sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

1,2,3, JUMPATAAN!

Kun ihmiset näkevät minut ensimmäisen kerran, he ajattelevat, että poltan röökiä seittemän askia päivässä ja että dokaan itteni ojan pohjalle joka viikonloppu. Mutta ei, näin ei ole. Minä harrastan joukkuevoimistelua. (Oletan, että monikaan ei tunne lajia, joten tästä Wikipediaan.)
Giiat joskus aikojen alussa. Ite notkeana tyttönä keskellä takana hienossa tasapainossa. ;)
Alotin voimistelun alkuvuonna 2005 ja siitä asti en oo elänyt päivääkään ilman sitä. Olen voimistelija, niin se vaan on. Aloitin Rekolan Raikkaan "Kissankelloissa", joista myöhemmin tuli "Giiat".

Diversis "Umppa Lumppa" -ohjelmalla, syksy 2008
Kauppakeskus Jumbossa 2009
Muutaman vuoden päästä vaihdoin Sc Vantaan "Diversikseen". Rakastin sitä joukkuetta yli kaiken, kunnes meidät hajotettiin mitään kysymättä. En ole ikinä ollut joukkueessa, joka pärjäisi kultamitaleille asti ja se ei mielestäni olekkaan tärkeintä. Haluan nauttia tästä lajista, eikä mitalit merkitse niin paljoa. Suomessa on jokatapauksessa aivan jäätävän kova taso ja vaaditaan älyttömästi, jos tahtoo huipulle.

Tango, -kevät 2009
Caribia cup 2009
Espiral, joulunäytös 2009
Tällä hetkellä voimistelen Keravan Naisvoimistelijoiden "Dodoissa". Monet frendeistäni ihmettelevät miten jaksan käydä viisi kertaa viikossa treeneissä. Se on elämäntapa, joka on muodostunut rutiiniksi, niinkuin juominen ja syöminen. En osaisi olla ilman. Ei sillä että minuakaan ei ikinä väsyttäisi ja on tietysti päiviä, jolloin ei jaksaisi treeneihin lähteä. Mutta aina teen sen omasta tahdostani. Joukkuevoimistelu on joukkuelaji ja joka treeneissä täytyy olla kaikkien paikalla. Niin kauan kun tätä lajia treenaan, pyrin treenaamaan täysillä.
Dodot ja Keiju -ohjelma 2011...Kauden ekat kisat, puvut vasta alkutekijöissä ilman strasseja, kiitos rähmäkäpälä ompelijan.
Hyppää beibi, hyppää!
Jaksaa ja painaa, ja jaksaa painaa!
Syksyllä 2010
Olen päättänyt, että lopetan sitten, kun tuntuu siltä, kun ei kiinnosta, kun ei enää jaksa, kun ei paikat kestä. En tiedä milloin tämä päivä tulee vastaan, se tulee, kun on tullakseen. Sitten kun lopetan, alan kyllä valmentamaan joitakin pikkusia jumpparin alkuja ja kasaan oman joukkueen. Siitä joukkueesta tullaan kuulemaan. :D

Syksy 2011
Ämmät ;)
Tunteella vedetään, vaikka henki menis! 2012
Tänä vappuna tilanne oli tämä, peli menetetty. :D
En kadu päivääkään sitä, että joskus tokaluokkalaisena lähdin voimistelua kokeilemaan. Olen saanut tätä kautta niin paljon ystäviä, kokemuksia ja ihanan harrastuksen...Elämäntavan.

8 kommenttia :

  1. tää oli mielenkiintone postaus:D tykkäsin! Ja nyt harmittaa etten ikinä oo löytäny mitään kivaa harrastusta josta vois tulla tuollane elämäntapa:(

    VastaaPoista
  2. vuu, (edelleen) ihanaa että on vähän ''erilaisempiakin'' jumppareita ! :) ja ah, joukkuevoimistelu on ihanaa, kokemusta on ;) hahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!! :D Kaikki rokkarijumpparit ilmottautukaa tänne!! :D

      Poista
  3. Kiva huomata että jollain nuorella säilyy lapsuuden harrastus mukana, harmillisesti moni lopettaa ne viimeistään yläaste iässä, kuten itse yleisurheilun ja hiihdon. Kyllä harmittaa :/

    Tsemppiä jatkoa ajatellen ja älä luovuta helposti vaan jatka näin hienon lajin parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se just monesti on, että ylä-asteella monet lopettaa. Kiitos tsempistä ja varmasti jatkan, niin pitkään, kuin intoa riittää!! :)

      Poista

Rakkauskirjeet & tappouhkaukset tänne siis,kiitos! ;)