perjantai 17. elokuuta 2012

Smells like sushi

Sörnäinen
Tänään koulussa olleen liikuntapäivän jälkeen suuntasin itseni kohti Helsinkiä, tavoitteenani käydä muutamassa paikassa ystäväni päästyä koulusta. Oli ihana nähdä Hetaa pitkästä aikaa.




Oletteko ikinä käyneet kaupassa nimeltään "Punnitse & Säästä"? Suosittelen erittäin lämpimästi, jos sattuu pitämään kuivahedelmistä, pähkinöistä tai muusta sen sellaisesta. Valikoimaa löytyy aivan laidasta laitaan! Varsinkin jogurttipäällysteiset herkut on ihan parhaita! Tällä kertaa kuitenkin lähti mukaan raakasuklaata ja goji-marjoja. Itseäni on alkanut kiehtomaan erilaiset superfoodit ja niiden vaikutukset, ihan mielenkiinnosta näitä ostin. Tuo raakasuklaa oli kyllä hyvää, parempaa joka suupalalla. Makeaa se ei todellakaan ollut, mikä on tarkoituskin, mutta odotin vahvempaa makua.

Smells like sushi
Käytiin myös Tennispalatsissa sushilla, ensimmäistä kertaa. Paikan nimestä en ole ihan varma, olisiko ollut "Bamboo sushi"? No jokatapauksessa vaikeudet meinasivat alkaa heti kättelyssä, kun japanilainen myyjä puhui englantia, sellaista hassun hauskaa japanienglantia. Kaikki varmaan tajuaa, että sitä on aika hankala ymmärtää. :D No sain oikean annoksen eteeni ja olihan tuo ihan hyvää, varsinkin soijaan dipattuna. Joskus pitäisi ottaa sellainen kunnon lajitelma, että saisi maistella erilaisia.
And it's the stars
Viimeinen etappi: Itäkeskus, Silver Wave, rustokoru. Vihdoin sain aikaiseksi ottaa sen. Pyh ja pah, en kyllä suostuisi maksamaan tuosta lävistäjälle yli kolmea kymppiä, kun tuolla sen sai kahdeksalla eurolla.


Iltapalaa, Kiivi-Mansikkasmoothie
-Mansikoita
-Kiivi
-Maitorahkaa
-Maitoa
-Vehnänalkioita
-Mantelilastuja
-Hunajaa
Ps. Sunnuntaihin asti aikaa laittaa kysymyksiä kysymyspostaukseen. Tänne siis!

2 kommenttia :

  1. Punnitse & Säästä on aivan ihana paikka! Mä olen kanssa menettänyt sydämeni niille jogurttipäälysteisilleherkuille :3
    Sushi on myös yks nerokkaimmista ruokakeksinnöistä ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ostaa sen kaupan tyhjäks!!! :'D Sitä sushia kiinnostas kyllä käydä syömässä vähän laajemmin, meijän pitää käydä joskus, ku asut nyt nii lähellä! :)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)