! Olen todella huono ensinnäkin käyttämään housuja, koska eivät vain tunnu kivalle ja en osaa yhdistää niihin mitään, joten käytän yleensä legginssejä. Mutta tällä kertaa löysin ihanat punaiset farkut(!!!), jotka ovat kuin ilmaa, jalka lentää nenään asti. Niistä on kyllä pakko laittaa kuvaa, heti kun vain saan otettua. Mitään muuta erikoista en löytänyt, perusjuttuja: sukkia, sukkiksia ja yhden paita. Käytiin myös Coloradossa syömässä ja oli erittäin vaikea päättää mitä söisi. Listalta löytyi kaikkea ihanaa.
 
Punnitse & Säästä

Sunnuntaina tuli ihan hirveä halu alkaa leipomaan. Rakastan vain sitä tunnetta, kun saa tehdä taikinaa ja kun siitä syntyy jotain täydellistä. Samana päivänä oli myös pukutalkoot ja treenit. Kohta se pukukin alkaa olla strassittelua vaille valmis.


Chocolate chip cookies
Porkkanateeleipää yrteillä
 Inspiroiva fiilis. Crashdiet-Breaking the chains, kahvia, asukokonaisuuksien suunnittelua ja tuntuu että enkun ainekirjoituskinn alkaa onnistumaan aika kivasti. Mulla on oikeasti hyviä ideoita.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kello 9:11

Maanantai-aamu. Herään 69 eyesin Gravelandiin kello seitsemän. Kävelen vessaan, pesen hampaat ja huuhtelen rustokoruni, se on kipeä. Istun keittiössä juoden kahvia ja syöden puolukalla maustettua maitorahkaa. Samaan aikaan televisiossa pyörii ikivanhoja salkkareita. Dvd:t kunniaan.

Laitan Hanoi Rocksin live-levyn soimaan, se potkaisee käyntiin laittautumisprosessin. Vaatteet, meikit, hiukset. Aina ei jaksa panostaa. Fiilistelen Tragedya tanssahdellen ympäri huoneistoa.

Koska menen kymppiin kouluun, minulla on aikaa käydä tarkastamassa ystävieni kuulumiset Facebookin ja Bloggerin kautta.

Näissä ihanissa aamuissa on puolensa...

perjantai 14. syyskuuta 2012

Surprise!Surprise!

Nyt on sitten tet-paperit allekirjoitettu. Aluksi jouduin odottamaan pitkään eräästä paikasta vastausta. Sillä välin, kaikki muut minua kiinnostavat paikat olivat jo menneet. Luulin jo joutuvani kahvilaan tai kauppaan. Ei niissä toki mitään vikaa, mutta itse tiesin, että niihin en halua. Sitten tällä viikolla muutama sähköposti ja avot! Tänään löysin itseni istumasta Metroradion sohvalla juomassa kahvia. Tet:istä tulee jotain niin mahtavaa! Jo kaikki mitä tänään näin, oli jotain niin siistiä. Oli mielenkiintoista nähdä studio, missä kaikki tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu. Parempaa paikkaa en olisi voinut saada! Tästä on hyvä jatkaa media-alalle, jonne olen tämän vuoden aikana päättänyt meneväni. Olen kai periaatteesa tiedostanut sen koko ajan, monta vuotta, syvällä sisälläni. Nyt todella tiedän sinne haluavani.

Olenko kertonut, että rakastan sisustuskauppoja, joissa on kaikkea ihanaa krääsää? Tänään tein uuden löydön:MIQ. Olisin halunnut ostaa vaikka mitä, mutta mun rahatilanne on tosi huono. As always... Mutta tuolla oli ainakin minun mielestäni halvempaa, kuin muissa samankaltaisissa liikkeissä.



Mitä muuta olen tällä viikolla puuhaillut? Noh perus treenailut ja opiskelut tietenkin. Ainiin! Juostiin koulussa cooper-testi, eli 12 minuuttia niin pitkälle, kuin jaksaa. Itse sain saman tuloksen kuin vuosi sitten, 2250 metriä. Olen tyytyväinen, kunto ei ole ainakaan huonontunut viime vuodesta


 Keskiviikkona oli Jyrki69 livevideohässäkkächatissa. Sen jälkeen saimme kuulla pätkät joka ikisestä uudella levyllä olevasta kappaleesta. Olen sanaton, ei voi muuta sanoa. Kunpa osaisin pukea fiilikseni sanoiksi.
 
Missä aurinko on syksyllä? No purkissa tietenkin!
Tämän päivän loppukevennykseksi, voin kertoa päivän randomeimman jutun: Koulussa ruotsin tunnin jälkeen opettajani tulee kertomaan, että on nähnyt minun päällä useasti The 69 eyes -paidan. Hän kertoo pitävänsä bändin uudesta videosta, Red. SITTEN hän kertoo, että hän on suosikkibändini basistin vanha opiskelukaveri ja että he ovat olleet interrailaamassa. :'D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012