perjantai 31. elokuuta 2012

Give me a memory of some kind, sunshine.



"Tänä kesänä aion...

-Ottaa joka päivä vähintään yhden kuvan X
-Mennä peltopiknikille X
-Hullutella X
-Pitää insidebileet X
-Pyöräillä randomisti
-Matkustaa junalla Turkuun tai Tampereelle X
-Yökyläillä X
-Olla menemättä nukkumaan X
-Opetella skeittaamaan /
-Esiintyä kadulla
-Käydä kirppiksillä X
-Mennä festareille X
-Käydä uudessa Starbucksissa X
-Vierailla Suomenlinnassa X
-Tehdä itse jätskiä X
-Kesätyöskennellä X
-Uida paljon
-Ottaa rustokoru X
-Treenata X
-Käydä Korkeasaaressa X
-Syödä sushia X"

 
Aikalailla tämän näköisen listan voi bongata eräästä postauksestani kesän alussa. Nyt elokuu vaihtuu syyskuuksi. Syksy tulee, kesä on virallisesti ohi.



Niin kuin aikaisemmin sanoin, tämä kesä on ollut loistava. Yllä olevassa listassa kaikki tehdyt asiat on merkitty punaisella äxällä. Uimaan en päässyt kertaakaan, joka ei minua syvemmin haittaa. Sisimmässäni tiedän myös, että löydän itseni esiintymässä kadulla erään ystäväni kanssa vielä jonain päivänä. Skeittausta olisin voinut harjoittaa enemmän, mutta kun ei vain ollut aikaa!



Saatan toistaa itseäni, mutta olen tosi onnellinen, että olen tehnyt haluamiani asioita, vaikka ainahan voi laittaa vielä paremmaksi.



Parhaiten itselläni on jäänyt mieleen kaikki festarit ja ihanat ihmiset.



Ensi kesää odotellessa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lumme

Minulta toivottiin ohjetta lautasliinan taitteluun. Olkaa hyvät, suoraan 7.lk:n köksänkirjasta. ;)


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Henkilökohtainen uusivuosi

Synttäriaamiainen
Nyt on sitten kolme vuotta täyteen vapauteen ja ikärajallisiin keikkoihin. Niin lähellä, mutta niin kaukana.



Vietettiin eilen pienellä kaveriporukalla mun synttäreitä. Täytyy myöntää, en tunne itseäni millään tavalla vanhemmaksi tai viisaammaksi. Pienempänä sitä kyllä ajatteli, että 15-vuotiaat ovat jo todella "isoja".



Onko ongelmia bloggerin kanssa?




Oli kiva huomata, että jengi tietää mistä mä tykkään. Muumia ja muffinssia.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

I can only win even if I lose

Onko sulla lempinimiä..jos on mitä, mistä ne on tullu?
-Eipä oikeestaan. Joitain kyllä mitä joskus frendit käyttää on Tinde ja Tintti. Joskus valkut sano Tindexiksi. Ja ne on vissiin vaan tullut tosta mun nimestä.
Paras elokuva?
-Ehdottomasti "The nightmare before christmas". Se on vaan paras! Toisena tulee varmasti se suomalainen "Pitkä kuuma kesä". En oo mikään leffaihminen ja tykästyn tosi harvoin mihinkään leffoihin. Onhan niitä ihan kiva katsoa, mutta suurin osa on sellaisia, joita ei kyllä uudestaan jaksaisi katsoa.
Idoli?
-Mikä edes on idoli? En mä tiedä, ei kai mulla ole. :D
Lempi artisti tai bändi ja yksi hänen parhaimmista kappaleista?
-The 69 eyes-Forever more
Minkä värinen on sun tukkasi oikeasti?
-Sellanen aika keskiruskea.
Jaotteletko ittees mihinkään tyylilohkoon, entä muut,mihin?
-Inhoan jaotella ihmisiä!!! Mä oon mä. Paikalliset skidit kyllä huutaa kadulla: "PUNKKARI!!!" Mutta siihen lohkoon en kyllä itseäni jaottelisi.
Oletko avoin muille ihmiselle vai enemmän sulkeutuva?
-Ehdottomasti avoin!
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?-Hmm...Hankala kysymys! Miksi ei? Voihan niin käydä. Ei voi tietää, ennen kuin sen kokee.


Millainen oli sun eka ihastus?
-Se oli joskus ihan muksuna, varmaan 3-4v joku viereisen rapun perhepäivähoidosta. En kyllä muista nimeä, mutta se muutti Kanadaan. :D
Mikä sun toinen nimi on ?
-Marianne.
Jos saisit valita maan minne matkustaisit kustannuksetta niin mikä se olis?
-USA. New York ja kaikki isot paikat. Los Angeles. Se on sellanen mistä oon kyllä aina haaveillut. Hollywood, tatuointi Kat Von D:ltä, ison maailman meininkiä. Joku Japanin Tokio yms vois olla kans aika jees.
Mikä on paras kenkä merkki?
-Paras? Mulla on aivan liian vähän kenkiä! Parhaimman kengät ikinä on mun aivan totaalisen romuna olevat mustat Converset. Rakastan myös Iron Fistin kenkiä. Sitten joskus, kun oon miljonääri, ostan niitä ainakin 10 paria!
Mikä on sun lempiherkku?-Mikä?MITKÄ? Terveisiä tälläiseltä herkkuperseeltä. Jäätelö (Ben & Jerry's!!) ja suklaa ainakin. Kaikki kuivahedelmät, pähkinät ja jogurttiversiot näistä...Ai että! Ainiin...Unohtamatta kaikkia ihania kakkuja ja leivonnaisia.


Miksi sul on blogi,mistä ideasta aloitit ja onko sulla suunitelmia tälle?
-Olen lukenut jo monta vuotta blogeja ja jo silloin mietin, että olisi itsekin kiva kirjoitella omaan blogiin. Ärsytti, kun välillä joissain blogeissa oli niin tylsiä juttuja ja mielestäni asiat tehtiin ihan väärin. Halusin tehdä kaiken paremmin. En sano, että tämä blogi olisi täydellinen, mutta tykkään tosi paljon kirjottaa tänne ja parannusehdotuksia saa antaa ihan minkä suhteen vaan. Haluan oikeasti tietää, että onko tätä blogia helppo lukea/ärsyttääkö joku. Itse niitä virheitä ei niin helposti huomaa ja haluan kuitenkin, että lukijat viihtyvät blogissani. Suunnitelmat on jatkaa tätä bloggausta minun ja teidän iloksenne erilaisten tai välillä samanlaisten postausten merkeissä.
Millaiset kengät ostaisit tai teettäisit, jos ei olisi mitään rajoja?
-Niissä olisi mustaa, kiiltävää nahkaa, niittejä ja ehkä jotain punaista. Ne olisi helposti muokattavissa kiilakoroiksi, normikoroiksi, tai tennareiksi.
Minkälainen olisi unelmien mekkosi?
-Tässäkin olisi varmaan mustaa nahkaa, niittejä ja verkkokangasta. Korsettimainen yläosa ehkä. Samaa teemaa, kuin nuo kengät. En osaa kyllä yhtään kuvitella, mutta joitain noita aineksia.
Millainen olisi maailman paras hääpuku?
-Musta, joka on tehty höyhenistä tai mistä sulista lie. Näin joskus sellaisen Muodin huipulle -ohjelmassa valkoisena ja rakastuin.+ Siinä olisi myös piikkiniittejä ja paljon mustia strasseja.
Minkä ikäinen olet ja mikä on tulevaisuuden ammattisi?-Mulla oli eilen synttärit, joten olen 15 ja tällä hetkellä olen ajatellut jatko-opintoihin medialukiota. Tulevaisuuden ammattia en tiedä, mutta media/kulttuuriala kiinnostaa kyllä tosi paljon. Olis ihan mahtavaa tehdä työtä bändien ja artistien kanssa.


Mikä oli tän kesän paras keikka/festari?
-Äää! Kaikki oli ihania, tutustuin mahtaviin ihmisiin ja muutenkin oli aina tosi hauskaa. No okei, paras kyllä oli The 69 eyesin keikka Räikkärockissa. Itse keikkalla oli mahtava fiilis, kesän kaunein ilta ja bändi liekeissä. + Sitten toi reissu bäkkärille keikan jälkeen oli taas oma lukunsa.
Missä näät ittes about 5 ja 10 vuoden päästä?
-Eli viiden vuoden päästä olen 20. Asun silloin Helsingin Punavuoressa kahden kissani, Myyn ja Muikkusen kanssa. Opiskelen/ teen maailman kivointa työtä. Käyn keikoilla, pidän hauskaa ja nautin elämästä täysillä.
Kymmenen vuoden päästä teen ainakin jotain sairaan mageeta duunia, mutta on samat kissat kuin parikymppisenä, käyn edelleen keikoilla ja mulla on ihan sairaasti fyrkkaa. Mahtava elämä, sellainen mitä olen aina toivonut. Koti edelleen Punavuoressa ja siellä unelmien sisustus.
Onko sulla sellasii henkilöitä kenen tyylistä otat vaikutteita? ketä?
-Ei mulla oikeestaan ole. Netissä jos näkee jotain kivoja kuvia, niin kai mä niistä jotain inspiraatioo saan ja kadulta ihmisiltä.
Jos saisit elää yhden pvän uudelleen,niin mikä pvä se olisi ja mitä silloin tapahtui?
-Meinaako tämä hyvässä, vai huonossa merkityksessä? Mitään vanhempia juttuja en muista, mutta tän vuoden puolelta hyvässä merkityksessä 28.7. Silloin oli 69 eyesin kesän ainoa keikka Räikkärockissa ja oli siis aika mukavaa. :D Vai meinasko tämä jotain päivää, milloin on tapahtunut jotain huonoa ja jonka haluaisin korjata?...Sellaista ei tule nyt juuri mieleen.
Elämäsi 5 tärkeintä asiaa?
-Perhe ja ystävät, koti, raha, ruoka, onnellisuus. Ilman noita ei kyllä eläis, tekis mieli laittaa tohon vielä kaikki mun suosikkibändit. ;)


Jos jollakin on nyt, tai tulevaisuudessa jotain kysyttävää ennen seuraavaa kysymyspostausta, niin
tästä Formspringiin.

maanantai 20. elokuuta 2012

In the good old fashioned times

Kävin tässä yhtenä lauantaina Valtterin kirppiksellä. Sieltä löytää aina jotain!

Maailman coolein peltipurkki, 20snt
20snt
Uusi suosikkipaita! 1€
Tämä menee tuunaus/leikkauslistalle, 1,5€

En tiedä opinko tätä käyttämään, mutta ehkä tuunauksen jälkeen kyllä... 2€



perjantai 17. elokuuta 2012

Smells like sushi

Sörnäinen
Tänään koulussa olleen liikuntapäivän jälkeen suuntasin itseni kohti Helsinkiä, tavoitteenani käydä muutamassa paikassa ystäväni päästyä koulusta. Oli ihana nähdä Hetaa pitkästä aikaa.




Oletteko ikinä käyneet kaupassa nimeltään "Punnitse & Säästä"? Suosittelen erittäin lämpimästi, jos sattuu pitämään kuivahedelmistä, pähkinöistä tai muusta sen sellaisesta. Valikoimaa löytyy aivan laidasta laitaan! Varsinkin jogurttipäällysteiset herkut on ihan parhaita! Tällä kertaa kuitenkin lähti mukaan raakasuklaata ja goji-marjoja. Itseäni on alkanut kiehtomaan erilaiset superfoodit ja niiden vaikutukset, ihan mielenkiinnosta näitä ostin. Tuo raakasuklaa oli kyllä hyvää, parempaa joka suupalalla. Makeaa se ei todellakaan ollut, mikä on tarkoituskin, mutta odotin vahvempaa makua.

Smells like sushi
Käytiin myös Tennispalatsissa sushilla, ensimmäistä kertaa. Paikan nimestä en ole ihan varma, olisiko ollut "Bamboo sushi"? No jokatapauksessa vaikeudet meinasivat alkaa heti kättelyssä, kun japanilainen myyjä puhui englantia, sellaista hassun hauskaa japanienglantia. Kaikki varmaan tajuaa, että sitä on aika hankala ymmärtää. :D No sain oikean annoksen eteeni ja olihan tuo ihan hyvää, varsinkin soijaan dipattuna. Joskus pitäisi ottaa sellainen kunnon lajitelma, että saisi maistella erilaisia.
And it's the stars
Viimeinen etappi: Itäkeskus, Silver Wave, rustokoru. Vihdoin sain aikaiseksi ottaa sen. Pyh ja pah, en kyllä suostuisi maksamaan tuosta lävistäjälle yli kolmea kymppiä, kun tuolla sen sai kahdeksalla eurolla.


Iltapalaa, Kiivi-Mansikkasmoothie
-Mansikoita
-Kiivi
-Maitorahkaa
-Maitoa
-Vehnänalkioita
-Mantelilastuja
-Hunajaa
Ps. Sunnuntaihin asti aikaa laittaa kysymyksiä kysymyspostaukseen. Tänne siis!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

The color of what is real

Olen onnellinen. Loma loppui, mutta olen onnellisempi kuin koskaan. Tämä kesäloma on ollut juuri sellainen, kuin olin haaveillutkin. Olen tehnyt paljon asioita, joita olen aina halunnut ja toivonut saavuttavani. Se jos joku saa minut hyvälle tuulelle. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin, käynyt festareilla ja tehnyt radikaalimpia asioita ja päätöksiä, kuin ennen. Olen ylpeä itsestäni.


Tämän loman voisi luokitella myös hirveimmäksi ikinä monista syistä. On ollut muutama sairaalareissu ja sen sellaista, mutta en halua ajatella niitä.


Haluan lisää tällaista! Ikimuistoisia hetkiä, lisää ihania ihmisiä, lisää ihania fiiliksiä.







Tämä kesäloma on ollut sellaista elämää, jota tahdon elää. Tehdä paljon asioita. Melkein joka päivä tämän kesän aikana olen tehnyt jotain kivaa ja ollut ihmisten kanssa, joita en tarpeeksi useasti nää. Mutta myös vanhojen tuttujen kanssa. En ole maannut vain himassa joka päivä samalla kaavalla. Joka päivä on ollut erilainen, ei säännöllistä rutiinia. Siitä mä tykkään!

Muistakaa myös käydä myös laittamassa kysymyksiä tänne!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Se on kaunis, sulava, rohkea, KISSA.

RÄYH!















Nimi: Simo
Ikä: 3
Asuinpaikka: Vantaa
Rotu: Maatiaskissa
Luonne: Villi ja vapaa!...Huomionkipeä
Lempiruoka: Tonnikala ja jogurtti
Tulevaisuuden ammatti: Hattivattien kouluttaja

-Pitää kovaa meteliä
-Syö
-Nukkuu
-Hyppii alas parvekkeelta...

tiistai 7. elokuuta 2012

Onko tämä kysymys?

Nyt on sitten 30 lukijaa pamahtanut täyteen. Kiitos! Munhan oli tarkoitus tehdä postaus viime vuodestani, mutta kuvien siirtelyssä on ilmennyt ongelmia. Mutta totuus on itseasiassa se, että ymmärsin itsekin, että ei mulla ois paljoa kerrottavaa ja kuvia ollut viime vuodelta. En tehnyt mitenkään erityisiä asioita, eikä kuviakaan ole paljoa.

Tässä sentään yksi kuva viime kesältä.
Siis, nyt ihmiset kyselemään! On kysymyspostauksen vuoro. Aikaa on sunnuntaihin 19.8 asti. Vastaan kaikkiin kysymyksiin, jotka eivät ole jollain tapaa epäsopivia. :D Yksinkertaista, kuin mikä! Laitatte tämän postauksen kommenttiboksiin kysymyksiä ja minä vastaan.